Pakkasen keskeltä

Kylymä on, holotna käy,

mutta niin sen talvella pitääkin.

Kurssi Kuumassa oli oikeinkin mukava.

Opin mm. sellaisen asian,

että kymmenen vuoden aikana

islanninhevosen keskimääräinen säkäkorkeus

on kasvanut 10 cm.

Jalostus hoi, ei ihan järkevää!

Isoon talliin monenkirjavien issikoiden keskelle

olisin voinut vaikka jäädä asumaan.

Yksiö turpeella ja juomakupilla, kiitos.

Sen verran pakkasta oli, 

ettei omia kuvia tullut otettua.

Edes sisätiloissa.

Mutta tämänkin upean

satuorin

näin treenaamassa maneesissa.

Grásteinn frá Brekku

ja melkein meni sumpit kurkkuun,

kun jotain kaunista ja valkeaa sujahti

hämärässä ohi.

kuva lainattu sivulta www.ankistall.fi - KIITOS!

Bassin hokkipotkusta tullut pieni haava

on parantunut

ja ruhje ei vaivaa liikkumista.

Tallilla on kuulema naureskeltu

Ukkelin omalaatuiselle persoonalle.

Se on hieman autistinen.

Hämmentyy rutiinien muutoksista

- suorastaan paheksuu niitä -

eikä 

tunge naamaansa vieraiden luo,

kuten useimmat yltiösosiaaliset issikat.

Eilen olin tallilla

kokosinisessä toppahaalarissa

(okei okei, onhan se aika roisi,

mutta enpä palellu tai häviä hankeen...)

ja Bassi piti minua ilmeisesti

Suursmurffina,

jota piti kammoksua.

Netistä löytyi tämäkin otos,

eli on sitä talvipakkasta muuallakin.

Ja piiiitkät jouhet!

(Sekä varsa masulissa.)

Paussi ja kurssi

Hmm. Montako etukäpälää Essillä onkaan?

Esteri-neiti

ei voimiensa tunnossa poukkoillessaan 

paussia tunne eikä tarvitse.

Se pysähtyy

vain miettimään,

mihin omituiseen paikkaan

seuraavaksi kiipeäisi.

Kissojen laillisen lepotauon

tiedän koittaneen,

kun katti löytyy saunasta,

eikä juuri reagoi kolinoihini.

"Juu en mä tähän jää, tämän pahvilaatikon

läpivalaisin jo eilen.

Tassut on tehty liikkumista varten

ja kohta mennään!"

Allekirjoittanut yskii yhä vaan

ja potee antibioottien sivuvaikutuksia.

Kotona olen hapantunut tautia tainnuttamassa.

Autokin on jäässä.
Sukkahousut kutittaa.
Tiskikone tyhjentämättä jne.

Huomenna,jos Luoja suo,

suuntaan kohti Kuumaa

SIHY:n kurssille.

Islanninhevosasiaa siis.

Toivottavasti kurssinpitäjän ääni

kaikuu yli yskäisän olemukseni.

Hokki vieköön!

"En muuten ota enää askeltakaan!

Nyt riitti!

Olen potilas, toipilas, vaivainen!"

Bassi parka - kovan onnen ruuna.

Nyt on vaivana hokin tekemä kolonen

vasemmassa alalavassa, rintalihaksessa.

Eikä niinkään se pieni haava,

vaan se ilmeisen kova potku,

joka on jumittanut

koko lihaksen.

(Tosin verta oli tullut pikkureiästäkin alkuun reippaasti,

kiitos vain T ja M ensiavusta ja putsauksesta.)

Anatomisesti hataran selityksen jälkeen

todettakoon,

että lihas on varsin kova

ja haavan yläpuolelta lämmin

ja että Bassi kyllä varaa painoa jalalle,

mutta ontuu jonkin verran.

Teimme kevyen kävelylenkin, jotta

lihaksen verenkierto vertyisi ja ihan kevyesti

lämmintä lihasta silittelin ja painelin.

Onneksi on talvi, eli haavan mätimisestä ei ole pelkoa,

toisaalta hokkeja ei kesäisin tarvitakaan,

jos ei kenttäkisoissa käydä.

Mistäs sitten sitä lohtua etsiskelisi...?

Aina jotain vaivaa tällä heppariepusella.

Toivottavasti tällä kertaa kuitenkin

itsekseen ja pikaisesti paranevaa.

Tulee mieleen ala-aste ja eräs tyttö,

joka jalkapallopelin tiimellyksessä

potkaisi reiteeni mojovan tällin

- luuliko se sitä palloksi?

Kipu oli punainen ja onnuin useamman päivän.

Juu en muista pahalla!

Mutta tiedän, missä nykyään asut...

Eräs ratsastustunti

Ei minun, vaan tyttären.

Ipana on osoittautunut erittäin omatoimiseksi, yritteliääksi

ja reippaaksi tytöksi,

joka menee rohkeasti pelkojaan kohti.

Tytöstä polvi paranee

ja se on ihanaa huomata..

Äiti saa olla karsinan lähellä,

mutta liika hösötys ja auttaminen on kielletty

- se aiheuttaa julmia mulkaisuja.

Tällä alkeiskurssilla kuitenkin on

lapsia, joilla ei ole aikuisia mukana,

eikä hoitajatkaan aina ehdi paikalle,

joten pääsen auttamaan tyttöjä

riimun pukemisessa, kavioiden putsauksessa

tai yleisessä kurinpidossa näykkiville hepoille.

Ja rohkaisemaan.

Ammatti näköjään seuraa mukana.

Tämä tumma suokkiherra on hieno tapaus.

Ei näyki, eikä ojentele jalkojaan

epämukavan lähelle.

Lempeä luonne ja niiiiiiin pehmeää on karvansa hänen.

Mutta vauhdikas se on, kepeäkavioinen.

Siksipä vähän kylmäsi sydäntä,

kun kohtuni hedelmä

ratsasti ilman talutusta moisella menevällä ratsulla.

Hyvin meni kuitenkin.

Kevennyskin sujui luultavasti paremmin kuin äidiltä,

joka maneesin katsomossa yski itsensä

likimain penkin alle.

Milloin tämä yskä loppuu?

Tallilla, jolla neiti käy,

ei ole ainuttakaan ihan pientä ponia alkeiskurssilaisille.

Kolmisen ponia ja sitten ihan täysikokoisia ratsuja.

Alussa vähän hämmästelin moista,

mutta menee se näköjään näinkin.

Ainakin lapset tottuvat  heti isoon eläimeen ja oppivat

olemaan sille pomoja.

Vaikka toki iso hevonen

ja sitä varustava pieni tyttö

on välillä hieman koominen yhdistelmä.

Suitsien pukeminen

on vaikeaa minullekin,

jos hepo päättää nostaa hampaansa 

kohti taivasta.

Issikkasuitsiin 

tottuneena sitä tietysti miettii,

onko näissä isohevossuitsissa ihan välttämättä

oltava niin monta hihnaa.

Sitten jäänkin odottamaan kauhulla

jatkokurssia

ja laukan harjoittelua.

Mutta sen kauhun pidän omana tietonani;

tyttärelle asia tuskin on erityisen pelottava.

Kävinpä yskää uhmaten,

Michelinmieheksi puettuna,

moikkaamassa heposiani.

Koska oli ikävä.

Tiesin molempien olevan hyvässä tallessa,

hoidettuna ja huollettuna,

mutta kun on ikävä.

Hevosten läheisyydessä on jotain

alkukantaista,

jotain aitoa,

jotain oikeaa.

Kun pienenä tyttönä talutin

heinäntekopäivän iltana isoja, väsyneitä työhevosia laitumelle,

tai kun illalla juotin sankon toisensa jälkeen 

työnsä hyvin tehneelle ruunalle,

ymmärsin tekeväni jotain oikeaa ja ikiaikaista.

