Koska tunnen viehätystä erilaisiin
hevostapahtumiin,
tungen niihin ihan ilman asiaakin - mielenkiinnosta ja oppimisen halusta.
Ja yleensä kameran kanssa.
Mihin tahansa yleensä kameran kanssa.
Islanninhevostalli Dynur Nurmijärvellä piti myyntinäyttelyn ja harjoittelukisat
nuorille askellajiheposille
tuossa kuukausi takaperin.
Oli kivaa ja vanhoja tuttujakin näin.
Sekä ihmisiä ja hevosia.
Katselin nuoria ja innokkaita issikoita
ovaalia kiertämässä
ja ajattelin, että ovatpa söpöjä ja taitavia aloittelijoita
ja hienoja noista vielä tulee.
Kotona katselin sitten kuviani,
joista suurin osa oli kuin kaksivuotiaan näppäilemiä.
En tuntenut olevani söpö taitava aloittelija,
enkä usko tämän parempaan tällä saralla pääseväni.
Sillä katsokaa näitä Pisan kaltevia issikoita.
Okei, kaikissa sentään näkyy kokonainen ratsukko.
Hyvä hyvä.
Mutta ne kokonaiset ratsukot ovat kuin turvalleen kaatumassa.
Ihan noin huono ei ole tasapaino näillä hevosilla,
vaikka nuoria ovatkin.
Huono tasapaino taitaa löytyy kameran tuolt´pualen.
Minusta ei taida ihan heti tulla
tunnustettua hevosvalokuvaajaa.
Alimmassa kuvassa muuten ratsastaa
Essin ja Topin oma eläinkääkäri.
Tuijotin häntä tallissa varmaan vartin,
ennenkuin aivoni yhdistivät
kasvot ja eläinlääkäriaseman.
Bassilla voi alkaa kevyen käyntiratsastuksen ensi viikolla.
Toivon, että jalka ei oireile. Varpaatkin ristiin!
Kohta pitää keskittyä hevoisten muuttopuuhiin.
Kunhan tämä kuumeilu loppuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti