Palleroiset Ponit

Ponien kesä oli varsin leppoisa. 

Vihreää siellä ja vihreää täällä

ja siltä nuo palleromasut sitten näyttävätkin. 

Nalle pestiin oikein kunnolla

ihka ensimmäisen kerran

ja se suhtautui siihen kuten oikeastaan kaikkeen;

ai jaa tämmöistäkin tapahtuu.

Nalle on muutaman kerran pitänyt kuolaimia suussaan

ja ne vähän hämmästyttivät, koskapa

olivat no tietysti uusi juttu, mutta ne ovat

hieman liian isot.. 

Se on niin pienipäinen

ja pikkupikkusuinen - miltähän

keinuhevoselta minä sille sopivat kuolaimet löydän edes harjoitteluun?

Nalle piti talvikarvaa pitkään.

Se oli kesä- ja heinäkuun

pienen pyöreän lampaan näköinen ja

luopui viimeisistä roippeista vasta elokuun alussa.

Pari viikkoa nakuna riitti

ja sitten hassu ponipoika aloittikin

jo uuden talvikarvan kasvatuksen.

Allu on oikein mukava ratsu.

Kentällä touhu on helpompaa kuin maastossa,

sillä maastossa on RUOKAA.

Luulisi, että ponia on pidetty kuukausikaupalla nälässä,

sillä se syö tienvieriltä suorastaan epätoivoisella vimmalla.

Se syöksyy syömään ja

liikkuu parhaiten heinätupot suupielissään.

Allun viidestä ensimmäisestä ikävuodesta en paljoa tiedä.

Jostain sille on kuitenkin kehittynyt 

iso ego, itsevarma ja topakka luonne sekä aimo annos

itsepäisyyttä. (Ja se nälkä.)

Myös lempeyttä, ihmiseen luottamista, sosiaalisuutta

ja joku on sen jossain opettanut ratsuksi ja ajoon.

Poniksi, jonka ei pitänyt osata oikein mitään,

se osaa paljon.

Allun lanneselkä on aika tiukka ja haittaa selvästi sen laukkaamista.

Aloitimme O.T.E.- hieronnan ja se tulee varmasti olemaan avuksi.

Allulla on myös mahdottoman vahvat kiimat - sekin tuli köh köh huomatuksi

kesän aikana.

Pitää miettiä, voisiko sen oloa helpottaa silläkin rintamalla.

Ihana poni.

Korvat useimmiten vähän luimussa

ja kaiken varalta kiukkuisen näköinen.

Silti niin lempeä lössykkä.

Madden kanssa Allulla

on hyvät välit.

Ne ovat niin tyttöjä, ettei ole tottakaan.

Ihan samiksia.

Ettei alkaisi aika käydä pitkäksi...

 

Lyyli on kotiutunut hyvin.

Suloinen, uskomattoman pehmeä, itsepäinen ja

suursyömäri.

Se survoutuu paikkoihin, joihin ei voisi ikinä uskoa

sen edes mahtuvan.

Mahtuminen onkin totta vain toisinpäin;

se ei meinaa mahtua koloistansa pois!



Ilmiselvästi Wappumarssille lähdössä olevia

yksityisissikoiden edustajia.

Yksi tarhan edustajista on

väliheinillä,

mutta muut ovat valmiina puolustamaan

saavutettuja etuja

ja muutamia uusiakin.

Bassi-ukkeli popliinissaan ja

Mikki Hiiren korvissaan.

 

***

 

Alla henk.koht. laumani uusin jäsen.

(Sovitaanko, että myös pitkään aikaan viimeisin hankinta. Kiitos.)

Oikeastaan Allu on vanha tuttu.

Se on asustanut samalla tallilla varmaan kaksi vuotta

ja ollut aiemmin Madonnan laumakaveri,

sekä nyt ponipoikien justiina.

Omistajalla ei riittänyt vaateliaalle neidille aikaa

ja kun se tuli myyntiin, ostin sen.

Olin jotenkin jo niin tykästynyt

topakkaan, mutta myös kauniiseen neitiin.

Mikä noissa shetlanninponeissa on?

Ne vievät sydämen.

Vai näenkö niissä itseäni?

Lyhytjalkainen mutta laajamittainen.

 

Tyttärelle Allu on vielä jonkin aikaa sopiva.

Sitten alkaa varpaat viistämään maata.

Allu on kuuliainen ja herkkä ratsastettava.

Se hyppää mielellään ja maastossakin

se mennä touhotti reippaana

ja todella varmajalkaisena.

 







 

Kaikenlaiset selfiet ovat nykyään muotia

ja ajattelin kokeilla itsekin,

etten olisi ihan pihalla ja kalkkis.

Hyvä seurue minulla oli koolla,

mutta ei se ihan tainnut onnistua

suuren maailman malliin kuitenkaan.



 

Taidan ottaa jatkossakin vain tämmöisiä kasvotutkielmia

suosikkikohteistani.

Kuten tästä väliapetta nautiskelevasta

vaaleaksi kesäpojuksi muuttuvasta Nallesta.

(Madonna hirnuu kuvassa taustalla; Nalle syö apettaan Madden astiasta

ja se ei jäänyt tarkalta tammalta huomaamatta.)





 

Näyttäisi, että on ponilla piiitkä kaula,

mutta isin jalat ne vaan takaa nkyvät.

Juhlaa ja humua

Suloinen oripoikani Nalle

täytti lauantaina pyöreät yksi vuotta.

Se on siis melkein iso.

Suunnittelin ensin valkovuokkoseppelettä,

mutta tajusin aika varhain,

että saan olla tyytyväinen, jos töppösormeni saavat sidottua

edes kasassa pysyvän kimpun.

Nallesta oli outoa, että sen harjassa roikkui

muutakin, kuin ne normaalit timoteit ja heinänkorret.

Onneksi se innostui haistelemaan

omaa irtokarvatukkoaan ja pysyi siis

edes hetken paikallaan,

eikä astellut minua ja kameraa kohti.

On se lutuinen.

Sunnuntaina oli paikalliskerho Jálkurin

perinteiset wappukisat.

Meidän tallilta osallistuivat

alla olevat huimat ratsukot.

Bassin selässä upea viisivuotias

tulevaisuudenlupaus,

joka mennä töpsötti simatölttiä

BASSILLA!

Talutettuna, tietenkin.

Bassi, tuo upeista upein Ukkeili

tajusi tilanteen ja pienen selässäistujan 

erityislaadun

ja käyttäytyi unelmaisesti.

Sima maistui kilpailusuorituksen jälkeen.

Ihan kohtalaisen lämmin huhtikuinen päivä.

Näillä kahdella synkkaa

paremmin kuin hyvin.

Bassilla tuo tuttu sydämellinen

lapsi-ilme.

Bassi osallistui kahteen luokkaan T:n kanssa.

Minusta Ukkeli oli täydellinen,

etenkin laukka oli aivan silmiähivelevää.

Tuomarit - nuo mokomat - eivät olleet

aivan samaa mieltä.

Neljäs ja viides sija kuitenkin!

Alusta tuttuun tapaan hieman liian pehmeä.

Meidät arvottiin varustetarkastukseen. 

Kaikki oli kunnossa,

paitsi takakenkien koko meinasi olla milleistä kiinni.

Ei sitten lopulta onneksi ollutkaan.

Bassi tuttuun tapaansa vähän hämmästeli

tuntematonta naista,

joka veti hanskat käteen ja alkoi sorkkia hänen suutaan.

Bassin suuresti arvostamia ruusukkeita saatiin, tosin sininen ruusuke lähti

pikkuratsastajan aarteeksi.

Ukkeli ei selvästikään anna painoa

maallisille palkinnoille

ja kuvaaminen alkoi jo nyppimään.

Se halusi kotiin juomaan OIKEANLAISTA VETTÄ

ja kertomaan kavereille kuulumisia

heinäkatoksen äärellä.

Mitähän Ukkeli sunnuntaipäivästä arveli?

Maksaisin paljon, jos vain saisin tietää sen aatokset.

Jotain kriittistä se epäilemättä olisi.

Söpöysvaroitus!

Kuvat NIINA MITLÖHNER.

Esiintyjät isä ja poika

Karhu ja Nalle.

"

"Meniköhän tämä nyt suunnitelmien mukaisesti?"

"Tykkäsin kovasti tuosta pirteästä pukittelusta, poika."

"Joo, no se lähtee kyllä hyvin. Siinä sun piehtaroinnissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta!"

"Ai miten niin?"

"Se on niiiiin nähty."

"Ai."

"Ja se kesken vauhdin häntäkarvoista kiskominen? Et tainnut huomata,

että tein juuri bravuuriani. Ne kaksjalkaiset nauroivat kippurassa

mun munanmuotoiselle speedo-asennolle ja äänivalli oli vaarassa! Se oli success!"

"Ai. Jaa."

Koipimurheita

Monenlaista tapahtuu, kun eläinten kanssa touhuaa.