Luontokappale oli taas kerran auttanut voimillaan ihmistä

ja oli nyt palkkansa ja huolenpitonsa ansainnut.

Omat harrastehevoseni eivät todellakaan näänny työtaakkansa alle,

mutta heidän kanssaan koen samaa

aitoutta ja arkaaista voimaa.

Hevoset ovat oikeita asioita sen kaiken keinotekoisen rinnalla,

jota elämäämme työnnetään.

En osaa tätä selittää paremmin,

mutta tunne on sitäkin vahvempi.

Mamin Madonna.

T oli käynyt aamulla 

pitkällä lenkillä Bassin kanssa

ja ruuna mulkoilikin minua

melko epäluuloisena.

Se oli selvästi napostanut heinää mahansa täyteen

ja otti nokosia vakiopaikallaan.

Ei aikomustakaan raahautua lenkille.

Tämä ihana, sosiaalinen nuori tamma

(Bassin suuri rakkaus)

on aina ensimmäisenä vastaanottamassa

ihmisiä pihattoon.

Puhalleltuaan tuokion Katrin niskaan,

se tajusi lopulta,

mistä oikeastaan tässä kaikessa on kyse.

HEINÄSTÄ!

'Kun valaistun' by Essi

"Olen nähnyt v a l o n.

Olen siis valaistunut.

Tästäkö se melkein kaimani Chisu laulelee...

... se meni minulta hiukan yli korvien alkuun.

Mutta nyt minäkin ymmärrän."

"Ooh, mikä avartava äärikokemus.

Tällä tavoinkohan se Chisukin nousi portaille,

kurkisti kaiteiden raosta

ja valaistui.

No kuinkas muuten."

"Ja siellä on lintukin!

On ollut ehkä jo vuoden tai kaksi,

mutta vasta nyt tajuan sen,

vasta nyt näen kaiken niin selvästi."

"Tuijotan tuota pahuksen rastasta

uhittelevan hypnoottisesti,

mutta se vain killuu paikallaan vailla huolta.

Mikäs tuo pallero tuossa vieressä sitten on?

Linnun muna?

Mitä kaikkea täältä kodista

vielä löytyykään,

nyt kun näen kaiken uudessa valossa."

"Ja eikun paranee meikätytön valaistumisen tila,

kun kipusin kaiteen päälle.

Emäntä hihitteli ja höpötteli minulle

tuolla jossain alhaalla,

mutta hiljeni saatuaan köhäkohtauksen.

Niin se on:

ilman rangaistusta ei voi naureskella

meille valaistuneille.

Chisulle, minulle -

niin ja sille kullanväriselle melko pulskalle miehelle."

Hevosyskä ja Islantikuume

Minulla, ei hevosilla.

Kähisen ja köhin itseni melkein kumoon.

Näinä sairaina aikoina onkin ollut hyvää aikaa roikkua

internetin salaperäisillä poluilla.

Minulle niitä ovat lähinnä islanninhevossivut.

On tainnut joskus tulla mainittuakin.

Onko niitä muitakin?

Miten muuten voi olla ikävä maahan,

jossa ei ole koskaan edes käynyt?

Upea nuori uros, "Kuukivi",

ekan tyttökaverinsa kanssa treffeillä.

Meno on kuin Hakunilan/Kontulan/Korson ostarilla

baarien sulkemisaikaan lauantaiyönä.

Teille, meille vai ei mihinkään sun kanssas.

Olen kuullut kerrottavan.

Bassi kotimaansa tölttiteillä.

Tasan 10 päivää

tämän videoinnista

se olikin jo Sipoossa minun ihmeteltävänäni.

(Joku teki elämänsä heräteostoksen...)

Vaikka muistelen, että

Bassi se ihmetteli vielä minuakin enemmän ja ihan kaikkea.