Bassi on sopeutunut mainiosti pihattojengiinsä.
Se on jo varsin korkealla
lauman sisäisessä hierarkiassa;
vanhemmat jäsenet väistävät kuuliaisesti heinäpaalilla.
Bassi ei ole ilkeä päällepäsmäri,
vaan siinä on jotain samaa
kuin vanhojen lännenleffojen vaiteliaissa sankareissa:
tyyntä ja hiljaista särmää jätkää kunnioitetaan.
Ei tarvitse olla baaaaad ollakseen coooool.
Toki lempikin on alkanut leiskua, kuten sankareilla aina jossain vaiheessa.
Bassi on ihastuksissaan (vain hieman tyrkkyyn) nuoreen tammaan (alakuvassa oikealla)
ja palo lemmityn luo teki Ukkelista eilen hieman vaikeahkon käsitellä.
Sitä orimaista hirnuntaa ja levotonta poukkoilua,
tuskaista pärinää ja pään viskomista.
Ja neiti ulvoi kaipuutaan talon toisella puolen.
Jään odottamaan kiima-ajan loppua.
Bloggerin toiminta panee ihmisen miettimään
elämäänsä, koska aikaahan on.
Töissä puuduttava kokous
sai lähes kirkumaan turhautumisesta.
Kotona puuduttava kuvien lataus
SAI kirkumaan turhautumisesta.
Anteeksi seinänaapurit
ja pihapuiden oravat ja muut pienelävät.
Kun kuvat lopulta suvaitsevat puolessa tunnissa tulla,
niissä on taas jälleen jotain ihmeraitoja
ja keskimmäisessä outo vääristymä.
Vai harittaako ikänäön vaivaamia silmiäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti