Voi näitä karvapäitä

Yhtä pontsua menet hakemaan, mutta

kaikki kolme kipittävät luoksesi ja ovat

niin kaveria ja niin mukaan lähdössä.

Nämä kaksi, isä ja poika, lähtivät

vähän irtojuoksemaan

ja irrottelemaan.

Siimat suorina, hännät vinossa.

Ovat jotenkin samasta puusta veistettyjä.

Paitsiettä  minkäänlainen liikunnallinen suoritus

ei näiltä veijareilta onnistu ilman

perusteellista piehtarointia.

Eikä liikkumisestakaan lopulta

tullut yhtään mitään. 

Ensin pikku-ukko hoksasi, 

että aidan alta pääsee sujahtamaan

vihreän pariin herkuttelemaan.

Kun kiikutin sen takaisin kentälle,

isäukko päätti, että jos poika niin kyllä minäkin

ja se olikin jo hankalampi saada kiinni.

Vihreän kutsu on kiehtova!

Yksin ei pysty kahta mukamas nälkäistä velmua

kentällä pitämään.

Madonnalla on mielestäni tosi kaunis pää.

Allu ja Madde vilistivät virtaa uhkuen

peräkkäin.

Allu tekee hienoa laukkaympyrää

vapaana,

saas nähdä miten se alkaa onnistua

ratsastajan kanssa.

Ostin nätit shettissuitset Aliina-neidille,

mutta ne olivat liian pienet.

Allun pää taitaa olla ponikokoa.

Molemmilla neideillä on kiima-aika.

Allunkin piti lirautella useat pissat

ja Madde haisteli huulet tötteröllä.

Onneksi ihmisten käytös näissä asioissa on useimmiten

hieman hillitympää.

Metsäretkellä oli tunnelma korkealla.

Molemmat ponit tohottivat tohkeissaan.

Allu oli tosi varmajalkainen

ja kuuliainen myös tässä ympäristössä.

Nalle hörisi ja pörisi, eikä ihan tiennyt,

pitäisikö keskittyä mustikanvarpuihin

vai pomppiako kumipallon lailla

sammalmättäältä toiselle.

Se teki aika paljon viimeksimainittua.

Elin aika jännittäviä hetkiä, kun

takerruin tiukasti riimunvarteen ja yritin arvailla

seuraavan sinkouksen suuntaa,

sekä itsekin ponkaista samalle mättähälle.

Tottelevaisuusharjoitukset sitten erikseen.

Madde mene hyvin liinassa

ratsastajankin kanssa.

Kuolaimet eivät vaikuttaneet hyviltä

ja ne on nyt vaihdettu oliivikuolaimiin.

Ei pitäisi enää suupielissä

pyöriä mitään häiritsevää.

Madonna on pienisuinen.

Issikat usein ovat vähän ahdassuisia

ja niillä käytetään kielentilallisia kuolaimia.

Saas nähdä, miten nämä alkavat toimia.

Tavan nivelet eivät ainakaan sovi.

Sitä mielellään käyttäisi

mahdollisimman yksinkertaisia ja "tavanomaisia"

varusteita,

mutta se ei aina toimi parhaiten.

Huhtikuuta

Huhtikuu on kuukausista julmin, sen huomaa joka vuosi.

Aikainen kevät on tietysti vähän helpottanut,

mutta tähänkin kuukauteen

on mahtunut monenlaista säätä ja sähläämistä.

Pikkuinen Nalle ja isänsä Karhu päiväunilla.

Kameran asetuksista on näemmä löytynyt

jotain väritystä helakoittavaa.

Mutta kultaisia poneja ovat kyllä molemmat.

Pikku Ukko on vasta näinä päivinä huomannut,

että talvikarvan voi myös pudottaa.

Puhvelinturkissa

ei tarvitse kesää kohti huhkia.

Mutta ei sillä kiirettä tunnu asian kanssa olevan.

Nalle on vähän laiheliini,

vaikka on saanut hyvää heinää

ja proteiinipitoista rehua koko talven.

