Lällyä

Nämä ne ovat ihan lällyjä. Aina nuuskivat ja pusuttelevat

ja pehmeästi turvalla tökkäisevät.

Tulevat kaveriksi

ja jäävät luo.

Tykkäävät.

(Taaempana on kolmas, jos tykätään myös paljon,

mutta kaikille tunteiden avoin tunteiden ilmaisu

ei ole niin luontaista.)

(Ja HUOM. Lällyttelyn keskellä tajuamme,

että hevonen ei ole lemmikkieläin!!!)

Selviytyjät

Pääsiäisen kärsimysnäytelmää lisäsivät

nämä kaksi nuorta räkättirastasta,

jotka lentää paukauttivat yhtaikaa ikkunaan.

Jysäys oli hurja.

Lienevätkö paenneet lähistön hurjapäisiä harakoita.

Ikkunassa on "pelotteita" juuri näitä tilanteita varten,

mutta ilmeisesti räkättejä vainosi isompi uhka.

Niten kauniita ne olivatkaan

lähemmin tarkasteltuina!

Ja aivan pihalla. Kirjaimellisesti.

Silmät sirrillään sydän tykyttäen.

Kun Raakel ja Rami pysyivät suurin piirtein pystyssä nurmikolla,

nostin ne runollisesti luumupuun oksalle.

Siinä ne nuokkuivat liki tunnin auringonpaisteessa,

Raakel vähän pidempään kuin herralintu.
Mutta omin siivin molemmat lähtivät touhuinsa.

Nuo todelliset Selviytyjät,

ikimuistoisten tärskyjensä jälkeen.

"Minä näin K A I K E N ikkunasta.

Omat omituiset ihmiseni hoivasivat mehukkaita räksäpaisteja.
Otin erilaisia vaanimisasentoja ja säksätin ja huidoin hännälläni,

mutta näköjään saan jatkaa

valmisruokalinjalla jatkossakin.

Mitähän tänään tulee kuppiini?

Kaniinia vai kalkkunaa?"

Kanin ruunaus

"Ai jaa, sinä siinä.

Eipä kuule kiinnosta nyt seurustelu.

Minulla on kumma tunne vatsanpohjassa.

Joko ufokanit nappasivat minut abduktioon kaalinpääalukseensa

tai sitten olen syönyt myrkkysieniä.

On niin... tyhjä olo ja

muistini pätkii."

"Eikö mene jakeluun?

Haluan yksityisyyttä.

Luulen, että minuun on kajottu!

Turha törköttää salaattia!

Lisäksi minusta tuntuu hämärästi siltä,

että SINÄ olet syyllinen

tähän outoon olooni.

Pois silmistäni, nainen!"

***

Kauneus on katsojan silmissä

Minulla oli tänään

ruusunpunaiset aurinkolasit.

KAIKKI

hevoset näyttivät satumaisilta.

Kuraa kyljessä,

rapaa reisissä,

selässä havunneulasia ja jotain epämääräistä.

Silti kauniita.

Ehkä se oli

huhtikuisen sunnuntai-illan valo.

Ehkä se oli vain minun silmissäni.

Kevät etenee

Kiirettä pitää tällä mammalla.

Päivät suhahtavat ohi huippuvauhtia,

vaikka ovat kuulema jo monta kukonaskelta

pidempiä kuin talvella.

Bassin selkämötikät ovat sulaneet.

Sitten irtosikin kenkä - kuin merkkinä siitä,

että olisi jo tosiaan aika laittaa kevyet kevätpopot

hokkibootsien tilalle.

Karva irtoaa ja etenkin kaulan harjaaminen

saa Ukkelin venyttelemään ja kielen lipomaan.

Madonnaa harjasin pihatossa.

Sen karva on jotenkin karkeampaa kuin Bassin,

vaikka sievästä neitihevosesta kyse onkin.

Pihattohevosen vahva talviturkki.

Kun yritin siirtyä moikkaamaan Lippaa,

Mimmeli kaahasi meidän väliimme kuin yrittäen estää huomion

siirtymisen pois HÄNESTÄ.

Kun vihdoin pääsin Lippaa harjailemaan,

Madonna tuli taakse ja iski päänsä hartialleni.

"Tää on mun mamma. Tajuuttekste?"

Sielunhoitajat

Lähdin tänään töistä ärtyneenä, kiukkuisena, kuumissani ja

suorastaan pimahtaneena.

Odottelin päänsärkyä ja itsesäälilukemat

kävivät korkealla.

Menin sitten tallille

tytär kainalossani.

Harjasin Bassin läpikotaisin.

Hieroin kaulaa, johon ilmestyy helposti

aran oloinen kyhmy.

Karvaa irtosi

ja ukkeli rentoutui.

Vietin piiiitkän tovin pihatossa seurustellen

tammarouvien kanssa.

Ei ihmeitä kuulumisia kellään,

mitä nyt

Nótt liki viimeisillään,

mutta leuan alta rapsuttelu ja

pahimpien likojen harjailu nuorimpien tyttöjen selästä

ilahdutti kaikkia osapuolia.

Madonna kävi moikkamassa henkistä isoveljeään,

eikä kumpikaan ollut moksiskaan.

En tehnyt mitään erityistä,

olin vain ja hengitin samaa ilmaa

kuin nuo turvalliset ystäväni.

Ja pois ajaessa

en oikeastaan muistanut

ärtymystäni ja pahaa mieltäni.

Sielunhoitajat

hoitivat taas hommansa.

Kommunikointia?

Essi-kissa on intomielinen kiipeilijä.

Mukavinta on keikkua tasapainotaitelilijana

kirjahyllyn päällä tai takan reunalla.

Lystiä on myös ottaa torkut kirjahyllyssä

kirjojen takana

ja rysäyttää lähtiessään hyllyllinen opuksia lattialle.

Likipitäen kymmenen kertaa Essi on tiputtanut ylätasanteen

hyllystä lattialle vain yhden kirjan.

ja aina se on ollut tämä:

Onko Essille tullut kiivaita murhanhimoisia ajatuksia?

Ovatko lintulaudan tintit ajaneet

sen aivan tolaltaan

ja saaneet janoamaan satakielen verta?

Kirja on ilmestynyt lattialle

päivä toisensa jälkeen.

Me ihmispolot vain ihmettelemme,

torumme vähän (ihan vähäsen)

ja nostamme kirjan huokaisten takaisin hyllyyn.

Tänään odotti lattialla yläkertaan tulijaa tämä opus:

Essi on ilmeisesti tajunnut,

että meille ihmisille ei mene hänen viestinsä ns. jakeluun

ja se tahtoo varmistaa,

onko siihen edes teoreettisia mahdollisuuksia.

Puhummeko samaa kieltä?

Hmm. Jaa. No tuota.

"Just joo. Taas kertoo tulkinta enemmän tulkitsijasta

kuin mistään muusta.

En mä mitään rasvaa nokkivia tinttejä ruokakuppiini halua, vielä vähemmän jotain satakielisiä mutantteja!

Mutantteja! Öyh!

Ohimennessään on vaan niin mukava

napsauttaa alas kirja.

Välillä oikealla takatassulla kiepsahtaen,

välillä vasemmalla etusella donkaten.

Ja mitä tulee saman kielen puhumiseen,

niin ymmärrän ihmisiä joka kerta, kun he suunsa avaavat

- mikäli vaan sattuu huvittamaan."