Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen ratsastus.

Käytiin Porvoossa ja tultiin takaisin.

Ei ollut niin pitkä lenkki,

miltä ehkä kuulostaa!

Bassi on kovin perso

kaikelle hyvälle, sapuskalle ylipäätään,

joten mamman piti tehdä sen puolesta

uudenvuodenlupaus.

Kun katselin piehtaroivaa ruunaani,

melkein pelotti, että

joudun itse vääntämään sen takaisin jaloilleen.

Näytti nimittäin siltä,

että vatsan massa ja muoto

vievät hepoa,

eikä hepo vatsaa!

Linjat kuntoon kevääksi!

Miten helppoa onkaan tämä toisten puolesta lupailu!

Kuka lupailisi minun puolestani...?

Rauhallista Uutta Vuotta 2012!

Joulu meni, mutta menköön

"Hui kauheaa, ihmiset puhuvat joulupukin tulosta

ja kilteistä lapsista.

Ehkä myös kilteistä kissoista?

Kuulostaa hurjistuttavalta.

Saattaahan olla, etten ole sen pukin mielestä ollut

kovin kiltisti viime viikkoina.

Emännän mielestä en ainakaan ole.

Jos menen piiloon tällä lailla näin,

minua ei ehkä huomata.

Olen ihan hiljaa, hiljaa

niinkuin kuolleet.

Tai niinkuin jänöset."

"Ääh, se pukki olikin ihan kesy! Nörtti mikä lie.

Turhaan menin piiloon.

Nyt minä tyttö kimpoan kuuseen.

Latvassa keikkuu kiinnostava tähtihökkyrä.

Ai ei saa?

No on tuossa tuo piparikin,

se tuoksuu mukavalta ja on tähden muotoinen sekin.

Ai ei?"

Ei sentään hankittu toista kissaa,

käytiin muuten vaan moikkaamassa

Mäntyharjun komeinta köllikkää

ragdoll-urhoa nimeltä Zico.

Nimensä veroinen rento pallero.

Aah, juhla-allergikkona

ja arki-ihmisenä

olen aika tyytyväinen.

Joulu on vasta vuoden kuluttua.



Joulu tulla jollottaa

Lunta ei tällä paikkakunnalla juuri olla nähty sitten kevään,

tinttejä sentään pyrähtelee pihalla.

Tässä yksi viime talvelta

toivottaa

pähkinäistä ja sopivan lämmintä

Jouluoloa!



Kissa on kai päästänsä sekaisin

Essillä menee lujaa.

Tai ehkä ihan vaan normaalia kyytiä,

emäntä vain on lamaantunut

vuoden lopusta (nytkö JO?),

joulun tulosta (ei kai TAAS?),

vesisateesta (ALATI ja AINA)

ja omista huolistaan (KUTEN?).

On mukavaa, että kissa

on virkeä ja sirkeä ja utelias.

Mutta onko sen oltava noita kaikkia

kaikkialla samaan aikaan?

Mikä kännykkäliittymä siitä on tullut?

Voiko kaamosmasennus muotoutua

kotikissan käpyrauhasessa

maaniseksi raivoamiseksi,

patologiseksi uteliaisuudeksi

ja

obsessiiviseksi pöydälle hyppimiseksi?

Nämä kuvat kertovat vain murto-osan Essin lähiaikojen aktiviteeteista.

Minun on tehtävä muutakin, kuin seurattava sitä kameran kanssa.

Sitäpaitsi se ei edes onnistu.

Kun olen saanut tarkennettua riiviöön,

sen viikset viuhahtelevat jo toisaalla ja

vain pudonneet tavarat, paikkaa vaihtaneet neulomukset, kadonnut teippirulla,

liikkuva muovipussi ja LIKAISEN&HAISEVAN sadeloimen alta kuuluva kehräys

kertovat karua tarinaansa

sekopäisen kissan seikkailuista.

Nyt, juuri nyt,

tuo viaton naama pälyilee minua läppärin kannen takaa.

Ei voi kuin nauraa.

Tiedotus merenkulkijoille

 Bassi-boy kävi maanantaina Viikissä tohtorien tarkkailtavana.

Minä juoksin ja Bassi ravasi ja sitten taas juoksin ja Bassi se vaan ravasi.

Suoraan ja ympyrässä.

