Karhunpoika sairastaa...

Koskapa Bassi tarkoittaa suomeksi pikkukarhua,

niin tämän talven tunnusmelodiaksi

muotoutunee hyvin helposti

"Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme..."

 

Sain jo utelun, että miten niin Bassi voi tarkkailla

sairastarhasta pikkupikkuponeja.

Ovatko ne peräti samassa aitauksessa?

 

No ei ihan, mutta ne ovat lähinaapureita.

Oikeastaan Bassi on pikkupikkuponien

alivuokralainen.

Yöt he kaikki kolme köllivät

vierekkäisissä karsinoissa.

 

 



 

 

Bassin sievästi pukeutunut tyttökaveri oli aivan häkeltynyt,

kun sulho oli ensin kauan poissa

ja menikin sitten yhteisen tarhan sijasta

omaan

poikamiesboxiinsa.

Pikkupikkuponit

eivät ole varmaan vieläkään huomanneet

minkään muuttuneen.

 

 Voi sinua, Ukkeli kulta!



Puikkoluu vol 2

 

Mr. B oli saanut mojovia tällejä jalkoihinsa

jo ennen joulua.

Ei vaikuttanut mitenkään vaaralliselta.

Kutsuin eläinlääkärin tallille, kun

jouduin loikkaamaan alas selästä

10 metrin käynnin jälkeen.

Ukkeli ontui kuin ontuikin

ja ihan reippaasti.

Mutta nöyränä ja reippaana poikana lähti matkaan.

Ihan itkettää ajatellakin.

 

Ontuminen diagnosoitiin

todennäköisesti

vain kovaksi tärskyksi

ja muutama päivä

meni kipulääkkeellä.

Bassi oli intoa täynnä ja olisi halunnut

kunnon vauhtilenkille.

 

Jouluiltana

se oli alkanut taas ontua.

Liekö saanut uuden potkun.

Jälkiä ei näy,

mutta eihän siihen aina hokkeja tarvita.

 

Niinpä lähdimme kohti Viikkiä.

Siellä käynnissä ontuminen oli lähinnä askelen jäykkyyttä,

mutta ravissa Ukkeli-parka könkkäsi pahan näköisesti.

Ei vieläkään turvotusta, ei isompaa arkuutta kuin juuri puikkoluun kohdalla,

kuivat nivelet ja topakka hevonen. 



 

Vasenta etusta kuvattiin

ja totuus veti totiseksi.

Ulommassa puikkoluussa

(siis hevosen sääressä)

juuri polven alapuolella on puolikuun muotoinen murtuma.

Ihan irtonainen pala.

Voihan itku.

Huonon onnen vasen etujalka;

edellisen kerran murtui sisempi puikkoluu.

 

Puikkoluu on poikkiluu.

 

Täyslepoa hoidoksi.

Karsinalepohan olisi parasta,

mutta Bassin pää ei tulisi kestämään sitä.

Nyt se asustaa kevääseen pienessä sairastarhassa

ja yöt karsinassa.

Saapahan tarkkailla kahden pihaton tapahtumia

ja kahden pikkupikkuponin edesottamuksia.



Haasteellista

Voe ihmettä!

Minut on haastettu.

Yritetään vastailla.

 

 

 

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?

Asun kaukana melkein kaikista sukulaisista ja vanhoista ystävistä. Huomasin kirjoittelevani samoja (eläin-)kuulumisia moneen kertaan tekstareihin ja sähköposteihin. Ajattelin, että blogista kaikki halukkaat saisivat lukea, mitä eläimistölle kuuluu. Joskus  meinaan tuntuu, että niiden kuulumiset kiinnostavat omia touhujani enemmän! Lukijoissa on paljon kavereiden lapsia, siksi(-kin) tekstini voi tuntua välillä hieman kieli poskessa ja kepeästi kirjoitetulta.

