Tohtorilla

"No niin. Nyt minut raahattiin tänne.

Olen jonkin verran hämmentynyt."

"Tällä hetkellä ei millään ole mitään väliä.

Tökkikää, painelkaa, tunkeutukaa, raapikaa."

Tässä vaiheessa ukkeli oli jo ihan all right.

Ainakin ihmismielessä ajatellen.

Kuka tietää, mitä kaameaa kostoa nuo

hevosen aivot suunnittelevatkaan.

Suolesta löytyi lievä tukos,

joka saatiin letkuttamalla pois.

Hiekkaa oli niin vähän, että se ei

selittänyt ripulia.

Yksi yö Viikin karsinassa ja kotia kohti.

Onneksi ei mitään

vakavampaa.

Tässäkin oli jo tarpeeksi.

"Onks pakko jos ei haluu?"

"Hei emäntä! Riennän luoksesi heti, kun näen sinut aidan takana.

Taka-ajatus porkkanoista tai kuivista ruispaloista

siivittää askeleitani, mutta

ihan mukavaa on se rapsutuskin."

"Toit minut sitten talliin, vaikka puhe oli kyllä ruohon nautiskelusta.

Miksi ne kaapuihin käärityt seuralaiseni saavat vihreää turvantäydeltä,

mutta minut köytetään sisätiloihin ja kiinni näihin viiksiin?"

"Näistä ei pääse edes irti.

Onko tämä nyt sitä eläinrääkkäystä?

Pakkopaita???

Fy fan, minua ei nyt huvita patsastella tässä.

Ruoho kutsuu, kesä kuluu, kuuletko ihmisolento?!"

"Jaa että harjoittelua? Ison hevosen hommia? Oppimista?

Minä kuule osaan vaikka mitä, jos haluan, mutta kun nyt en halua.

Jaa sinä harjaat ja suihkuttelet? Hmm.

No vähän äkkiä sitten.

Kaviot kuluvat tässä kuopiessa.

Kaikenlaista sitä pitää hevosen nähdä.

Ja jos tämän rääkin jälkeen ei ole luvassa vihreää,

niiiiiin..."

***

Noh, asettuihan se Mimmeli lopulta pyristelyn ja päristelyn jälkeen. Ja pääsi vihreällekin.

Uusi käsittämättömyys tämän tamman hermoissa on se, ettei

ötökkäsuojan suihkuttelu vaikuta siihen mitenkään.

Olin ensimmäisellä kerralla varautunut syöksähdyksiin sihahdus-äänen kuuluessa,

mutta reagointi oli tasoa nolla.

Turha kai sanoa, että Bassi se ei kestä suihkuttelua vieläkään.

Vaikka harjoiteltu on useamman ihmisen keinoin ja taidoin.

Hyvä näin.

(En ymmärrä, miksi nämä rivivälit ovat näin valtavat.

Luultavasti Blogger ihan vaan vihaa minua.)

Herrojen kanssa tarhassa

Madonna muutti pimupihaton rauhasta tallin etutarhaan ruunaherrojen iloksi.

Bassia tammaneiti jopa hiukan kunnioittaa;

Ukkeli kun on tuollainen etäinen miestyyppi,

joka kuitenkin ilmaisee mielipiteensä,

jos samalle heinätupolle tunkeminen

ei juuri sillä kerralla sovi.

Hyvin ovat heposet sopeutuneet toisiinsa.

Thótti on tyytyväinen saatuaan leikkikaverin ja

Madonna näkee muutakin kuin pihaton talitintit.

Se seurailee hyvin tarkasti pihan tapahtumia,

mutta ei kuitenkaan stressaile.

Bassi-herran lievä ripulointi jatkuu

ja klinikka-aika Viikin hevossairaalaan on jo varattu.

Get the motor runnin'

"No niin. Eiköhän se ollut tässä. Ruoho kuuluu kutsuvan, c'mon."

Vinona Rider

Ratsastinpa piiiiitkästä aikaa

ilman satulaa.

Kun hevonen lähti liikkeelle, järkytys oli suuri.

Ilman satulan antamaa tukea (= illuusiota tuesta)

tajusin istuvani käsittämättömässä kiemurassa.

Tiesin olevani toispuoleinen

- kaiken muun ratsastuksellisen epäpätevyyden lisäksi -

mutta että olin kuin kasaan painunut

kysymysmerkki.

Oikea alaselkä/lonkka vihoittelee usein ratsastaessa

ja joskus oikea jalka on puutunutkin ratsailla. Eipä ihme.

Vasen olkapää sen sijaan kurkottelee taivaita

tai ainakin vasenta korvaa,

mikä ei liene sama asia.

Pohjalta pääsee vain ylös...

tai kaivautumaan vielä alemmas,

miten se meni?