Taivuteltiin ja väänneltiin.

Jossain vaiheessa ennen tajun lähtemistä ymmärsin riisua toppatakkini pois ja ystävällinen opiskelija ohjasi minut huolehtivasti  limonaadiautomaatille.

Puikkoluu on luutunut. Mitään ontumista ei missään vaiheessa esiintynyt. (Omistajalla jonkin verran.)

 Maksa-arvotkin lienevät normaalit (edelleen hevosella), sillä soittoa perään ei ole kuulunut.

Hyvät uutiset ehtivät tulla postitse.

Ukkeli matkusti tapansa mukaan hyvin, vaikka hikoilikin melkoisesti.

(Lämpöasteita ulkona ja jääkarhun turkki päällä.) 

Palvelu  Hevossairaalassa oli totutun ystävällistä ja hyvää.

Joko minua on harvinaisen helppo miellyttää, tai sitten siellä vaan osataan hoitaa hommat paitsi inhimillisesti, myös hevosmaisesti.

Voisin viettää siellä päiviä; niin monia kiinnostavia tapauksia oli meneillään ja lienen taas tuijotellut korvat höröttäen enemmän kuin olisi oikein ja kohtuullista.

Vettä sataa ja kohta kai on kaivettava jolla esille, jos postilaatikolle mielii.

Vaan mitä siitä!

Bassi on kunnossa, Madonna samoin. Esteri on virkeä ja Topi machompi kuin koskaan.

Lapsi sanoo vastaan; terveen merkki sekin. Bloggari tosin on vähän huonossa hapessa, joten hän taitaa jatkaa lepäilyä ja antaa ajatusten virrata tekemisten sijaan.



Alkeiskurssin poniini

Bassista on aika  moneen menoon.

Tänään, niin kovin

talvisena joulukuun ensimmäisenä päivänä (hah),

se sai toteuttaa yhtä kutsumustaan.

Tällä kertaa alkeisopetusratsuna.

Ensin perushoitotoimenpiteet, joista
kavioiden puhdistus kauhistutti
pientä hevostyttöä.
Se kuitenkin onnistui,
sillä Bassilla on kuulema
"kevyet kaviot".
Onnellinen hevonen, eipä askel paina!

Varusteet laittoikin sitten tämä täti,
koska:
"tää satula painaa enemmän kuin minä",
"nää reiät on tukossa, ne on vaan olevinaan reikiä,
(vastinhihnoista)
"miten päin nää suulaimet laitetaan"
(kuolaimet, suom.huom.)
jne.

Liinassa juoksutus ja valokuvaus yhtäaikaa suoritettuna

eivät onnistuneet,

mutta ylpeä ratsastaja tuli kuvatuksi kuitenkin.
Bassi vähän ihmetteli meininkiä,
mutta tyytyi tilanteeseen zen-munkin asenteella.

Vain yksi huh- tilanne koettiin.
Sekin ihmismielen aikaansaama.
Puhelin pirisi taskussa kesken kaiken
ja tyhmä tyhmempi emäntä vastasi siihen,
- hänhän odottaa aina soittoa Veikkaukselta.
Bassi hämmentyi
ja onnistui sotkemaan itsensä liinaan.
Seurasi hermostunutta hypähtelyä pää pystyssä,
katse nauliutuneena emäntään.
Se haki selvästi turvaa ja apua minulta.
Mitä tapahtuu, onko vaaraa, ihminen; tule ja  hoida tilanne!
Ihminen tuli ja hoiti asian,
Bassi asettui heti
ja pikkuratsastajalla oli ollut "jännää".

Ihminen myös tajusi,
ettei kaikkiin puheluihin tarvitse vastata.
Veikkaus soittaa uudestaan,
mutta Bassi tarvitsee huomiota juuri sillä hetkellä.
Se on omanlaisensa;
kiltti ja ystävällinen,
mutta herkkä hämmentymään ja reagoimaan vahvasti.
Se tarvitsee ihmisen luomaan turvaa ja selkeyttä.
Tulipahan taas selväksi.

Vahtikissana lankalypsäjä

Topias-kaniinia kiinnostaa likimain KAIKKI.

Suurimpaa osaa tästä kaikesta

se myös lähestyy tutkimusmielessä.

Vähintään haistellen, useimmiten pureskellen.

Tutkimusote on siis empiirinen ja mielellään kvantitatiivisesti painottunut.

Yritän hädissäni varjella omatekoista tilkkupeittoani

Topin hampailta, mutta joskus se unohtuu

pupuliinin ulottuville.

(Meillä on muuten muutamakin kaninhampain ilmastoitu lakana.)

Vaan ei hätää!

Tarmokas ja peloton

vahtikissamme Esteri frá Ojakkala

on aina valppaana paikalla

tarkistamassa tulijan (ilmiselvät) aikeet.

Kani saa käpälästä vienon tönäisyn ja siirtyy takaoikealle.

"Just joo. Olihan taas kiero yrityksentynkä

talttahampaalla.

Mutta minä en anna tuon häntärajoitteisen otuksen

purra reikiä mammani harvalukuisiin

VALMIISIIN

käsitöihin!

Enkä kyllä puolivalmiisiinkaan! Vaikka niitä paljon onkin.

Enkä lankakeriin. En etenkään niihin!

Koska lankakerät ovat, niin... ne ovat... ne ovat..."

Essin mutinaa selventääkseni voinen mainita,

että sen heikkous ovat villalankakerät ja niiden päällä lypsäminen.

Tässä iltana muutamana

aloin neulomaan täydestä kerästä sukanvartta.

Kantapään kohdalla lanka loppui.

Tuijotin ihmeissäni - menikö sata grammaa pelkkään varteen?

Ja miksi loppu langanpää on litimärkä?

Olenko uittanut sitä kahvimukissa vai jotain vielä arveluttavampaa?

Tuijotettuani aikani

vilkaisin lattialle jalkoihini.

Siellä Esteri

 - tuo kissoista selväpäisin-

 lypsi hurmiossa lankakerääni

ja valutti suustaan kuolaa.

Katkenneen langan kohtalo selvisi.

Tilalle tuli ihan uusia ihmettelyn aiheita.

Mitä Freud tästä tuumaisi?

Melkein talvea

Marraskuista peltomaisemaa 2011.

Nótt ja Madonna. Korvat kertovat luonteista olennaisen.

Talven tulo vähän tökkii tänä vuonna,

mutta issikat kasvattavat talviturkkiaan

määrätietoisesti.

Valtavan karvamäärän kasvatus

vaikuttaa rauhoittavasti ja

tekee poniineista seesteisen hidasliikkeisiä ja mietiskeleviä

kuin verkkaisesti uniltaan heräävän pantterin.

Tänään tosin sekä Lippa että Bassi astelivat lenkillä tallia kohti

kuin isoisän taskukello.

TIKI TIKI TIKI!
Sataa, tuulee, kauheaa!
Ei tämmöistä säätä Islannissa ollut!

Bassin puikkoluun poikkeama
ei taida vielä olla ihan kunnossa.
Se rikkoo töltissä epäpuhtaalle raville,
vaikkei muuten aristakaan jalkaansa.
Viikki kutsuu.

Madonna elelee Nótt-rouvan kanssa
ihanassa metsäpihatossa.
Laumanhan p i t i olla isompi,
mutta arvon rouva oli eri mieltä ja
eräs nuori tamma pelastettiin potkusateelta ja syrjinnältä.
Madonnan se onneksi hyväksyy alaisekseen.
Onpa sillä hyvä maku...

Kerrankin asiasta I

Todellinen perhehevonen.

Gummi ja Fidla frá Tóftum.

 Kuva Liisa Leppänen; Viljar-tallin issikoita.

 Islannista; kuva netistä.

Islannista; kuva netistä.

En millään lailla ole asiantuntija,

mitä hevosiin ja ratsastamiseen tulee.

Olen pahainen harrastelija.

Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt

aivan poskettomiin ja luvalla sanoen typeriin

ennakkokäsityksiin -

kohteena islanninhevonen rotuna

ja islanninhevosella ratsastaminen.

Koska tällä piskuisella blogilla on tilastojen mukaan

yllättävän suuri määrä lukijoita,

poistan sadannen postaukseni kunniaksi varmistimen

ja sanon muutaman asian niin kuin se on.

Jos joku ajattelisi asiaa toisenkin kerran.

