Kevään merkkejä

Vaikka makaan nenäliinojen ympäröimänä

sohvalla,

enkä pääse maailmalle kulkemaan,

maailma kulkeutuu luokseni.

Niin kuin tämä

järkyttävän suloinen pieni olento,

jonka tuotiin nähtäväkseni.

Olen kyllä opettanut tyttärelle,

että vaikka pienet jänislapset

kyyhöttäisivät keväisin metsässä ihan ypöyksin,

ne eivät silti ole hylättyjä; emo tulee takaisin.

Ja että niihin ei saa koskea;

ihmisen inha lemu se vasta karkoittaakin

emon pois.

Villieläin ei kuulu ihmisen syliin.

Ja samaa saarnasin äskenkin.

Kaksi huumaantunutta pikkutyttöä,

joiden puhe koostui pelkistä vokaaleista

("Oiiiii..." ja "Uiiiiiii...")

katsoivat tyrmistyneenä, kun komensin heidät

viemään rusakkovauvan HETI sinne,

mistä olivat sen mukaansa napanneet.

Ja veiväthän he.

Rakensivat kuulema aitauksen pienokaisen ympärille

ja silittivät pajunkissalla, koska

"pajunkissa ei haise ihmiselle!"

Toivottavasti äitirusakko on samaa mieltä.

Voi miksi, miksi?

Lunta tuli viime yönä napakasti pyryttäen

ja maat puut pensaat peitellen.

Miksi näin?

Oli jo niiiin kevät ja linnut kukersivat

ja siemenet itivät

ja karva irtosi

ja vesi solisi puroissa pulipuli.

Aika ankealta tuntui aamulla,

kun ikkunasta ulos töllistelin.

Sellainen klassinen WTF-fiilinki.

Tokihan uusi lumi on

vanhan surma, kuten mummoni tapasi sanoa,

mutta voisi se lumi häipyä

vaikkapa auringonpaisteen myötä

ihan yhtä hyvin.

Bassi tuumailee päätään käännellen.

Biorytmit olivat ruunalla tänään sillä viisiin,

että tytärtä se aluksi väisteli,

mutta minut hyväksyi luokseen heti.

Yleensä se on tasan toisinpäin.

Tajuttuaan, ettei meillä ollut mukana herkkuja,

muttei kyllä töihin viittaavaa riimunvarttakaan,

se selvästi katseli meitä tavallista

suopeammin.

Bassin suosioon eivät kaikki

pääsekään!

Hidas mieli hitaassa kropassa

Takapihalla hyörii tulkkupariskunta.

Mr. Punatulkku on ilahduttava näky

kirsikkapuun oksalla.

Rouva on ujompaa sorttia.

Olen mieleltäni joko tarpeeksi nuori

tai tarpeeksi vanha

ilahtuakseni ihan sijoiltani

näistä vierailevista lintusista.

Kevään tulo on ihana asia,

mutta sen verran olen vuodenaikoihin sidottu

mielialaltani,

että kevät on myös vähän ahdistavaa aikaa.

Kun siihen lisää ällön flunssan ja vihoittelevan selän

ja nämä krooniset vaivat,

alkaa potutus olla

mittavaa.

Muutun hitaaksi, mikään ei suju

ja selän takia kävelenkin hitaasti.

Tähän mummoni olisi sanonut,

että jos ei elämä muuta opeta,

niin hiljaa kävelemään.

Olen kuitenkin jotain koettanut puuhata.

Korjautin auton.

Se rysähti korkeaan, jäiseen polanteeseen

pari viikkoa sitten

ja joku vakaaja/kasaaja/takaaja

auton alla oli singahtanut sijoiltaan.

Oli kyllä kova kolinakin, että ihmekös tuo.

Lisäksi jarrupalat ja -levyt olivat lopussa.

Kun kiltti korjaamon setä kysyi, enko ollut huomannut

jarrujen tehottomuutta,

vastasin kuten riemuidiootti ainakin:

"No kun minä jarrutan niin harvoin..."-

Autojen kanssa olen niin etäällä omasta

osaamisalueestani,

että menen ihan kipsiin ja yritän vain selviytyä

seuraavaan hetkeen.

Seuraava koettelemus onkin katsastus.

Koettelemus katsastajille,

minähän puhun pehmeitä ihan sulavasti.

Madonna sai uuden satulan,

se harmitus sentään poistui päiväjärjestyksestä.

Muuten olen hieman apeana tammani suhteen.

Ensi syksyn/talven aikana

siitä on kai luovuttava,

jos superhyvä uusi koti jostain löytyy.

Tyttärelle se ehkä olisi joskus maailmassa

hyvä hevonen,

mutta tuskin muutamaan vuoteen

kuitenkaan.

