maanantai 28. marraskuuta 2011

Vahtikissana lankalypsäjä



Topias-kaniinia kiinnostaa likimain KAIKKI.
Suurimpaa osaa tästä kaikesta
se myös lähestyy tutkimusmielessä.
Vähintään haistellen, useimmiten pureskellen.
Tutkimusote on siis empiirinen ja mielellään kvantitatiivisesti painottunut.
Yritän hädissäni varjella omatekoista tilkkupeittoani
Topin hampailta, mutta joskus se unohtuu
pupuliinin ulottuville.
(Meillä on muuten muutamakin kaninhampain ilmastoitu lakana.)



Vaan ei hätää!
Tarmokas ja peloton
vahtikissamme Esteri frá Ojakkala
on aina valppaana paikalla
tarkistamassa tulijan (ilmiselvät) aikeet.
Kani saa käpälästä vienon tönäisyn ja siirtyy takaoikealle.


"Just joo. Olihan taas kiero yrityksentynkä
talttahampaalla.
Mutta minä en anna tuon häntärajoitteisen otuksen
purra reikiä mammani harvalukuisiin
VALMIISIIN
käsitöihin!
Enkä kyllä puolivalmiisiinkaan! Vaikka niitä paljon onkin.
Enkä lankakeriin. En etenkään niihin!
Koska lankakerät ovat, niin... ne ovat... ne ovat..."


Essin mutinaa selventääkseni voinen mainita,
että sen heikkous ovat villalankakerät ja niiden päällä lypsäminen.
Tässä iltana muutamana
aloin neulomaan täydestä kerästä sukanvartta.
Kantapään kohdalla lanka loppui.
Tuijotin ihmeissäni - menikö sata grammaa pelkkään varteen?
Ja miksi loppu langanpää on litimärkä?
Olenko uittanut sitä kahvimukissa vai jotain vielä arveluttavampaa?
Tuijotettuani aikani
vilkaisin lattialle jalkoihini.
Siellä Esteri
 - tuo kissoista selväpäisin-
 lypsi hurmiossa lankakerääni
ja valutti suustaan kuolaa.
Katkenneen langan kohtalo selvisi.

Tilalle tuli ihan uusia ihmettelyn aiheita.
Mitä Freud tästä tuumaisi?

torstai 24. marraskuuta 2011

Melkein talvea

Marraskuista peltomaisemaa 2011.




Nótt ja Madonna. Korvat kertovat luonteista olennaisen.

Talven tulo vähän tökkii tänä vuonna,
mutta issikat kasvattavat talviturkkiaan
määrätietoisesti.

Valtavan karvamäärän kasvatus
vaikuttaa rauhoittavasti ja
tekee poniineista seesteisen hidasliikkeisiä ja mietiskeleviä
kuin verkkaisesti uniltaan heräävän pantterin.
Tänään tosin sekä Lippa että Bassi astelivat lenkillä tallia kohti
kuin isoisän taskukello.

TIKI TIKI TIKI!
Sataa, tuulee, kauheaa!
Ei tämmöistä säätä Islannissa ollut!

Bassin puikkoluun poikkeama
ei taida vielä olla ihan kunnossa.
Se rikkoo töltissä epäpuhtaalle raville,
vaikkei muuten aristakaan jalkaansa.
Viikki kutsuu.

Madonna elelee Nótt-rouvan kanssa
ihanassa metsäpihatossa.
Laumanhan p i t i olla isompi,
mutta arvon rouva oli eri mieltä ja
eräs nuori tamma pelastettiin potkusateelta ja syrjinnältä.
Madonnan se onneksi hyväksyy alaisekseen.
Onpa sillä hyvä maku...

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kerrankin asiasta I


Todellinen perhehevonen.

Gummi ja Fidla frá Tóftum.

 Kuva Liisa Leppänen; Viljar-tallin issikoita.


 Islannista; kuva netistä.


Islannista; kuva netistä.




En millään lailla ole asiantuntija,
mitä hevosiin ja ratsastamiseen tulee.
Olen pahainen harrastelija.
Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt
aivan poskettomiin ja luvalla sanoen typeriin
ennakkokäsityksiin -
kohteena islanninhevonen rotuna
ja islanninhevosella ratsastaminen.
Koska tällä piskuisella blogilla on tilastojen mukaan
yllättävän suuri määrä lukijoita,
poistan sadannen postaukseni kunniaksi varmistimen
ja sanon muutaman asian niin kuin se on.
Jos joku ajattelisi asiaa toisenkin kerran.

Näin aluksi:
Kaikki islanninhevoset eivät ole
pörröisiä jurrikoita,
jotka kulkevat pellonlaitaa turpa seuraavan
samanlaisen hännässä kiinni.
Toki niitäkin on ja hyvä niin.
Ketä tahansa ei voi laittaa
minkä tahansa tarhasta napatun islanninhevosen selkään.
Hän tulee sieltä alas
tai saa elämänsä kyydityksen
ei-haluttuun suuntaan,
ja tulee sen jälkeen alas.
Tietenkin voi olla,
että hän saa mukavan ratsastuskokemuksen,
mutta riski kokea jotain muuta on suuri.
Islanninhevosissa,
kuten kaikissa hevosissa,
on yksilöllisiä ominaisuuksia
ja luonteen, herkkyyden sekä koulutustason mukaan
ne sopivat eri tarkoituksiin
ja eri ratsastajille.
Kukaan täysijärkinen 60 cm sunnuntaiesteilijä
ei tuosta vaan nouse GP-estehevosen selkään
hyppimään metriä korkeampia esteitä.
Miksi siis kaikkien islanninhevosten luullaan olevan
kaikille sopivia puskaponeja?
Kokemukseni ja kuulemani mukaan
erityisesti islanninhevonen voi olla hoidettaessa ja käsiteltäessä
ihana mammanmussukka, ihmistä kunnioittava lutunen nöpö,
mutta satulaan noustuasi
huomaat mussukan muuttuneen
väreileväksi, kuumaksi laavaksi.
Se ei välttämättä tarkoita,
että islanninhevonen on hullu ja vaarallinen kaahottaja.
Se tarkoittaa,
että ratsusi on herkkä ja viljakas,
onhan se islanninhevonen.
Se tarkoittaa myös sitä,
että jos et tunne olevasi tilanteen tasalla,
laskeudu alas ja hanki opetusta & kokemusta.
TÄMÄ pätee kaikkiin hevosiin
ja kaikkeen ratsastamiseen.
Issikan selästä tippuu matalammalta,
mutta sattuu se silti.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ei herkkäsieluisille

Totuushan on se,
että kissa on peto.
Leikkisä peto, voisin lisätä.
Voi hiiriparkaa
tallikissa Sittiksen kynsissä.







"Se on mun lelu. Eikun lounas. Lelu. Lounas."

Marraskuu on naurettavan lämmin
ja ötökät ovat palanneet.
Jos koskaan kaukana olivatkaan,
nuo pirullisen sitkeät eliöt.
Bassikin on taas
ihottumaloimessa.
Talvi - joskus kaipaan sinua.