Kyllähän sen tietää ja on kokenutkin jotain,

mutta aina yllättyy.

Ja omat reaktiotkin yllättävät.

Pikku Nalluraisen takapolvi hakautui,

eli lähti sijoiltaan.

Menin ihan muina naisina sen luoksen tarhaan, laitoin riimun

ja ponivauva ei juuri liikahtanut, vaikka etujalat kovasti yrittivät edetä.

Järkytyksekseni tajusin, 

että toinen takajalka retkotti hervottomana sen takana.

Vaikka aivot viestittivät, mistä on kyse,

näky oli niin surkean hirveä,

että menin ihan tolaltani.

Onneksi tallinpitäjä on kylmäpäinen ja asioiden tasalla oleva nainen.

Hän pisti ponin peruuttamaan ja sai lumpsautettua polven takaisin.

Kahdesti, itseasiassa.

Nalle ei ollut mitenkään kivulloisen tai hätäisen oloinen,

ainoastaan vähän hämmästynyt tilanteesta.

Sen luonne on niin uskomattoman herttainen.

Eläinlääkäri totesi shettisvarsoille käyvän aika usein näin

ja neuvoi laittamaan kavion alle kiilan,

jos lompsahtelua vielä tapahtuu.

Ja takaosan lihaksiston vahvistaminen on oleellista;

ne pitävät niveltä tukevammin paikallaan.

Allu-poni nauttii auringosta ja nokosista.

Madonnakin onnistui saamaan takajalkansa 

turvonneeksi ja ontuvaksi.

Se meni yllättävän nopeasti ohi kylmäkääreillä.

Tänään löytyi jalasta taas muutama tuore pikkuhaava,

tulosta nahistelusta tyttöfrendien kanssa.

Maddella on niin vahvat kiimat, 

että vähän hirvittää sen edesottamukset,

kun täytyy toisten tammojen kanssa kisata,

jotta kuka onkaan se kaunein ja ihanin.

Sää on ällistyttävän keväinen,

lunta vain varjopaikoissa

ja pikkulinnut mylvivät jo hurjasti.

En minä lunta kaipaa,

mutta entäpä luonto?

Masu-Madonna ja Karva-Nalle

Madonna siis muutti reilun vuoden ylläpidon jälkeen

ikäänkuin kotiin.

Huonon onnen seuraamalla tammaneidillä

on ollut kaikenlaista pientä vaivaa.

Ei onneksi mitään kuolemanvakavaa,

mutta ikävää ja kivulloista siltikin.

Nyt on oireiden perusteella diagnosoitu mahahaava.

Ison tallin säännöstelty ruokinta ei ollut hyväksi Madden mahalle,

eikä karsinaelämäkään stressiä parantanut.

Nyt on vapaa vähäsokerinen heinä

ja pihatossa tasapainoinen tammaporukka.

Luulin isojen ilopomppujen alkavan,

kun vanhat kaverit Bassi ja Madonna tapaavat 

pitkästä aikaa.

Vaan ei puhettakaan.

Kaksi noloa ja hämillistä hevosta hieman haisteli toisiaan

ja alkoi sitten katsella ihan omiin ilmansuuntiin.

Tuli mieleen teinirakkauden kokenut pariskunta,

joka vuosien päästä näkee toisensa

ykskaks samassa kassajonossa.

Miten niin omakohtaista kokemusta?

Ei keksi oikein mitään sanomista

ja toivoo vain olevansa luontevan näköinen.

                                             "Onpa ilmoja pidellyt, aika vähälumista ollut..."

"Huh, meinas mennä vaikeeks."

Madden tulevaisuus on vähän auki,

mutta mahan terveeksi saattaminen

on tietenkin ensimmäisenä asialistalla.

Olen jotenkin helpottunut,

että kaikki kaviokkaat ovat nyt samassa hyvässä paikassa.

Tässä silmäin alla.

Umpisuloinen Nalle

on saanut rokotukset,

sen kaviot on vuoltu,

hampaat on hoidettu

ja karvakasa on myös tunnistettu. 

Verikokeen otto ei onnistunut

tuon uskomattoman mammutinkarvan alta,

joten identiteetti todetaan jouhien avulla.

Helpompi niin.

Tunnistaja oli huvittunut,

kun tunnistettava "hevoseläin"

karkaili jalkojen välistä.

Nalle katsellessaan tulee aina hyvälle mielelle.

Ja kun isäpappa astelee viereen,

hyvä mieli tuplaantuu.

Kaksi lempeää luttanaa.

Valtavat kaviot.