Voi näitä karvapäitä

Yhtä pontsua menet hakemaan, mutta

kaikki kolme kipittävät luoksesi ja ovat

niin kaveria ja niin mukaan lähdössä.

Nämä kaksi, isä ja poika, lähtivät

vähän irtojuoksemaan

ja irrottelemaan.

Siimat suorina, hännät vinossa.

Ovat jotenkin samasta puusta veistettyjä.

Paitsiettä  minkäänlainen liikunnallinen suoritus

ei näiltä veijareilta onnistu ilman

perusteellista piehtarointia.

Eikä liikkumisestakaan lopulta

tullut yhtään mitään. 

Ensin pikku-ukko hoksasi, 

että aidan alta pääsee sujahtamaan

vihreän pariin herkuttelemaan.

Kun kiikutin sen takaisin kentälle,

isäukko päätti, että jos poika niin kyllä minäkin

ja se olikin jo hankalampi saada kiinni.

Vihreän kutsu on kiehtova!

Yksin ei pysty kahta mukamas nälkäistä velmua

kentällä pitämään.

Madonnalla on mielestäni tosi kaunis pää.

Allu ja Madde vilistivät virtaa uhkuen

peräkkäin.

Allu tekee hienoa laukkaympyrää

vapaana,

saas nähdä miten se alkaa onnistua

ratsastajan kanssa.

Ostin nätit shettissuitset Aliina-neidille,

mutta ne olivat liian pienet.

Allun pää taitaa olla ponikokoa.

Molemmilla neideillä on kiima-aika.

Allunkin piti lirautella useat pissat

ja Madde haisteli huulet tötteröllä.

Onneksi ihmisten käytös näissä asioissa on useimmiten

hieman hillitympää.

Metsäretkellä oli tunnelma korkealla.

Molemmat ponit tohottivat tohkeissaan.

Allu oli tosi varmajalkainen

ja kuuliainen myös tässä ympäristössä.

Nalle hörisi ja pörisi, eikä ihan tiennyt,

pitäisikö keskittyä mustikanvarpuihin

vai pomppiako kumipallon lailla

sammalmättäältä toiselle.

Se teki aika paljon viimeksimainittua.

Elin aika jännittäviä hetkiä, kun

takerruin tiukasti riimunvarteen ja yritin arvailla

seuraavan sinkouksen suuntaa,

sekä itsekin ponkaista samalle mättähälle.

Tottelevaisuusharjoitukset sitten erikseen.

Madde mene hyvin liinassa

ratsastajankin kanssa.

Kuolaimet eivät vaikuttaneet hyviltä

ja ne on nyt vaihdettu oliivikuolaimiin.

Ei pitäisi enää suupielissä

pyöriä mitään häiritsevää.

Madonna on pienisuinen.

Issikat usein ovat vähän ahdassuisia

ja niillä käytetään kielentilallisia kuolaimia.

Saas nähdä, miten nämä alkavat toimia.

Tavan nivelet eivät ainakaan sovi.

Sitä mielellään käyttäisi

mahdollisimman yksinkertaisia ja "tavanomaisia"

varusteita,

mutta se ei aina toimi parhaiten.

Huhtikuuta

Huhtikuu on kuukausista julmin, sen huomaa joka vuosi.

Aikainen kevät on tietysti vähän helpottanut,

mutta tähänkin kuukauteen

on mahtunut monenlaista säätä ja sähläämistä.

Pikkuinen Nalle ja isänsä Karhu päiväunilla.

Kameran asetuksista on näemmä löytynyt

jotain väritystä helakoittavaa.

Mutta kultaisia poneja ovat kyllä molemmat.

Pikku Ukko on vasta näinä päivinä huomannut,

että talvikarvan voi myös pudottaa.

Puhvelinturkissa

ei tarvitse kesää kohti huhkia.

Mutta ei sillä kiirettä tunnu asian kanssa olevan.

Nalle on vähän laiheliini,

vaikka on saanut hyvää heinää

ja proteiinipitoista rehua koko talven.

Nyt se saa vielä omat extratuhdit heinät

sisällä karsinassa.

Pienet kaviot vaan kipsuttaa,

kun se rientää sisälle herkkuaterialleen.

Hampaitakin hoidettiin kuun alussa

ja hyvinhän pikkuinen taas käyttäytyi.