2. Oletko kilpaillut/millä tasolla kilpailet?

En ole. Vaikeaa edes kuvitella, että näillä hyytelöhermoilla edes ajattelisin moista. Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan, mutta kilpailuihin tähtäävä tavoitteellisuus ei ole ollut minun juttuni eläinten kanssa tai elämässä ylipäätään. Mutta - ehkä joku eläkkeensaajien helppo nelikäynti sitten joskus.

 

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?

 

Lapsena aloitin ja mennä tohotin innoissani isoilla suomenhevosilla. Ei tuntunut pelkoa, eikä itsesuojeluvaisto ollut esteenä. Turvalliset työhevoset opettivat arvostamaan eläintä. Sitten tuli maailmaani Hanoi Rocks ja muu elämä jäi.  =o) Aikuisena olen ratsastanut viisi ja puoli vuotta. Tosin pitkiä taukojakin on ollut - kiitos pikku loukkaantumisten.

 

 

4. Koulu vai esteet?

Ei oikein kumpikaan, issikalla kun mennään. Mutta kouluratsastus on se perusta.

5. Valmennus vai kilpailut?
Aiempaan vastaukseen viitaten; valmennus.

6. Poni vai hevonen? Perustele.

En osaa tehdä tämmöistä jakoa. Minusta issikat ovat mukavan kokoisia, samoin piensuokit. Ilmeisesti alle 148 cm on sitten minun ihannekokoni. Ajattelen ennemmin rakennetta ja pidän kovasti aika jämäkästä, jykevästä rakenteesta, en niinkään siroista ja kapealinjaisista kavioeläimistä. Ponikokoisissa viehättää pieneen kokoon yhdistetty voima ja sitkeys.

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?

Lapsena hoitelin joitain hevosia säännöllisen epäsäännöllisesti. Työhevosia, puoliveriratsuja, lämminveriravuria. Aikuisena vuokrasin issikkaa ja sille tielle jäin. Oma islantilainen piti hankkia. Sitten jo toinenkin.

8. Oletko hypännyt maastoesteitä?

 

En tässä elämässä. Ojien yli kyllä. Puun rungon yli astumista ei kaiketi lasketa...

 

9. Lempihevosrotusi?

Köh. Islanninhevonen. Suomenhevonen hyvänä, vahvana kakkosena. Kylmäveriset ylipäätään.

10. Korkein hyppäämäsi este?

 

40 cm ja tunsin lentäväni. Ei saa nauraa.

"Mitä siellä takanapäin taas juoruillaan?
Kaikki itseäni koskeva parjaus
on kateellisten kaksijalkaisten panettelua!"

 



Joulua!

 

Riemullista & Rauhaisaa

Joulunaikaa!



Olennaiset

Olennaiset ensin, eli

eläimistö voi mainiosti, kiitos vain.

Tietokone sen sijaan siirtyi varhaiseläkkeelle

ja se vaikeutti pari viikkoa kuulumisten lavertelua.

 

Luntakin on saatu, köh köh kiitoksia vaan.

Ihan jo alkaisi riittämään.

Joulupukin rekiretki lahjoja tuomaan onnistuu ihan hyvin

näillä nietoksilla,

mutta tämän tätikuskin tiellä pysyminen

on jo nyt vähän niin ja näin.

 

Topi jurnuttaa entiseen malliinsa.

Mikä liikuttava yhdistelmä

alkuhärkää ja vavisevaa haavanlehteä.

 

Ompulla oli taas hurja pesänrakennusvimma.

Kaivelin taas häkin perukoilta sydän kivistäen

pehmoiset pupunvillat.

Lisäksi se ahdistelee lemmekkäissä puuhissaan

sekä huushollin kissaa että kania

ja kiertää kurnuttaen rinkiä ympärilläni.

Häkkiä Omppu puolustaa hampaat irvessä.

Olen alkanut harkita Ompun streilointia:

se stressaa niin mahdottomasti hormonihöyryissään.

 

Essin läheisyydenkaipuu ja seurantarve

ovat valtaisat.

Se tunkee syliin ja olkapäälle

aina ja kaikkialla.

Vähän aikaa painia villalangan kanssa

ja sitten pitää jo möyriä kylkeen kiinni.

Pihalla aterioiva rusakko ja lukuisat pikkulinnut

eivät kiinnosta yhtä paljon,

kuin lämmin syli ja rapsutukset.

 

Madonna kisasi pikkupikku-pikkujoulukisoissa

ja oli helpon nelikäynnin toinen.

Kaunis tamma ja kauniit liikkeet.

Ja energiaa kuin avaruusraketissa.

Sen lapa ei ole kiusannut lainkaan.

 

Bassi on touhunnut kaikenlaista

hurjista laukkapätkistä

alkeisratsun virkaan.

Energiaa ei ole siltäkään puuttunut.

Hankijumppaa Ukkeli hieman karsasti,

mutta nöyrästi (no vähän sadatellen) se sielläkin pöllyytti menemään.

 

 

 

 



Talven odotusta

 On se kyllä kumma,

että marraskuun loppupuolelle

olemme kallistuneet,

mutta lumi loistaa poissaolollaan.

Päivät pimenevät hirvittävän nopeasti,

jos edes valkenevatkaan,

ja eteensä ei näe.

Lumi auttaisi vähän,

jottei iltaisin tarvitsisi aivan käsikopelolla edetä.

 

Kavioeläimet

ovat kasvattaneet jo kuukausia

talvikarvaansa.

Ne olisivat valmiita

lumeen, jäähän ja pakkaseen.

"On se olemattoman kokoinen, mutta hevoselta se kyllä tuoksuu..."

 

 

Tallin uusin ja pienin ja ultimate söpöin tulokas

saapui ikiomassa talvipuvussaan

ja hurmasi/hämmästytti isot serkkunsa.

(No jaa; Bassi ei tapansa mukaan ollut

ihan yhtä hurmaantunut/hämmästynyt

kuin muu porukka.

Heinä veti pitemmän korren, sananmukaisesti.)

 

 

 

Bassin jalat ovat talvitöppösissä

ja häntäkin taitaa läpäistä

Heklan tarkistuksen.

Valkoiset täplät tulivat

valitettavasti

ei-sopivasta satulasta.

Asia on jo korjattu,

sillä uusi (käytetty) Loftur-satula

löytyi kuin löytyikin.

Kiitokset T!

Sen oikean satulan etsiminen voi nimittäin olla

tiukkaa työtä.

 

"Hmm... näenkö kahtena nämä kärsäkkäät?"

Intoa täynnä

 Madonna mystinen lapa on pysynyt

yhess' kooss'.

Askellajit ovat puhtaat ja lennokkaat,

eikä liikkuminen tunnu kivistävän eikä koskevan.

Energiaa tammaan on levon aikana patoutunut

yllin kyllin

ja ensimmäiset juoksutussessiot

olivat hyvin, hyyyyyvin

vauhdikkaita.

Nyt alkaa jo helpottamaan

liinan molemmissa päissä.

Saatuaan ylimääräiset kierrokset

pois päänuppiaan kiusaamasta,

se meni tasapainossa

ja rauhallisena.

Ei häiriintynyt jalkoihinsa tunkevasta

selvästi itsetuhoisesta koirastakaan.

Mimmelin elämäniloista menoa

katsellessa

tuntui karmealta muistella,

että kaksi kuukautta sitten

sille tarjottiin parhaaksi vaihtoehdoksi

lopetusta.

 

 

"Pois alta, tässä tulee Madonna!"

"Piiiitkä askel..."

 

 

Ostin Madonnan ns. tätiratsuksi,

mutta kuten olen aiemminkin sanonut,

sen luonne ja askeleet eivät ole

ihan perusperheputen tyylisiä.

Niinpä olen miettinyt

mahdolliseksi sulhaseksi jotain superleppoisaa

ruunamaista issikkapappaa

ja tänään sain vinkin

yhdestä sellaisesta. 

Hmm.