Näin aluksi:

Kaikki islanninhevoset eivät ole

pörröisiä jurrikoita,

jotka kulkevat pellonlaitaa turpa seuraavan

samanlaisen hännässä kiinni.

Toki niitäkin on ja hyvä niin.

Ketä tahansa ei voi laittaa

minkä tahansa tarhasta napatun islanninhevosen selkään.

Hän tulee sieltä alas

tai saa elämänsä kyydityksen

ei-haluttuun suuntaan,

ja tulee sen jälkeen alas.

Tietenkin voi olla,

että hän saa mukavan ratsastuskokemuksen,

mutta riski kokea jotain muuta on suuri.

Islanninhevosissa,

kuten kaikissa hevosissa,

on yksilöllisiä ominaisuuksia

ja luonteen, herkkyyden sekä koulutustason mukaan

ne sopivat eri tarkoituksiin

ja eri ratsastajille.

Kukaan täysijärkinen 60 cm sunnuntaiesteilijä

ei tuosta vaan nouse GP-estehevosen selkään

hyppimään metriä korkeampia esteitä.

Miksi siis kaikkien islanninhevosten luullaan olevan

kaikille sopivia puskaponeja?

Kokemukseni ja kuulemani mukaan

erityisesti islanninhevonen voi olla hoidettaessa ja käsiteltäessä

ihana mammanmussukka, ihmistä kunnioittava lutunen nöpö,

mutta satulaan noustuasi

huomaat mussukan muuttuneen

väreileväksi, kuumaksi laavaksi.

Se ei välttämättä tarkoita,

että islanninhevonen on hullu ja vaarallinen kaahottaja.

Se tarkoittaa,

että ratsusi on herkkä ja viljakas,

onhan se islanninhevonen.

Se tarkoittaa myös sitä,

että jos et tunne olevasi tilanteen tasalla,

laskeudu alas ja hanki opetusta & kokemusta.

TÄMÄ pätee kaikkiin hevosiin

ja kaikkeen ratsastamiseen.

Issikan selästä tippuu matalammalta,

mutta sattuu se silti.

Ei herkkäsieluisille

Totuushan on se,

että kissa on peto.

Leikkisä peto, voisin lisätä.

Voi hiiriparkaa

tallikissa Sittiksen kynsissä.

"Se on mun lelu. Eikun lounas. Lelu. Lounas."

Marraskuu on naurettavan lämmin

ja ötökät ovat palanneet.

Jos koskaan kaukana olivatkaan,

nuo pirullisen sitkeät eliöt.

Bassikin on taas

ihottumaloimessa.

Talvi - joskus kaipaan sinua.

Poseerausta ja pusuttelua

Madonna kaunoinen.

Ikää neljä vuotta ja viisi kuukautta.

Pitihän sen kunniaksi valokuva ottaa!

Madonna siirtyi tänään pikkulaumaan

suurennettuun pihattoon.

Seurana kaksi vanhempaa daamia

ja tämän kesän tammavarsa.

Siis kurinpitäjät ja leikkikaveri!



.

Bassi on öisinä kiihkeän menon hetkinä reväyttänyt loimensa

metallisoljet rikkipoikki.

Vipinää varpaisiin

aiheutti myös laumaan tullut lapinpoika, komea hiirakkoruuna.
Mutta rauha on kaiketi palannut ja onni kukoistaa.
Puluset jaksavat toisiaan
rapsutella ja tuoksutella.





 

Suhteiden luontia

Bassi on sopeutunut mainiosti pihattojengiinsä.

Se on jo varsin korkealla

lauman sisäisessä hierarkiassa;

vanhemmat jäsenet väistävät kuuliaisesti heinäpaalilla.

Bassi ei ole ilkeä päällepäsmäri,

vaan siinä on jotain samaa

kuin vanhojen lännenleffojen vaiteliaissa sankareissa:

tyyntä ja hiljaista särmää jätkää kunnioitetaan.

Ei tarvitse olla baaaaad ollakseen coooool.

Toki lempikin on alkanut leiskua, kuten sankareilla aina jossain vaiheessa.

Bassi on ihastuksissaan (vain hieman tyrkkyyn) nuoreen tammaan (alakuvassa oikealla)

ja palo lemmityn luo teki Ukkelista eilen hieman vaikeahkon käsitellä.

