Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen ratsastus.

Käytiin Porvoossa ja tultiin takaisin.

Ei ollut niin pitkä lenkki,

miltä ehkä kuulostaa!

Bassi on kovin perso

kaikelle hyvälle, sapuskalle ylipäätään,

joten mamman piti tehdä sen puolesta

uudenvuodenlupaus.

Kun katselin piehtaroivaa ruunaani,

melkein pelotti, että

joudun itse vääntämään sen takaisin jaloilleen.

Näytti nimittäin siltä,

että vatsan massa ja muoto

vievät hepoa,

eikä hepo vatsaa!

Linjat kuntoon kevääksi!

Miten helppoa onkaan tämä toisten puolesta lupailu!

Kuka lupailisi minun puolestani...?

Rauhallista Uutta Vuotta 2012!

Joulu meni, mutta menköön

"Hui kauheaa, ihmiset puhuvat joulupukin tulosta

ja kilteistä lapsista.

Ehkä myös kilteistä kissoista?

Kuulostaa hurjistuttavalta.

Saattaahan olla, etten ole sen pukin mielestä ollut

kovin kiltisti viime viikkoina.

Emännän mielestä en ainakaan ole.

Jos menen piiloon tällä lailla näin,

minua ei ehkä huomata.

Olen ihan hiljaa, hiljaa

niinkuin kuolleet.

Tai niinkuin jänöset."

"Ääh, se pukki olikin ihan kesy! Nörtti mikä lie.

Turhaan menin piiloon.

Nyt minä tyttö kimpoan kuuseen.

Latvassa keikkuu kiinnostava tähtihökkyrä.

Ai ei saa?

No on tuossa tuo piparikin,

se tuoksuu mukavalta ja on tähden muotoinen sekin.

Ai ei?"

Ei sentään hankittu toista kissaa,

käytiin muuten vaan moikkaamassa

Mäntyharjun komeinta köllikkää

ragdoll-urhoa nimeltä Zico.

Nimensä veroinen rento pallero.

Aah, juhla-allergikkona

ja arki-ihmisenä

olen aika tyytyväinen.

Joulu on vasta vuoden kuluttua.



Joulu tulla jollottaa

Lunta ei tällä paikkakunnalla juuri olla nähty sitten kevään,

tinttejä sentään pyrähtelee pihalla.

Tässä yksi viime talvelta

toivottaa

pähkinäistä ja sopivan lämmintä

Jouluoloa!



Kissa on kai päästänsä sekaisin

Essillä menee lujaa.

Tai ehkä ihan vaan normaalia kyytiä,

emäntä vain on lamaantunut

vuoden lopusta (nytkö JO?),

joulun tulosta (ei kai TAAS?),

vesisateesta (ALATI ja AINA)

ja omista huolistaan (KUTEN?).

On mukavaa, että kissa

on virkeä ja sirkeä ja utelias.

Mutta onko sen oltava noita kaikkia

kaikkialla samaan aikaan?

Mikä kännykkäliittymä siitä on tullut?

Voiko kaamosmasennus muotoutua

kotikissan käpyrauhasessa

maaniseksi raivoamiseksi,

patologiseksi uteliaisuudeksi

ja

obsessiiviseksi pöydälle hyppimiseksi?

Nämä kuvat kertovat vain murto-osan Essin lähiaikojen aktiviteeteista.

Minun on tehtävä muutakin, kuin seurattava sitä kameran kanssa.

Sitäpaitsi se ei edes onnistu.

Kun olen saanut tarkennettua riiviöön,

sen viikset viuhahtelevat jo toisaalla ja

vain pudonneet tavarat, paikkaa vaihtaneet neulomukset, kadonnut teippirulla,

liikkuva muovipussi ja LIKAISEN&HAISEVAN sadeloimen alta kuuluva kehräys

kertovat karua tarinaansa

sekopäisen kissan seikkailuista.

Nyt, juuri nyt,

tuo viaton naama pälyilee minua läppärin kannen takaa.

Ei voi kuin nauraa.

Tiedotus merenkulkijoille

 Bassi-boy kävi maanantaina Viikissä tohtorien tarkkailtavana.

