Vahtikissana lankalypsäjä

Topias-kaniinia kiinnostaa likimain KAIKKI.

Suurimpaa osaa tästä kaikesta

se myös lähestyy tutkimusmielessä.

Vähintään haistellen, useimmiten pureskellen.

Tutkimusote on siis empiirinen ja mielellään kvantitatiivisesti painottunut.

Yritän hädissäni varjella omatekoista tilkkupeittoani

Topin hampailta, mutta joskus se unohtuu

pupuliinin ulottuville.

(Meillä on muuten muutamakin kaninhampain ilmastoitu lakana.)

Vaan ei hätää!

Tarmokas ja peloton

vahtikissamme Esteri frá Ojakkala

on aina valppaana paikalla

tarkistamassa tulijan (ilmiselvät) aikeet.

Kani saa käpälästä vienon tönäisyn ja siirtyy takaoikealle.

"Just joo. Olihan taas kiero yrityksentynkä

talttahampaalla.

Mutta minä en anna tuon häntärajoitteisen otuksen

purra reikiä mammani harvalukuisiin

VALMIISIIN

käsitöihin!

Enkä kyllä puolivalmiisiinkaan! Vaikka niitä paljon onkin.

Enkä lankakeriin. En etenkään niihin!

Koska lankakerät ovat, niin... ne ovat... ne ovat..."

Essin mutinaa selventääkseni voinen mainita,

että sen heikkous ovat villalankakerät ja niiden päällä lypsäminen.

Tässä iltana muutamana

aloin neulomaan täydestä kerästä sukanvartta.

Kantapään kohdalla lanka loppui.

Tuijotin ihmeissäni - menikö sata grammaa pelkkään varteen?

Ja miksi loppu langanpää on litimärkä?

Olenko uittanut sitä kahvimukissa vai jotain vielä arveluttavampaa?

Tuijotettuani aikani

vilkaisin lattialle jalkoihini.

Siellä Esteri

 - tuo kissoista selväpäisin-

 lypsi hurmiossa lankakerääni

ja valutti suustaan kuolaa.

Katkenneen langan kohtalo selvisi.

Tilalle tuli ihan uusia ihmettelyn aiheita.

Mitä Freud tästä tuumaisi?

Melkein talvea

Marraskuista peltomaisemaa 2011.

Nótt ja Madonna. Korvat kertovat luonteista olennaisen.

Talven tulo vähän tökkii tänä vuonna,

mutta issikat kasvattavat talviturkkiaan

määrätietoisesti.

Valtavan karvamäärän kasvatus

vaikuttaa rauhoittavasti ja

tekee poniineista seesteisen hidasliikkeisiä ja mietiskeleviä

kuin verkkaisesti uniltaan heräävän pantterin.

Tänään tosin sekä Lippa että Bassi astelivat lenkillä tallia kohti

kuin isoisän taskukello.

TIKI TIKI TIKI!
Sataa, tuulee, kauheaa!
Ei tämmöistä säätä Islannissa ollut!

Bassin puikkoluun poikkeama
ei taida vielä olla ihan kunnossa.
Se rikkoo töltissä epäpuhtaalle raville,
vaikkei muuten aristakaan jalkaansa.
Viikki kutsuu.

Madonna elelee Nótt-rouvan kanssa
ihanassa metsäpihatossa.
Laumanhan p i t i olla isompi,
mutta arvon rouva oli eri mieltä ja
eräs nuori tamma pelastettiin potkusateelta ja syrjinnältä.
Madonnan se onneksi hyväksyy alaisekseen.
Onpa sillä hyvä maku...

Kerrankin asiasta I

Todellinen perhehevonen.

Gummi ja Fidla frá Tóftum.

 Kuva Liisa Leppänen; Viljar-tallin issikoita.

 Islannista; kuva netistä.

Islannista; kuva netistä.

En millään lailla ole asiantuntija,

mitä hevosiin ja ratsastamiseen tulee.

Olen pahainen harrastelija.

Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt

aivan poskettomiin ja luvalla sanoen typeriin

ennakkokäsityksiin -

kohteena islanninhevonen rotuna

ja islanninhevosella ratsastaminen.

Koska tällä piskuisella blogilla on tilastojen mukaan

yllättävän suuri määrä lukijoita,

poistan sadannen postaukseni kunniaksi varmistimen

ja sanon muutaman asian niin kuin se on.

Jos joku ajattelisi asiaa toisenkin kerran.

Näin aluksi:

Kaikki islanninhevoset eivät ole

pörröisiä jurrikoita,

jotka kulkevat pellonlaitaa turpa seuraavan

samanlaisen hännässä kiinni.

Toki niitäkin on ja hyvä niin.

Ketä tahansa ei voi laittaa

minkä tahansa tarhasta napatun islanninhevosen selkään.

Hän tulee sieltä alas

tai saa elämänsä kyydityksen

ei-haluttuun suuntaan,

ja tulee sen jälkeen alas.

Tietenkin voi olla,

että hän saa mukavan ratsastuskokemuksen,

mutta riski kokea jotain muuta on suuri.

Islanninhevosissa,

kuten kaikissa hevosissa,

on yksilöllisiä ominaisuuksia

ja luonteen, herkkyyden sekä koulutustason mukaan

ne sopivat eri tarkoituksiin

ja eri ratsastajille.

Kukaan täysijärkinen 60 cm sunnuntaiesteilijä

ei tuosta vaan nouse GP-estehevosen selkään

hyppimään metriä korkeampia esteitä.

Miksi siis kaikkien islanninhevosten luullaan olevan

kaikille sopivia puskaponeja?

Kokemukseni ja kuulemani mukaan

erityisesti islanninhevonen voi olla hoidettaessa ja käsiteltäessä

ihana mammanmussukka, ihmistä kunnioittava lutunen nöpö,

mutta satulaan noustuasi

huomaat mussukan muuttuneen

väreileväksi, kuumaksi laavaksi.

Se ei välttämättä tarkoita,

että islanninhevonen on hullu ja vaarallinen kaahottaja.

Se tarkoittaa,

että ratsusi on herkkä ja viljakas,

onhan se islanninhevonen.

Se tarkoittaa myös sitä,

että jos et tunne olevasi tilanteen tasalla,

laskeudu alas ja hanki opetusta & kokemusta.

TÄMÄ pätee kaikkiin hevosiin

ja kaikkeen ratsastamiseen.

Issikan selästä tippuu matalammalta,

mutta sattuu se silti.

Ei herkkäsieluisille

Totuushan on se,

että kissa on peto.

Leikkisä peto, voisin lisätä.

Voi hiiriparkaa

tallikissa Sittiksen kynsissä.

"Se on mun lelu. Eikun lounas. Lelu. Lounas."

Marraskuu on naurettavan lämmin

ja ötökät ovat palanneet.

Jos koskaan kaukana olivatkaan,

nuo pirullisen sitkeät eliöt.

Bassikin on taas

ihottumaloimessa.

Talvi - joskus kaipaan sinua.