Sitä orimaista hirnuntaa ja levotonta poukkoilua,

tuskaista pärinää ja pään viskomista.

Ja neiti ulvoi kaipuutaan talon toisella puolen.

Jään odottamaan kiima-ajan loppua.

Bloggerin toiminta panee ihmisen miettimään

elämäänsä, koska aikaahan on.

Töissä puuduttava kokous

sai lähes kirkumaan turhautumisesta.

Kotona puuduttava kuvien lataus

SAI kirkumaan turhautumisesta.

Anteeksi seinänaapurit

ja pihapuiden oravat ja muut pienelävät.

Kun kuvat lopulta suvaitsevat puolessa tunnissa tulla,

niissä on taas jälleen jotain ihmeraitoja

ja keskimmäisessä outo vääristymä.

Vai harittaako ikänäön vaivaamia silmiäni?

Muutto

Syököhän se tietsikkani sisällä oleva pikkuinen tyyppi

paljonkin tuntemattomia sieniä?

Se tyyppi, 

joka lataa näitä kuvia blogiini.

Jotain hallusinogeenia hän taatusti käyttää;

meinaan ovat värit sitä luokkaa,

jotta alta pois!

Erityisesti alimmainen kuva

saa jokaisen kunnon ruskaa haikailevan

haukkomaan henkeään.

Pornaisissa on syksyn värejä,

ei tarvitse Lappiin vaivautua.

,

Mutta astialle:

Bassi muutti tänä aamuna kiltin Mia-tädin kyydillä uuteen talliin

ja kiltin Minja-tädin hoiviin.

Talli on pullollaan issikoita ja shettiksiäkin löytyy loppukuusta jo pari kipaletta.

Hieman tuhistiin ja puhistiin tallin pihalla, mutta 

laumaan tutustuminen kävi käden käänteessä.

Ensin laitumella,

sitten pihattoon.

Olisi hauskaa, jos ihmisetkin vaikkapa uuteen työpaikkaan tullessaan

toimisivat kuten hevoset.

Haistelua, hörähtelyä, pari vinkaisua,

 sitten iloista yhteisravia ja kisailua sinne tänne

kera pukkipomppujen,

ja lopulta jokainen asettuisi syömään keskittyneesti omaa ruohotupastaan.

Ei turhaa muodollista rykimistä ja vaivautunutta patsastelua.

Tittelit pois, tutuiksi ja ruokailemaan.
Bassi vaikutti rauhalliselta ja rennolta.
Se lienee tärkeintä.
Minäkin päätin olla hötkyilemättä.
Asioilla on taipumus järjestyä,
halusin tai en.

Madonna jääkin vanhaan talliin ainakin vuoden loppuun.

Se saa olla seuraneitinä tämän kesän pikkutammavarsalle.

Mimmelin kohdalla puhaltavat

uudet tuulet.

Palaamme asiaan myöhemmin.

Ajankulua á la Esteri & Bassi

"Mitäs siihen taas hiippailit sen

mustan laatikkosi kanssa?

Nukuin niin unelmaisesti"

"No eihän sinulla tainnut olla edes asiaa.

Sanoinko jo, että näin ihania kissanminttu-unia

ja aion jatkaa niiden katselua,

jos sinulla ei ole parempaa ehdotusta.

Which I doubt.

Ai tämä lahjapaperirulla?

Mitä siitä?

Täytyykö kaikki selittää ja analysoida puhki?

Voi teitä ihmisiä.

Eläisitte hetkessä!"

"Ai täh mitä mikä?

Tämä on pikkuemännän sisälle raahaama oksa, korsi vai mikä lie.

Ai mitä minä teen sillä?

S o i t a n  h u i l u a, tietysti.

Eikö se nyt ole päivänselvää?

Minulla on hyvät jamit menossa, siirtyisitkö?"

"Kyllä taas saa islantilainen ihmetellä! 

On ihottumaloimea, on sadeloimea ja huppu päässä.

Ja lokakuuta elellään.

Kotisaarellani olisi tähän aikaan ihan eri meininki,

mutta täällä varmaan kohta lehdet puhkeavat puihin.

Onneksi pääsin jo pikku ratsastuslenkille,

käyntini oli puhdasta

ja ihmiset tuntuivat tyytyväisiltä jalkani kuntoon.

Minä olen ollut siihen tyytyväinen jo kauan.

Onneksi näin vähän maailmaa,

aloin tulla jo tarhahöperöksi.

Thottin pällistely aidan toiselta puolen alkoi

pikkuhiljaa nyppimään.

Sekin siellä yksin potee.

Kukaan ei ole kertonut,

mutta kaikesta päätellen olen muuttamassa

uudelle tallille.

Kunhan heinässä pitävät, minulle sopii melkein kaikki.

Siis; m e l k e i n  kaikki."

Hei ei näin!!! (viestejä kuumeiselta bloggaajalta)

Koska tunnen viehätystä erilaisiin

hevostapahtumiin,

tungen niihin ihan ilman asiaakin -  mielenkiinnosta ja oppimisen halusta.

Ja yleensä kameran kanssa.

Mihin tahansa yleensä kameran kanssa.

Islanninhevostalli Dynur Nurmijärvellä piti myyntinäyttelyn ja harjoittelukisat

nuorille askellajiheposille

tuossa kuukausi takaperin.

Oli kivaa ja vanhoja tuttujakin näin.

Sekä ihmisiä ja hevosia.

Katselin nuoria ja innokkaita issikoita

ovaalia kiertämässä

ja ajattelin, että ovatpa söpöjä ja taitavia aloittelijoita

ja hienoja noista vielä tulee.

Kotona katselin sitten kuviani, 

joista suurin osa oli kuin kaksivuotiaan näppäilemiä.

En tuntenut olevani söpö taitava aloittelija,

enkä usko tämän parempaan tällä saralla pääseväni.

Sillä katsokaa näitä Pisan kaltevia issikoita.

Okei, kaikissa sentään näkyy kokonainen ratsukko.

Hyvä hyvä.

Mutta ne kokonaiset ratsukot ovat kuin turvalleen kaatumassa.

Ihan noin huono ei ole tasapaino näillä hevosilla,

vaikka nuoria ovatkin.

Huono tasapaino taitaa löytyy kameran tuolt´pualen.

Minusta ei taida ihan heti tulla

tunnustettua hevosvalokuvaajaa.

Alimmassa kuvassa muuten ratsastaa

Essin ja Topin oma eläinkääkäri.

Tuijotin häntä tallissa varmaan vartin,

ennenkuin aivoni yhdistivät

kasvot ja eläinlääkäriaseman.

Bassilla voi alkaa kevyen käyntiratsastuksen ensi viikolla.

Toivon, että jalka ei oireile. Varpaatkin ristiin!

Kohta pitää keskittyä hevoisten muuttopuuhiin.

Kunhan tämä kuumeilu loppuisi.

Bassi - multicoloured

En tiedä, miksi Blogger vihaa minua,

mutta ehkä sillä on syynsä.
Enpä minäkään siitä tykkää...

Kuvien lataus vie iät ja ajat

ja sitten latautuneena

ne eivät ihan täysin toista

luonnollisia värejä.

Köh köh.

Lisäksi minua sensuroidaan;

kahta muutakin kuvaa yritin ladata,

mutta eipä niitä näy enää.
(Paitsi että toinen ilmestyi. Ja ihan normal coloured!
Huomatkaa jäkälät;
Bassi kokeilee porojen herkkua.)

Ukkelin poikkiluu on toipunut maallikon silmilläni katsoen mainiosti

ja ihokin alkaa olla kunnossa.

Ihanaa tuuheaa karvaa kasvaa

kuukausi sitten karmean

verestäville ja turvonneille

ihottumakohdille.

Vein Ukkelin oikein kunnon metsäkävelylle.

Niin perusteelliselle, että eksyimme (tai minä ainakin eksyin)

ja lopulta ohjauduimme takaisin tallitielle vasta

tutun koiranhaukunnan perusteella.

Oli pakko oikaista yhden

pihamaan halkikin - mie pyyvvän anteeksi.

Muistin taas,
että kutsumukseni ei ole puskaratsastus

vaan pusikkoratsastus.

Hervottomassa, vaikeakulkuisessa

metsikössä varmajalkaisen hevosen kanssa kulkeminen.

Eikä Bassikaan sitä vastusta;

nytkin hörhötti vähän väliä iloisesti.

"Aina tää sairastarhan voittaa!"