Ei tarvinnut nytkään rauhoituspiikkiä edes näyttää.

Maastoilua ja kenttäilyä sateessa ja tuulessa. 

Välillä maasto on ollut sellaista,

että heppoja on pitänyt taluttaa

tai käydä jalkaisin etsimässä

selkeämpiä reittejä.

Ihan kaikki hepat eivät meidän poluillamme

suostuisi ottamaan askeltakaan.

Välillä on pitänyt tehdä äkkikäännös 

hirvien ilmestyttyä kuvioihin.

Etenkin kun porukassa on

yksi hirviä pelkäävä

ja yksi hirviä rakastava hevonen.

Heidän mielipiteidensä sovittaminen myös ihmisiä miellyttävään

lopputulokseen

saattaisi olla aika vaikeaa.

Uusi ystävä

Tänään tytär sai tutustua uuteen ystävään.

Virkeä, mutta erittäin kuuliainen ruuna

kaipaa liikuttajaa toipuessaan jalkamurheista.

Ja mehän liikutamme.

Ja liikutumme uuden tuttavuuden lempeydestä.

Kevät on käsittämättömän pitkällä.

Ikinä ei ole maaliskuun puolella voinut kävellä sulilla pelloilla.

Lunta näkyy vain läikkinä varjoisissa kohdissa.

Leskenlehtiä, kurkia, joutsenia, peiponlaulua.
Perhosiakin kuulema jo lennellyt.

Madonnaa palautellaan ratsuksi sairaloman jälkeen. Yritetään ainakin.

Se on nelijalkainen energiapakkaus.
Yhtenä päivänä se ei tosin halunnut juosta ollenkaan.
Nyhjäsi ihan vieressä ja hieroi vaan turpaansa minuun.
Tammat ovat niin omanlaisiaan.

Henkiparantaja

Esteri näyttää harmistuneelta.

Se tajuaa, että emännälle tuli Erittäin Kiinnostavaa Luettavaa,

ja kissan rapsuttelu jää nyt niistämisen jälkeen kolmossijalle.

Orikuvasto!

Islanninhevosorikuvasto!

Oi tätä onnea!

Pääsen pähkäilemään BLUPpeja, sukuja ja rakennearvioita.

Ja tietenkin ihailemaan kauniita hevosia.

Ainoa vaan, että helvetinmoisen sitkeä 

kuumeinen flunssa

on pitänyt hevostädin hyvin pitkälti pois tallilta

ja joka paikasta.

Kolme viikkoa tautia imee tehokkaasti voimat,

etenkin kun lääkityskään ei toimi.

Virus tai joku ulkoavaruuden bakteeri.

Tallilla piipahdettuani olen ollut niin kipeä,

että en voi kuin kiitoksella ajatella sitä,

että asiat hoituvat ja hevosilla on hyvä olla, vaikkei minua näkyisikään.

Ehkä jopa paremmin.

Maailman paras talli.

Onneksi on tätä karvakaverustoa kotonakin.

Essi on hoitanut mamia huolella;

lämmittänyt sylissä, kainalossa, vatsan päällä.

Kurnuttanut ja kehrännyt

Topin jakama hoito saattaa mennä

henkiparantamisen piiriin.

Se lähinnä tuijottaa.

Mutta se tuijottaakin huolella. 

Pihalla hyörii myös tämännäköistä jengiä.

Ne antavat virikettä Essille ja ovat

ihan suloisia ikkunan läpi nähtynä.

Kunhan niitä ei ole liikaa

ja kunhan ne kaikkoavat kevään oikeasti tullessa lähimetsään.

Aika liikkis hiirulainen.

Koipimurheita

Monenlaista tapahtuu, kun eläinten kanssa touhuaa.

Kyllähän sen tietää ja on kokenutkin jotain,

mutta aina yllättyy.

Ja omat reaktiotkin yllättävät.

Pikku Nalluraisen takapolvi hakautui,

eli lähti sijoiltaan.

Menin ihan muina naisina sen luoksen tarhaan, laitoin riimun

ja ponivauva ei juuri liikahtanut, vaikka etujalat kovasti yrittivät edetä.

Järkytyksekseni tajusin, 

että toinen takajalka retkotti hervottomana sen takana.

Vaikka aivot viestittivät, mistä on kyse,

näky oli niin surkean hirveä,

että menin ihan tolaltani.