Olettaen, että lapsen ratsastusharrastus

jatkuu.

Ja tietenkin olen kylvänyt siemeniä.

Tuo keväinen harraste,

joka saa Essin veren kiertämään ja silmät pyörimään.

Multaa olisi niiiin ihana päästä kynsimään.

Omissa silmissäni pyörii kesäiset kukkapenkit ja salaattiherkut.

Sitruunabasilikaa, rucolaa, kehäkukkia, maitokelloa,

coral reef-unikkoa, samettikukkaa ja jotain,

josta muistan vain, että se itää hitaasti.

Vielä on huhtikuullekin siemenpusseja,

eli lisää unohdettavaa. 



Topin perimmäinen olemus yms.

Olen kuullut Topguniani morkattavan mm.

Pölhö-Kustaaksi, Kooma-Kaniksi,

Psykopaatiksi.

En ymmärrä moista panettelua.

Mielestäni Topin silmistä paistaa

nopea ja valveutunut mieli.

Uskallan väittää, että Topin katseesta

välittyy enemmän älykkyyttä

kuin keskivertokansanedustajalla.



Ja harvasta kansanedustajasta

voi samaan aikaan sanoa, että

"Voi miten söpö ja liikuttava!"



Ei tee tiukkaakaan kuvitella, että

tässäkin kuvassa ollessaan

Topias miettii suuria asiakokonaisuuksia.

"Miten ratkaista AKT:n häslinki

kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla?

Onko porkkanat loppu?

Miten vaikuttaa Kiinan ihmisoikeustilanteen

kohentamisen säilyttäen samalla toimivat kauppasuhteet?

Onko porkkanat loppu?

Essi on hellyydenkipeä kisulainen

ja kömpii usein vatsan päälle torkkumaan

huristen samalla kuin Harlikka kevätasfaltilla.

Topin levoton häslääminen ja pompahtelu

emännän jaloissa

ärsyttää kattia valtavasti.



Silloin turvaudun korvalehtien akuhierontaan.

Näin kanin aiheuttama stressi

ei sotke Esterin biorytmejä ja torkkuja,

vaan kehräys palaa nopeasti oikeaan sävelkorkeuteen.

Hevosrintamalla sählään Madonnan satulahankinnan kanssa.

Tuntuu älyvapaalta ostaa hevoselleen satulaa,

johon ei itse edes mahdu istumaan.

No, lienen tehnyt omituisuuksia ennenkin,

joten tämän pitäisi mennä vanhalla rutiinilla.

Pari 16,5" käytettyä koulusatulaa toin kokeiltavaksi

ja kun vertasin niitä hyvin istuvaan lainasatulaan,

eivät ne nyt ihan surkeimpia olleet.

Toisessa oli niin kotoisasti kissan raapimisjälkiäkin,

mikä kuriositeettina mainittakoon,

sillä ratsastamiseen ne eivät vaikuta.

Madonna on niin kiltti ja käytökseltään kiva.

Tytär haki sen pihatosta

ja vei takaisinkin, no problem.

Hiirakkovarsan

karvakorvalook

se vaan pörhistyy.

Ihana neiti.



Hieman hassut

Alkuun, Topgun-Topiaksen saapuessa,

huolehdin hirmuisesti siitä,

syökö petoeläin-Esteri

säälittävän saaliseläimen heti kitaansa.

Ja tottahan Esteri kissaeläimenä

vaanii ja kyttää mehevää kanipaistia

aina vaistojen/leikki-innon iskiessä päälle.

Tekee hyökkäyksiäkin,

mutta saa joko kanin käpälästä tai

huomaa paikalle tullessaan kanin istua napottavan jo kaukana.

Jestas, että voi pikku eläin olla vikkelä!

Essi on nyt oppinut, että ei maksa vaivaa moinen rehvastelu

ja niinpä kissa jarruttaa juuri ennen kanikosketusta,

jolloin molemmat jäävät kököttämään vierekkäin

ihan muina eläiminä.

Toisaalta, jos Essi ei ole huomaavinaankaan Topia,

pitkäkorva ottaa siitä heti itseensä,

ja alkaa pommittaa kissakaveria.

Se tekee pelottomia äkkipomppuja sen luo,

tökkii nenällään kylkeen,

haistelee uhkarohkeasti pitkää häntää tai muuten vaan

haastaa riekkumaan.

Ja jos tulee vuorovaikutusongelmia,

Topgunin etukoukku

saa Esterin yleensä perääntymään.

Metri etuoikealle

ja hetki keskittynyttä,

kasvot pelastavaa kyljenpesua.

On nähty muutaman kerran sekin ihme,

että Essi vetäytyy kiipeilytelineensä

ylimmälle tasolle keskipäivän nokosille

ja Topi jää alamaailmoihinsa ihmettelemään.

Topi räväkkänä jätkänä

pitää siis puolensa,

mutta en silti jätä näitä kahta keskenään vahtimatta.

Eivät ne ainakaan vielä niin sydänystäviä ole,

ehkeivät milloinkaan,

ja kissalla on pelottavan terävät kynnet

ja leopardin kulmahampaat.

Topi kimittää vastalauseen, että

on hänelläkin teräksiset talttahampaat.

Niinpä, kammottavan pelottavia olette molemmat!

Polvet koukkuun, polvet suoraks'

Hevonen on terve, kun se piehtaroi.

Ja kiittämätön, kun tekee sen hetioitis

emännän uutteran sukimisen jälkeen.

Hinkkasin ja harjasin

irtoavia karvoja pois oikein olkapää kipinöiden

ja Bassi kiitti huolenpidosta

romahtaen heti pihattoon päästyään

makoisasti piehtaroimaan.

Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun näin teki.

Voisi äkkiseltään kuvitella Bassin palvovan

lantakasaa,

mutta onneksi tiedämme paremmin.

Oih, onnea!

Nämä ne ovat kunnon aurinkokylpyjä!

Hiiop! Tästä vielä kun jaloilleen pääsisi.

(Liikuttavan näköinen Ukkeli.)

Satulansovittajan piti tulla mittailemaan

Madonnaa,

mutta hän ressukka oli liukastunut pihallaan

ja satuttanut selkänsä. Auts!

Ei ihme, sen verran karmea

pääkallokeli vallitsee näillä main.

Minäkin töräytin risteyksessä kääntyessäni penkkaan, kun auto ei vain

jäisellä tiellä kääntynyt/pysähtynyt.

Onneksi vauhtia oli maltillisesti.

Tämän alle vuotiaan pikkutamman

korvia

kannattaa tarkastella.

Joku on käynyt täyttämässä ne

pehmeällä untuvalla.

Kuuleekohan se mitään

tuon pehmeyden lävitse?

Ihana hiirakkovarsa,

selässä kiemurainen siima.

Kirkas kevätaurinko saa

kauniit asiat näyttämään

vieläkin kauniimmalta.

Ilmankos kevät on niin pakahduttavaa aikaa.

Bassi lasten ystävä

"Siinä sulle, Sittis!"

"Ooh, näinkö oikein, näyttikö tuo iso kaveri

minulle kieltä?"

Taisi se näyttää, tai sitten isosta kaverista tuntui vain niin kivalta,

kun pienet heppatytöt harjasivat kutiavaa kylkeä

molemmilta puolilta yhtä aikaa,

että kieli vain humpsahti ulos.

Plops!

Bassilla oli taas alkeiskurssin vetovuoro.

Tiet olivat jäisiä ja aurinko heijastui hangelta

silmiä vihlovasti.

Muistan joskus tipahtaneeni

moiselle jäiselle koppurauraiselle tielle.

Pelkkä muisto alkoi jomottamaan lonkkaa!

En lakkaa hämmästelemästä Bassin luonnetta.

Aikuinen selässään Ukkelin meno on ihan toisenlaista

kuin lapsen kanssa.

Miksi se minun kanssani töytäilee,

mutta lapsi selässä ja lapsen taluttamana

menee kuin uninen nallekarhu

ja on visusti kuulolla koko ajan.

Pitäisikö katsoa peiliin

ja opetella ratsastamaan?





Mimmeli töissä

Mimmeli-Madonnan lapsuus meni jo

ja nuoruuskin kuluu töitä paiskiessa.

Aika kevyesti kuitenkin raadetaan,

tasapainoa ja varmuutta

kavioihin ja korvien väliin hakien.

Töltti on niin auki, että se tölttäsi vapain ohjin.

Oikea kierros on tällä hetkellä vaikeampi,

mutta rentouduttuaan Madonna toimi siinäkin.

Pitkä ja näyttävä on tamman askel.

Ihana luonne, ei taipumusta sikailuun,

yritteliäs ja energinen.

Ihan melkein itketti katsoa sen kulkua

osaavan nuoren ratsastajan alla.

Otin useamman videonkin.

Kiva muistella myöhemmin alkutaipaleen menoa,

kun  - toivottavasti - mennään jo oikein komeasti.

Satulaseppää varten otin Mimmelistä jos minkämoisia otoksia.

Hauskinta oli keikkua huteralla muovijakkaralla

Madonnan muhkean takaliston

yläpuolella

ja zoomata satulansijaa.

Eipä tammukka siitäkään pahakseen pistänyt.

Jotenkin niin cool on tästä tylleröstä tullut.



"Hrrmhh, kyllä minä kuulen, että minusta puhutaan.

Onneksi kuitenkin pelkkää hyvää!"