Ûberimelää leperrystä

Madonna on lutuinen pieni tammapallero pehmeän untuvaisessa talvikarvapyjamassaan.

Äidin oma kultamurmeli, linnunpoikanen, samettiturpa.

Miten niin turvallinen ystävä?

Muikea mamma ja kaunis tamma.

Salaman kanssa ihanan tummaruunikon ihana kuparinruskeus näkyy ihanasti.

Mimmelin kuukauden esikoulu on ohi. Nyt alkaa muutaman kuukauden hauduttelutauko, lapsuudelle pieni jatkoaika. Suitset, satula, paino satulassa ja ratsastaja satulassa on koettu ja ei-sen-kummemmaksi todettu. Pari päivää sitten raspattiin neidin hampaatkin,

eli hui hai huolta vailla kohti talvea.

(Vielä kun omistaja muistaisi rokotukset...)

Ja kyllä: minä tiedän, että hevonen on satoja kiloja painava, pakovaistojensa varassa elävä saaliseläin, eikä mikään mutisteltava pehmolelu.

"A horse can easily kill you", kuten Gummi S minulle totesi, eikä ollenkaan huumorimielessä.

Juu juu. Jokainen kajahtaa jollain tavalla. Minä kajahdin näin.

Mudasta nousee Bassi

Ihan tarkalleen tasan kaksi vuotta sitten Korpisen pihaan kaahasi iso ruåtsalainen hevåskuljetusautå ja sieltä kuoriutui vauhdilla ulos tämä hepoherra. (Tuli sieltä myös kaksi tukhålmaa puhuvaa gubbea ja melkein yksi voikko issikkakin, mutta ei niistä sen enempää.) Yläkuvassa Bassi ottaa ekoja askeleita uudessa kotimaassa.

Kaksi vuotta Suomessa ja mutanaamioita on ainakin opittu hieromaan ympäriinsä.
Jatkuvalta tuntuva sade/tihkusade pitää huolen siitä, että

tuota ruskeanharmaata kultaa lätsähtelee kavioissa riittämiin.
Ja kaulalla. Ja selässä. Ja harjassa.

Bassi-pojan ripuli, jo kolmisen viikkoa kestänyt, ei liene hurjan vaarallista laatua. Verikokeet olivat OK, eli ei tulehduksia elimistössä. Nyt vaan uusi, tuhti Strongid-matokuuri ja Tehobaktia masuun. Sekä pelkkää heinää ruoaksi, kunnes tilanne palautuu takaisin normaaliksi.

Madonnan passi...

...on näyttävää, onnistuessaan tyylikästä ja salamannopeaa. Viuuuhh!

No ei, ei ole kyse islanninhevosten viidennestä vaihteesta, vaan

Hippoksen hevospassista.

En saanut kuvaa käännettyä, mutta feminiininen läpyskä tosiaan on tammapirpanan ikioma passi. Hieman tuo EU:n tähtirinkula käy silmään, mutta Madonnaltahan se alunperin napattiin EU:n lippuunkin.

Koulumestari M on jo käynyt ekaa kertaa Mimmelin selässäkin, eikä heponen kommentoinut asiaa millään tavalla. Kovin itsestäänselvänä ja rauhallisena neiti asiat ottaa.

Välillä on nuuhkittava mamman kenkiä ja...

...sitten yritettävä peittää tuo epäpukevaan lippikseen tälläytynyt nainen kameralta. Ihan kaikkea ei ole tarvis ikuistaa.

Bassukka kärsii ripulista. Elli tulee huomenna paitsi raspaamaan ukkelin hampaat, myös tutkailemaan oireita. Toivotaan jotain helposti hoidettavaa ja pikapikaa ohimenevää!

Syysmekko

Mitä riivattua, miettii Bassi. Ensin ne vihdoin ja viimein riisuvat sen mauttoman (mutta kieltämättä elämää helpottavan) ihottumaloimen ja sanovat, että ensi keväällä seuraavan kerran. Helpotuksen hörähdys! Syysaurinko hyväilee hiljalleen tuuheentuvaa talvikarvaani ja oloni on kuin muinoin hevoslasna Islannin laaksoissa.

Ei liehuvia helmoja tai muuta epäruunamaista lerpaketta patsasteluani häiritsemässä.

Tuskin olen päässyt täysin palkein nauttimaan nakuilusta, kun ne tulevat taas ja iskevät tämän valtavan puolijoukkueteltan niskaani.

Olin kuulema vähän hiessä - itsehän ne minut ensin hikiseksi ratsastavat - enkä saa hytistä kylmässä syysaamussa. Hah, olen kokenut villihevosvuosinani pahempaakin!

Tosin voiko mikään olla pahempaa kuin mekko poikahevosella!?
Onneksi omistajani kehui, että näytän ihan urhealta turnajaisratsulta.
Se saattaa hyvinkin pitää paikkaansa.
Ja oli hän sentään valinnut riimunkin sävy sävyyn mekon kanssa.
Jotain tolkkua siinäkin naisessa.

Liinatunti

Hyvät hyssykät. Satula selässä ja kuolaimet suussa ja Mimmeli on rasvatyyni kuin nukahtanut laiskiainen. Huomio kouluttajaan...

... ja menoksi!

Koulumestari M kertoi Marelin jälkeläisten olevan nopeita oppimaan ja helppoja kouluttaa. Siltä tosiaan vaikuttaa, sillä esikoulun liina-alkeet ja perusvarusteet eivät ole tuottaneet Madonnalle minkäänmoista päänvaivaa. Satula on toki kepoinen eikä tiukasti vatsan ympärillä kiinni, ja kuolaimetkin totutteluvaiheeseen sopivat, mutta silti. Ensiaskeleet ratsuksi on otettu.

Kaunokainen ottaa asiat vastaan ilman turhia paineita. Kun yhtälöön lisätään isä-Marelin huippugeenit, asiansa osaava kouluttaja ja myönteisesti hassahtanut omistajatäti, tammukan asiat ovat tällä hetkellä muikeasti.

Sää oli juuri ja juuri pakkasen puolella, aurinko paistoi ja sulatti öisen kuuran ruohosta.

Madonnan syyskarvan kirkkaat kuparinruskeat kohdat suorastaan häikäisivät.

Ihana aamu.

Ukkeliko unhoittuisi?

Pystytukan alku ja tervasta tumma "tähti" otsalla muistuttavat kutinasta,

muuten harja on pysynyt hienona.

Kitkerä kommentti kuului, että olen hurahtanut Madonnaan ja unohtanut Ukkelin jonnekin taka-alalle. Väite kertoo täydellisestä väärässä olemisen taidosta, sikäli lahjakas ihminen siis kyseessä, sillä tämä heponen ei minulta unohdu milloinkaan. Huhut siitä ovat suuresti liioiteltuja. Myöskin vasen olkapääni ja häntäluuni ovat painaneet tämän naaman mieleensä pysyvästi. Bassi on leväyttänyt auki koko tunneskaalani ja sellainen jättää yleensä pysyvän jäljen näinkin kovapintaiseen sissiin kuin omistajansa.

Kerran oli aika isokin paniikki keskellä metsää, eikä Bassi väistynyt viereltäni.

Semmoinen kunnon mies on liinaharjainen ukkelini. Ei huono.

Kuolainten kosketus

Sievä nuori hepomus

Madonna (nimen eteen on ihan pakko lisätä nuo adjektiivit) sai tänään kuolaimet maisteltavikseen. Eka kerta sitä lajia! Ja se oli sopeutunut ajatukseen Oppimestarin mukaan hyvin. Neiti juoksee liinassa sopuisasti ja pysähtyy käskystä, seuraa ym. Ei se tainnut sitten ihan porsas ollakaan. Kop kop kuitenkin, kaiken varalta. Ihan alussahan tässä ollaan.

Minähän en näitä ihmeitä näe, sillä makaan räkäisenä ja käheänä kotosalla ja vedän yliannostusmielessä kuumaa mehua.

Minä kerran hallasta haaveilin

Madonna nauttii viimeisistä viattoman hevoslapsen hetkistään ennen eskarin alkua.