Onneksi tallinpitäjä on kylmäpäinen ja asioiden tasalla oleva nainen.

Hän pisti ponin peruuttamaan ja sai lumpsautettua polven takaisin.

Kahdesti, itseasiassa.

Nalle ei ollut mitenkään kivulloisen tai hätäisen oloinen,

ainoastaan vähän hämmästynyt tilanteesta.

Sen luonne on niin uskomattoman herttainen.

Eläinlääkäri totesi shettisvarsoille käyvän aika usein näin

ja neuvoi laittamaan kavion alle kiilan,

jos lompsahtelua vielä tapahtuu.

Ja takaosan lihaksiston vahvistaminen on oleellista;

ne pitävät niveltä tukevammin paikallaan.

Allu-poni nauttii auringosta ja nokosista.

Madonnakin onnistui saamaan takajalkansa 

turvonneeksi ja ontuvaksi.

Se meni yllättävän nopeasti ohi kylmäkääreillä.

Tänään löytyi jalasta taas muutama tuore pikkuhaava,

tulosta nahistelusta tyttöfrendien kanssa.

Maddella on niin vahvat kiimat, 

että vähän hirvittää sen edesottamukset,

kun täytyy toisten tammojen kanssa kisata,

jotta kuka onkaan se kaunein ja ihanin.

Sää on ällistyttävän keväinen,

lunta vain varjopaikoissa

ja pikkulinnut mylvivät jo hurjasti.

En minä lunta kaipaa,

mutta entäpä luonto?

Katti kaverina

Karva pöllyää, kura lentää ja aurinko sokaisee silmät

osuen suoraan migreenihermoon.

Onneksi tuulee suoraan Pohjoisnavalta;

muuten voisi luulla, että kevättä, sitä se on.

Kisuli katsastaa Bassista irronneita karvatuppoja.

Ehkä sillä on pesänrakennusaikeita.

Kauan ja hartaasti se niitä nuuskutti.

Bassia alkoi jo kiinnostaa,

että onko kissanketale löytänyt jotain hyvää rouskutettavaa.

Nämä kaksihan nimittäin tilaisuuden tullen

aterioivat progutit sun muut pellavat ja 

samasta kiposta samaan aikaan.

Siis Bassin ape maistuu myös katille,

eikä Ukkeli ole moksiskaan.
Joviaali sielu kun on.

Se päivä, jolloin Bassi einehtii

shebaa ja silakoita,

on toivottavasti kaukana.

"Hei, älä toki yksin syö!"

Bassilla on ensi torstaina eli ylihuomenna puikkoluun poikkeaman kontrolli

Viikin klinikalla.

Muutakin tsekataan,

mutta jalkaparka tärkeimpänä.

Hieman omistajatätiä jännittää

röntgenkuvien antama tuomio.

Poikkaisusta on kulunut jo/vasta kolme kuukautta.

Yllättävän seesteisesti on sairastarhailu sujunut.

Koputanpa puuta...

Söpöyttä

Bassi-poika kävelylenkillä.

Se oli hieman sytkyillyt pystyyn pari päivää sitten samalla lenkillä,

energia etsii purkautumistietä.

Tänään se pysähteli ja pörisi

tietä pitkin tuijotellen,

mutta kulki lopulta ihan nätisti minne käskin.

Tiellä näkyi hieman erikoiset jäljet,

ei tavallisen koiran eikä ison kissan ilveksenkään - 

pedon kuitenkin kynsien jäljistä päätellen.

Mietin, olisiko se haistanut jotain ja aristellut siksi.

Jalka tuntuu olevan OK, ei Ukkeli 

ainakaan arista painelua

tai käpöttelyä.

Mutta on sillä varmasti välillä uskomattoman tylsää

ja kavioita polttelee menohimot.

Karvanlähtö on alkanut eli hevosihmisellä 

on virallisesti kevät.

Valkoiset alueet irtoavat ahkerimmin.

Ja sitten söpöyttä.

Olenko minä nätti vai olenko minä nätti?
Kyllä Bassin kelpaa, kun on tämmöinen lähinaapuri.

Elovena.

Hippiotsis.

Ehtaa platinaa.

Harkitusti sekaisin.

Katse.

Töyhtöhyyppä.

"Sietämätöntä lässytystä, yääh."

"Plääh! Terävöitä asennettasi, mamma!"