Menipä uusiksi sulhasmietinnät.

Siitäkin syystä, että Roope eli Rödull frá Holtsmula olisi

liian läheistä sukua Madonnalle.

Roopen isä on Madden isänisä,

legendaarinen Orri frá Dufu.

 

Ja eihän astutus ole mitenkään

kirkossa kuulutettu.

Täytyy ensin katsoa,

miten ratsastus lähtee kulkemaan.

Mutta kieltämättä se

varsulainen

houkuttelisi.

 

 



Riimukirjaimia

Nämä riimukirjaimia muistuttavat merkit

tammani lavassa

ovat siis hyvin toipuneita arpia.

Kuin muinaisen viikinkijumaluuden kirjoitusta.

(Tai sitten olen syönyt liikaa

antibiootteja,

joiden sivuvaikutuksia olenkin jo jonkun aikaa

ehtinyt ihmetellä.)

 

 



 

Vein tammalle Back-on-Trackin sisäloimen,

jonka nimen toivon olevan vihje tulevista viikoista.

 

Eli takaisin baanalle.

 

Uuden ikioman satulankin neiti sai.

Kyllä eräiden kelpaa, sanoo omistaja

ja suuntaa talvitakkia etsien

UFF:n tai Fidan kirppareita

tonkimaan.

 



 

Madonnan tulevaisuutta olen pohtinut paljon.

 

On mahdollista, että astutan sen keväällä.

Perusteena tamman kasvaminen ja kypsyminen

tiineyden ja varsomisen myötä

ja siihen kuluvan ajan myötä.

Toisaalta, jos Madonnalle löytyy

hyvä ja innostunut vuokraaja/ylläpitäjä,

eikä lapa tuo enempää murheita,

varsa-asian voisi siirtää tuleviin vuosiin.

Tamma on vähän kinkkinen omistaa!

Ruunan kanssa ei tule näitä

"varsa voisi olla kiva"- ajatuksia.

 

Tai tulee, mutta todellisuus ei

tue niitä.

 

 

 



Kuvaajasta ei valitettavasti tietoa.

Astutusmahdollisuutta miettien

olen selaillut läpi suomalaisia siitosoreja.

Guruni ilmoitti, että ei sitten mitään

stigandilaisia

viitaten Madonnan emänisään

Stigandi frá Hvollsvelliin,

joka komeilee alimmassa kuvassa.

 

Guru ei tiedä vielä,

että Top 3:ssa ovat oriit

Roope, Rane ja Maukka.

Ei sitä tiedä Madonnakaan,
jolla saattaisi hyvinkin olla
oma mielipiteensä asiasta.

Salarakkaat

 

"Eipä näy paparazzeja tuolla suunnassa kameroineen häsläämässä!"

"Eikä helikopteritkaan pörrää taivaalla kyttäilemässä..."

"Nyt rakas Ulpukkani, tämä hetki on meidän."

"Mitä? Mitä kultaseni oikein mumiset? Missä on...?"

"Emäntä räpsii kuvia, aarrggh!
Pois sieltä onneamme tallentamasta!"

"Niin, mitäpä tähän sanoisi. Minulla on taipumus tykätä kaikista.
Ja kaikesta. Kuten tästä villasukasta esimerkiksi."

"En kommentoi."

***

 

Madonnan leikkausta ei sitten tapahtunut.

Hevostohtori tutki tamman lavat ja oli lopulta

sitä mieltä,

ettei mitään leikkausta tarvita.

 

Olen kieltämättä aika pöllähtänyt.

Kaksi lääkäriä, kaksi aivan erilaista mielipidettä.

Tietenkin olen taipuvainen uskomaan

tähän "mukavampaan" näkökantaan.

Ihan yhtä vakaasti uskoin

ikäväänkin mielipiteeseen.

Onneksi kuitenkin kysyin toistakin,

muuten olisi tehty iso ja raskas ratkaisu

ilmeisesti ihan turhaan.

 

Tässä on vielä pohdittavaa.