Lopussa pieni ihme

Vihreän, tuoreen ruohon kutsu

on saanut heposet tilaisuuden tullen
ahmimaan tuota ihanaa, vahvaa herkkua.

Sitä pitää kuitenkin hieman säännöstellä

näin kauden alussa,

jottei laidunkausi aiheuttaisi murheita mahalaukussa.

Madonna otti säännöstelystä nokkiinsa

ja sen saaminen takaisin lankojen taa vihreältä välipalalta

oli pienen taistelun takana.

Neidillä on tarvittaessa päättäväinen mieli.

Pieni ihme syntyi

Snellmannin päivän aamuna.

Ujona poikana, n.8 tunnin iässä,

se vasta kurkisteli maailmaa varovaisesti.

Hu(i)putettu?

Maailma on polttavan kuuma,

(minne otsonikerros on kadonnut?)

ja

ilmassa pörrää monenlaisia surviaisia.

Syytä suojata silmät

verenhimoisilta

ötöiltä.

T ja K pesivät,

toistan: pesivät Bassin Ökozon-shampoolla, ja aloittivat

Ökozon-hoitovoiteiden levittelyn.

Voimme vain toivoa,

että nuo kemialliset ihmeet

yhdessä Ökozon-nappuloiden ja -litkun kanssa

suojaisivat Ukkelia pahimmalta.

Muussa tapauksessa Ökozonit suojasivat

vain minua käyttämästä käteisvarojani

johonkin vielä turhempaan.

Bassi näyttää kieltä,
eikä suostu hymyilemään kuvassa.

Äitienpäivä - miu mau mukkaan

Sunny Sunday.

Kevät kohisee korvissa.

Vai olivatko ne kimalaisia.

Olen epäilyttävä ihminen

ja kyseenalainen äiti.

Se ilmenee mm. siten,

että virallisena äitienpäivänä

en odota vällyjen alla laulukuoroa, kukkakimppua ja kahvikuppia

patjalle kipattavaksi.

Pakenin heti aamulla tuli pyllyn alla pihaton rauhaan

tarkkailemaan

tulevan hevosäidin elkeitä.

Ja siinä sivussa muitakin naishevosia.

En lähtenyt

tyylikkääseen ravintolaan

tyylikkäälle äitienpäiväbrunssille

tyylikkäästi pukeutuneena,

vaan vedin päälle mitälie-kledjut

ja painuin syöttämään ruunaani

koostumukseltaan vauvanruokaa muistuttavalla

siemenjauhemössöllä.

Harjasin karvat,

tervasin munat.

Puin ihottumaloimen.

Tosin hahmotuskyvyttömänä en osaa sanoa,

p u i n k o

minä sen tosiaan hevoselle, vai

p u k e u t u i k o

Bassi siihen itse aikansa sähläystäni seurattuaan.

Ollakseen hieman säikyhkö ja angstinen,

sen kärsivällisyys ihottumaloimen kanssa

on yllättävän teräksinen.

Madonnan ja Bassin selkeimpiä eroja on mm. tämä:

Madonna ei ole nuoren elämänsä aikana juuri tehnyt tuttavuutta

terävästi räsähtävien, tiukkojen tarranauhojen kanssa.

Se ei kuitenkaan edes hätkähtänyt,

vaikka testimielessä räsäyttelin

tarraa auki-kiinni auki-kiinni

sen korvan juuressa.

Bassi taas - useammankin tarranauhan, ilmastointiteipin jne.

kokemuksella ... no niin.
***

Ja jotta päivä olisi ollut

oikein mukava äitienpäiväksi,

otin kotiin palattuani pienet nokkaunet

lievän auringonpistoksen tainnuttamana.

Illaksi olikin huristettava Husöön tallille

katsomaan työkaverin

kouluratsastuskisoja

ja tutustumaan heposeensa,

joka olikin hyväntahtoinen herrasruuna.

Olin jo unohtanut,

että puoliveristen säkäkorkeus hipoo taivaita

issikoihin verrattuna.

Ratsastajalta unohtui kuulema rata,

parit laukanvaihdot

ja ohjatkin tipahtelivat,

mutta minusta se näytti oikein hienolta.

Ehkä se auringonpistos

vaikutti edelleen.

Hiekkaa

Taas sitä on siellä.

Hiekkaa Ukkelin mahassa.

Taas konsultoimme eläinlääkäriä,

taas syömme psylliumia,

(eQ:ta tällä kertaa)

ja taas ihmettelemme,

m i k s i

sitä hiekkaa pitää hamuta suuhunsa.

Kaikeksi onneksi
Bassi itse on hyvävointinen, pirteä ja ihan oma itsensä.
Omistaja vain miettii ja höslää ja stressaa.



Eräät
osaavat ottaa rennosti.