Alkeiskurssin poniini

Bassista on aika  moneen menoon.

Tänään, niin kovin

talvisena joulukuun ensimmäisenä päivänä (hah),

se sai toteuttaa yhtä kutsumustaan.

Tällä kertaa alkeisopetusratsuna.

Ensin perushoitotoimenpiteet, joista
kavioiden puhdistus kauhistutti
pientä hevostyttöä.
Se kuitenkin onnistui,
sillä Bassilla on kuulema
"kevyet kaviot".
Onnellinen hevonen, eipä askel paina!

Varusteet laittoikin sitten tämä täti,
koska:
"tää satula painaa enemmän kuin minä",
"nää reiät on tukossa, ne on vaan olevinaan reikiä,
(vastinhihnoista)
"miten päin nää suulaimet laitetaan"
(kuolaimet, suom.huom.)
jne.

Liinassa juoksutus ja valokuvaus yhtäaikaa suoritettuna

eivät onnistuneet,

mutta ylpeä ratsastaja tuli kuvatuksi kuitenkin.
Bassi vähän ihmetteli meininkiä,
mutta tyytyi tilanteeseen zen-munkin asenteella.

Vain yksi huh- tilanne koettiin.
Sekin ihmismielen aikaansaama.
Puhelin pirisi taskussa kesken kaiken
ja tyhmä tyhmempi emäntä vastasi siihen,
- hänhän odottaa aina soittoa Veikkaukselta.
Bassi hämmentyi
ja onnistui sotkemaan itsensä liinaan.
Seurasi hermostunutta hypähtelyä pää pystyssä,
katse nauliutuneena emäntään.
Se haki selvästi turvaa ja apua minulta.
Mitä tapahtuu, onko vaaraa, ihminen; tule ja  hoida tilanne!
Ihminen tuli ja hoiti asian,
Bassi asettui heti
ja pikkuratsastajalla oli ollut "jännää".

Ihminen myös tajusi,
ettei kaikkiin puheluihin tarvitse vastata.
Veikkaus soittaa uudestaan,
mutta Bassi tarvitsee huomiota juuri sillä hetkellä.
Se on omanlaisensa;
kiltti ja ystävällinen,
mutta herkkä hämmentymään ja reagoimaan vahvasti.
Se tarvitsee ihmisen luomaan turvaa ja selkeyttä.
Tulipahan taas selväksi.