Madonnan kaikki jalat taivutettiin

ja kuvattiin,

kun kerran klinikalla oltiin

ja ne ovat kunnossa.

Papanat talteen

 

Omppu on uudella avoin, ennakkoluuloton, kokeileva

ja laajakatseinen kani.

Mikään auringon alla ei hetkauta sen rauhaa.

Koska sillä on lievä, lievähkö, lievin

pidätysongelma,

saimme mielestämme mahtavan ratkaisun asiaan;

vaipat Ompulle!

Menneiltä vuosilta kaappeihin oli unohtunut

ongelmajätteeksi pääsyä odottavia housuvaippoja

ja ne näyttivät kuin valetuilta pullukalle kanille.

 

Eikä Omppu ollut millänsäkään.

Se touhotti ympäriinsä ja seurusteli kanssamme luontevasti.

Ehkä se vähän hämmästeli,

miksi ihmiset pitelivät mahaansa nauruun tikahtumaisillaan,

mutta ei antanut sen häiritä.

 

Kunnes padam - se pomppasi yhdellä isolla omppupompulla

vaipoistaan ulos.

Siihen jäivät.

Ja sinne jäivät myös yksi pissa

ja kolmisenkymmentä papanaa.

Kuka sitä nyt täydellä vaipalla viitsisi näyttäytyä?

 

 

"Juu tämä oli kyllä kuolleena syntynyt idea,
mutta saittepahan hetken iloa tuohon aika tylsännäköiseen elämäänne."



 

Olen odotellut kaunista ja kuulasta ja valokuvaukselle otollista syyspäivää,

mutta aina, kun olen päässyt Madonnaa moikkaamaan,

on satanut.

Satanut ja satanut.

Niin tänäänkin.

 

Kohde on keliä tärkeämpi ja näppäilin

muutaman tuoreen otoksen tammasta.

Se elelee kavereiden kanssa,

eikä tiedä mitään isosta, tulevaisuudessa odottavasta lääkärireissusta.

Enpä minäkään sitä haluaisi ajatella.

Rasvapahkura ei millään lailla aiheuta kipua,

ellei alueelle kohdistu painetta,

eli sillä on aivan hyvä olla tällä hetkellä.

 

 



"Siis voi ei miten ällö sää. Mun tukka menee ihän lättänäksi."



Murhetta ja metsäilyä

 

Ajattelin ensin, että jätän tämän aiheen

höpinöideni ulkopuolelle.

Sitten mietin, että miksi ihmeessä.

 

Kerrottakoon siis, että Madonna-kaunokaisen

vasemman lavan outo patti

vei meidät hevoslääkärin vastaanotolle noin

kuukausi sitten.

Patti oli pullistunut ja Madonnaa sattui valtavasti,

kun sillä yritti ratsastaa.

Niin ei saa olla.

Eläinlääkäri teki lapaan kaksi reikää

ja minä ajattelin, että sieltä se neste/mätä/löllö/mikävaan

pullautetaan  ulos, laitetaan tikit, antibioottikuuri ja ongelma on hoitunut.

Mutta eipä sieltä mitään tullut veren lisäksi.

Lääkäri tonki ja kaiveli oikein irvokkaan huolella,

mutta ei löytänyt mitään poikkeavaa.

(Paitsi yhden hillosipulin,

joka paljastui myöhemmin imusolmukkeeksi.)

Kudosta eri kohdista lapaa

lähti eteenpäin patologille.

Madonna alkoi jo hieman virota rauhoituksesta

ja katsella ympärilleen,

mutta seistä tökötti silti rauhallisena koko ajan

ja nappasipa puolikkaan omenankin

minun taskustani toimenpiteen edetessä.

Ja traileriin menemistä saatiin harjoitella

oikein tosissaan.

.



 



 

Parin viikon sairastarhailu ja karsinassa oleilu

ei ollut Madonnaisen mieleen.