Minä juoksin ja Bassi ravasi ja sitten taas juoksin ja Bassi se vaan ravasi.

Suoraan ja ympyrässä.

Taivuteltiin ja väänneltiin.

Jossain vaiheessa ennen tajun lähtemistä ymmärsin riisua toppatakkini pois ja ystävällinen opiskelija ohjasi minut huolehtivasti  limonaadiautomaatille.

Puikkoluu on luutunut. Mitään ontumista ei missään vaiheessa esiintynyt. (Omistajalla jonkin verran.)

 Maksa-arvotkin lienevät normaalit (edelleen hevosella), sillä soittoa perään ei ole kuulunut.

Hyvät uutiset ehtivät tulla postitse.

Ukkeli matkusti tapansa mukaan hyvin, vaikka hikoilikin melkoisesti.

(Lämpöasteita ulkona ja jääkarhun turkki päällä.) 

Palvelu  Hevossairaalassa oli totutun ystävällistä ja hyvää.

Joko minua on harvinaisen helppo miellyttää, tai sitten siellä vaan osataan hoitaa hommat paitsi inhimillisesti, myös hevosmaisesti.

Voisin viettää siellä päiviä; niin monia kiinnostavia tapauksia oli meneillään ja lienen taas tuijotellut korvat höröttäen enemmän kuin olisi oikein ja kohtuullista.

Vettä sataa ja kohta kai on kaivettava jolla esille, jos postilaatikolle mielii.

Vaan mitä siitä!

Bassi on kunnossa, Madonna samoin. Esteri on virkeä ja Topi machompi kuin koskaan.

Lapsi sanoo vastaan; terveen merkki sekin. Bloggari tosin on vähän huonossa hapessa, joten hän taitaa jatkaa lepäilyä ja antaa ajatusten virrata tekemisten sijaan.



Alkeiskurssin poniini

Bassista on aika  moneen menoon.

Tänään, niin kovin

talvisena joulukuun ensimmäisenä päivänä (hah),

se sai toteuttaa yhtä kutsumustaan.

Tällä kertaa alkeisopetusratsuna.

Ensin perushoitotoimenpiteet, joista
kavioiden puhdistus kauhistutti
pientä hevostyttöä.
Se kuitenkin onnistui,
sillä Bassilla on kuulema
"kevyet kaviot".
Onnellinen hevonen, eipä askel paina!

Varusteet laittoikin sitten tämä täti,
koska:
"tää satula painaa enemmän kuin minä",
"nää reiät on tukossa, ne on vaan olevinaan reikiä,
(vastinhihnoista)
"miten päin nää suulaimet laitetaan"
(kuolaimet, suom.huom.)
jne.

Liinassa juoksutus ja valokuvaus yhtäaikaa suoritettuna

eivät onnistuneet,

mutta ylpeä ratsastaja tuli kuvatuksi kuitenkin.
Bassi vähän ihmetteli meininkiä,
mutta tyytyi tilanteeseen zen-munkin asenteella.

Vain yksi huh- tilanne koettiin.
Sekin ihmismielen aikaansaama.
Puhelin pirisi taskussa kesken kaiken
ja tyhmä tyhmempi emäntä vastasi siihen,
- hänhän odottaa aina soittoa Veikkaukselta.
Bassi hämmentyi
ja onnistui sotkemaan itsensä liinaan.
Seurasi hermostunutta hypähtelyä pää pystyssä,
katse nauliutuneena emäntään.
Se haki selvästi turvaa ja apua minulta.
Mitä tapahtuu, onko vaaraa, ihminen; tule ja  hoida tilanne!
Ihminen tuli ja hoiti asian,
Bassi asettui heti
ja pikkuratsastajalla oli ollut "jännää".

Ihminen myös tajusi,
ettei kaikkiin puheluihin tarvitse vastata.
Veikkaus soittaa uudestaan,
mutta Bassi tarvitsee huomiota juuri sillä hetkellä.
Se on omanlaisensa;
kiltti ja ystävällinen,
mutta herkkä hämmentymään ja reagoimaan vahvasti.
Se tarvitsee ihmisen luomaan turvaa ja selkeyttä.
Tulipahan taas selväksi.