Kuvien laatua voi vain surkutella.

Pakkasen puolelle laskeva elohopea on toivottu ilmiö silloin, kun kaiken maailman raateluhampaiset öttiäiset purevat ja härkkivät ihottumahevosen herkkää hipiää. Kunnon halla antaisi niille ikuisen unen tältä kasvukaudelta. Olisi jo niin mukavaa riisua Bassi paketistaan. Luulen, että ukkeli on itse aivan samaa mieltä. Ku Klux Klan- tyylinen ulkoasu ei anna hyvää kuvaa kenenkään älykkyydestä, vaikkakin tässä tapauksessa tarkoitus pyhittää keinot, eli näytämme lakanapyykin läpi juosseilta voidaksemme paremmin.

Bassi sai viime syksynä kortisonikuurin ihottumaansa ja alkukesästä 2010 se naposteli yhden sulfasatsin. Muuten se on pärjännyt pikiöljy+Helosan- tahnalla, MSM-voiteella, hippusella 1% kortisonivoidetta ja Horsepowerin tervavoiteella. Ja mitä nyt on purkkien ja tuubien pohjilta löytynyt, sekä tietenkin sillä 24/7 ihottumaloimituksella. Huppuja on mennyt puolen kymmentä. Niiden hankaaminen on ollut ruunan kesähupi numero uno. Osan olen onnistunut parsimaan kasaan, rahanalaista tavaraa ne ovat nekin.

Ensi keväänä saatan hyvinkin harkita Ökozon-kuuria kaikkine tykötarpeineen. Olkoonkin kallista. Ei tule halvaksi kukkarolle eikä hermoille tämä kesäinen voideostoksille juokseminenkaan; jatkuvasti on joku tökötti loppu ja rasvaaminen on kuitenkin vain oireilun hoitoa. Se ei pureudu ongelman syihin. Tai sanotaan, ettei se hoida vaivaa pintaa syvemmältä.

Alkuverryttely

Muutamakin tuttu ja kylänmies on useamman kerran udellut kuulumisia ja valokuvia nähtäväkseen, mutta minun on jotenkin kauhean vaikeaa puhua, saati kirjoittaa itsestäni ja vielä tukalampaa on jaella omia valokuviaan. Kun sitten viimein tajusin, että eiväthän he minusta olekaan kiinnostuneita, vaan eläimistäni, pyyhin salassa nöyryytyksen kyyneleet ja lupasin tehdä jotain asian eteen. Ja tässä se nyt sitten on. Blogi.

Blogi, joka on tarkoitettu ihan vain ja ainoastaan hepokuulumisten kertomiseen aina ehtiessäni ja valokuvien näyttämiseen, mikäli sellaisia on syntynyt. Välillä on tosin jaettava muutama sananen pilkullisesta pedosta eli Säpinä-Siskosta eli Esteri-kissasta. Koska ko. neiti on niin huikea olento ja koska hänellä on ihan ikioma ihailijakaartinsa. Henkilökohtaisten asioiden tilitykseen käytän yhä maksettuja (kalliita) ammattilaisia ja viattomia luontokappaleita. En julkista palstaa netissä, ehei.

Päivitän kun ehdin/jaksan/muistan/on jotain uutta tarinoitavaa. Jos tunnet tarvetta kommentoida, tee se tänne tai lähetä vaikka meili/tekstari. Tänne suoraan kommentointi on käsittääkseni jotenkin konstikasta. Kaikki blogissa esitetyt mielipiteet ovat täysin omiani, otan niistä täyden vastuun kuten kunnon savolainen ainakin, eikä kenenkään blogia lukevan ns. ulkopuolisen toivottavasti tarvitse vetää naurista nenäänsä, jos teen jonkin asian toisin kuin hän. Neuvoja, vinkkejä ja ohjeita otan kuitenkin ilomielin vastaan. Arvostan myös omalla nimellä ajatuksiaan laukovia enemmän kuin anonyymeinä heiluvia. Anonilleille totean vain, että koirat haukkuu, karavaani kulkee sekä muita itä-suomalaisia tuumailun helmiä.