Energinen nuori tamma

turhautui ja ärtyi,

hevonen on tikit kyljessäkin

liikkuvainen ja sosiaalinen olento.

Toisia hevosia se ilman muuta näki

koko ajan, mutta muu kamujen kanssa vehtailu

jäi puuttumaan.

 

Kun tieto näytteistä tuli,

se iski kuin moukarilla.

Vaihtoehdot kuuluivat olevan vähissä:

lopetus tai hankala leikkaus, jonka

onnistuminen oli täysin arvailujen varassa

ja toipuminen pitkä ja tukala.

Diagnoosina rasvakasvain, lipooma.

Enpä viitsi enempää kertoa itkusta ja hämmennyksestä.

Jokainen eläimenomistaja voi kuvitella, miltä

tuollainen tuomio tuntuu.

Sitä haluaa tehdä eläimen suhteen oikein,

ettei sen tarvitse turhaan kärsiä.

Silti ei halua antaa

nuoren eläimen kohdalla liian helposti periksi.

Katuminen lopetetun hevosen vierellä

olisi sietämätöntä.

Onneksi ei tarvinnut pohtia asiaa yksin.

Issikkaihmisten ystävällisyyden ansiosta

sain nopeasti toisen lääkärin mielipiteen -

ja se olikin toiveikas mielipide!

Kasvain/keräymä voitaisiin leikata ja

toipumisaika olisi siedettävä

(ei useita kuukausia yksikseen liikkumatta,

kuten pelkäsin).

 

Ja niinpä Madonnalla on edessä iso leikkaus

lokakuun lopulla.

Sitä odotellessa...

 



"Mikäs keltainen härveli pellolla pörrää?
Ei niin että kiinnostaisi, ihmettelenpä vaan."

Bassi-herra on ollut aivan mahtava metsäilyhepoinen.

Olen treenannut sen kanssa sienestystä

ja minä vannon,

että se asettaa kavionsa aina

suppilovahverokasauman viereen, ei päälle.

Hieman sitä äimistyttää,

miksi emäntä kökkii metsissä pylly pystyssä,

mutta vaiteliaana tyyppinä

Ukkeli tyytyy heiluttelemaan korviaan.

Katri on ylitellyt puroja ratsain

Bassin kanssa

ja ruuna on sietänyt herkkien kavioidensa

inhan kastumisen mukisematta.

Likomärällä niityllä rämpiminen

sitä kyllä syvällisesti potutti,

mutta niin vain mentiin.

 

On sillä kunnianhimoisemmat ihmiset

treenanneetkin,

eli ihan löysäilyä ei Ukkelin syysviikot ole olleet.

Ja painoa on alle 400 kg.

Niin ne silavat häipyvät

ja muoto muikistuu.

Nyt puhutaan siis Bassista,

minuun tuo pätee vain kilojen osalta.

 

 



Puoli vuotta Omppuna

Syksy on ollut surumielinen,

mutta löytyy elämästä onneksi jotain ilonaihetta

- ja aika kookastakin:

 

Kuvat ovat epätarkkoja kuin sumuinen syysmaisema,

mutta tärkein on helposti hahmotettavissa.

Omppu eli Riemuloikan Harmaakarhu

täytti eilen pyöreät 6 kuukautta

ja se täyttää pyöreät kuukautensa

myös ulkonaisilla muodoillaan.

 

Ruoka maistuu tälle tytölle.

Porkkana katoaa parempiin suihin

kuin taikaiskusta.

Raksut mums mums sinne meni.

Kaikki vehreä ulkoa tuleva häipyy,

ennen kuin ne ehdin kädestäni laskea.

Ompulla on aina masussaan tilaa

pikku purtavalle.

 

 



 

"Nams mums - ai nämä onkin jotenkin

kiinni emännän housuissa

nämä perhoset.

Syönkös minä oikeastaan perhosia...?"

 

 

"No löytyihän siellä syötävääkin.

Ai siis ainoastaan yksi pala?

Niin vähästä tulee vaan mahanpurua!"