Nyt se saa vielä omat extratuhdit heinät

sisällä karsinassa.

Pienet kaviot vaan kipsuttaa,

kun se rientää sisälle herkkuaterialleen.

Hampaitakin hoidettiin kuun alussa

ja hyvinhän pikkuinen taas käyttäytyi.

Ei tarvinnut nytkään rauhoituspiikkiä edes näyttää.

Maastoilua ja kenttäilyä sateessa ja tuulessa. 

Välillä maasto on ollut sellaista,

että heppoja on pitänyt taluttaa

tai käydä jalkaisin etsimässä

selkeämpiä reittejä.

Ihan kaikki hepat eivät meidän poluillamme

suostuisi ottamaan askeltakaan.

Välillä on pitänyt tehdä äkkikäännös 

hirvien ilmestyttyä kuvioihin.

Etenkin kun porukassa on

yksi hirviä pelkäävä

ja yksi hirviä rakastava hevonen.

Heidän mielipiteidensä sovittaminen myös ihmisiä miellyttävään

lopputulokseen

saattaisi olla aika vaikeaa.

Söpöysvaroitus!

Kuvat NIINA MITLÖHNER.

Esiintyjät isä ja poika

Karhu ja Nalle.

"

"Meniköhän tämä nyt suunnitelmien mukaisesti?"

"Tykkäsin kovasti tuosta pirteästä pukittelusta, poika."

"Joo, no se lähtee kyllä hyvin. Siinä sun piehtaroinnissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta!"

"Ai miten niin?"

"Se on niiiiin nähty."

"Ai."

"Ja se kesken vauhdin häntäkarvoista kiskominen? Et tainnut huomata,

että tein juuri bravuuriani. Ne kaksjalkaiset nauroivat kippurassa

mun munanmuotoiselle speedo-asennolle ja äänivalli oli vaarassa! Se oli success!"

"Ai. Jaa."

Uusi turpa

Kovin kauaa en malttanut pysyä

blogista erossa.

Luin kaikki vanhat tarinat

ja se oli hurjan hauskaa.

Moni asia palautui mieleen, monet tunnelmat muistuivat.

Eläinten kanssa tapahtuu paljon kaikenlaista

ja osa unohtuu vääjäämättä,

ellei niitä jotenkin dokumentoi.

Siispä jatkoa seuraa.

Uusi turvallinen ystävä

saapui joukkoomme loppuvuodesta.

Lokakuussa se vielä eleli äitinsä luona ja

ujosteli vähän kuvaajaa.

Maito maistui.

Marraskuussa se jo kipusi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti 

traileriin, josta oli ykskaks tullut valtavan suuri traileri.

Toinen melkein eksyi sinne!

Uudella kotipihalla.

Eipä oikeastaan edes pelottanut,

mutta vähän piti mäkättää.

(Lue: hirnua.)

Ensin löytyi simpsakka shettis-neiti,

joka pienen minivarsan rinnalla näytti jättimäiseltä.

Yhteinen sävel löytyi oitis.

Kiva hoitotäti.

Ja sitten se kaikkein jännittävin ja hassuin juttu.

ISÄ!

Pieni ponipoika matkusti isossa kopissa

isäpappansa luo. 

Isästä oli elämän tuulissa tullut tällä välin ruuna,

mutta sehän on ihan toinen juttu se.

Isä ja poika tuoksuttelivat toisiaan

ja hyväksyntä oli sillä selvä.

Vähän nykyistä ruunaa taisi mietityttää se,

miten kummassa tämä jälkeläinen hänet löysi...

ei sen hehkeän ruunikkotamman kanssa tämmöisistä oltu sovittu...

Aidan toisella puolen asui jättiläisissikoita,

jotka taisivat kammota pientä poikaa

enemmän kuin pieni poika niitä.

Isä oli onneksi turvana tutustumiskierroksella.

Ja kun isän kutsumanimi on Karhu,

voiko pojasta tulla muuta kuin NALLE?