Palleroiset Ponit

Ponien kesä oli varsin leppoisa. 

Vihreää siellä ja vihreää täällä

ja siltä nuo palleromasut sitten näyttävätkin. 

Nalle pestiin oikein kunnolla

ihka ensimmäisen kerran

ja se suhtautui siihen kuten oikeastaan kaikkeen;

ai jaa tämmöistäkin tapahtuu.

Nalle on muutaman kerran pitänyt kuolaimia suussaan

ja ne vähän hämmästyttivät, koskapa

olivat no tietysti uusi juttu, mutta ne ovat

hieman liian isot.. 

Se on niin pienipäinen

ja pikkupikkusuinen - miltähän

keinuhevoselta minä sille sopivat kuolaimet löydän edes harjoitteluun?

Nalle piti talvikarvaa pitkään.

Se oli kesä- ja heinäkuun

pienen pyöreän lampaan näköinen ja

luopui viimeisistä roippeista vasta elokuun alussa.

Pari viikkoa nakuna riitti

ja sitten hassu ponipoika aloittikin

jo uuden talvikarvan kasvatuksen.

Allu on oikein mukava ratsu.

Kentällä touhu on helpompaa kuin maastossa,

sillä maastossa on RUOKAA.

Luulisi, että ponia on pidetty kuukausikaupalla nälässä,

sillä se syö tienvieriltä suorastaan epätoivoisella vimmalla.

Se syöksyy syömään ja

liikkuu parhaiten heinätupot suupielissään.

Allun viidestä ensimmäisestä ikävuodesta en paljoa tiedä.

Jostain sille on kuitenkin kehittynyt 

iso ego, itsevarma ja topakka luonne sekä aimo annos

itsepäisyyttä. (Ja se nälkä.)

Myös lempeyttä, ihmiseen luottamista, sosiaalisuutta

ja joku on sen jossain opettanut ratsuksi ja ajoon.

Poniksi, jonka ei pitänyt osata oikein mitään,

se osaa paljon.

Allun lanneselkä on aika tiukka ja haittaa selvästi sen laukkaamista.

Aloitimme O.T.E.- hieronnan ja se tulee varmasti olemaan avuksi.

Allulla on myös mahdottoman vahvat kiimat - sekin tuli köh köh huomatuksi

kesän aikana.

Pitää miettiä, voisiko sen oloa helpottaa silläkin rintamalla.

Ihana poni.

Korvat useimmiten vähän luimussa

ja kaiken varalta kiukkuisen näköinen.

Silti niin lempeä lössykkä.

Madden kanssa Allulla

on hyvät välit.

Ne ovat niin tyttöjä, ettei ole tottakaan.

Ihan samiksia.

Voi näitä karvapäitä

Yhtä pontsua menet hakemaan, mutta

kaikki kolme kipittävät luoksesi ja ovat

niin kaveria ja niin mukaan lähdössä.

Nämä kaksi, isä ja poika, lähtivät

vähän irtojuoksemaan

ja irrottelemaan.

Siimat suorina, hännät vinossa.

Ovat jotenkin samasta puusta veistettyjä.

Paitsiettä  minkäänlainen liikunnallinen suoritus

ei näiltä veijareilta onnistu ilman

perusteellista piehtarointia.

Eikä liikkumisestakaan lopulta

tullut yhtään mitään. 

Ensin pikku-ukko hoksasi, 

että aidan alta pääsee sujahtamaan

vihreän pariin herkuttelemaan.

Kun kiikutin sen takaisin kentälle,

isäukko päätti, että jos poika niin kyllä minäkin

ja se olikin jo hankalampi saada kiinni.

Vihreän kutsu on kiehtova!

Yksin ei pysty kahta mukamas nälkäistä velmua

kentällä pitämään.

Madonnalla on mielestäni tosi kaunis pää.

Allu ja Madde vilistivät virtaa uhkuen

peräkkäin.

Allu tekee hienoa laukkaympyrää

vapaana,

saas nähdä miten se alkaa onnistua

ratsastajan kanssa.

Ostin nätit shettissuitset Aliina-neidille,

mutta ne olivat liian pienet.

Allun pää taitaa olla ponikokoa.

Molemmilla neideillä on kiima-aika.

Allunkin piti lirautella useat pissat

ja Madde haisteli huulet tötteröllä.

Onneksi ihmisten käytös näissä asioissa on useimmiten

hieman hillitympää.

Metsäretkellä oli tunnelma korkealla.

Molemmat ponit tohottivat tohkeissaan.

Allu oli tosi varmajalkainen

ja kuuliainen myös tässä ympäristössä.

Nalle hörisi ja pörisi, eikä ihan tiennyt,

pitäisikö keskittyä mustikanvarpuihin

vai pomppiako kumipallon lailla

sammalmättäältä toiselle.

Se teki aika paljon viimeksimainittua.

Elin aika jännittäviä hetkiä, kun

takerruin tiukasti riimunvarteen ja yritin arvailla

seuraavan sinkouksen suuntaa,

sekä itsekin ponkaista samalle mättähälle.

Tottelevaisuusharjoitukset sitten erikseen.

Madde mene hyvin liinassa

ratsastajankin kanssa.

Kuolaimet eivät vaikuttaneet hyviltä

ja ne on nyt vaihdettu oliivikuolaimiin.

Ei pitäisi enää suupielissä

pyöriä mitään häiritsevää.

Madonna on pienisuinen.

Issikat usein ovat vähän ahdassuisia

ja niillä käytetään kielentilallisia kuolaimia.

Saas nähdä, miten nämä alkavat toimia.

Tavan nivelet eivät ainakaan sovi.

Sitä mielellään käyttäisi

mahdollisimman yksinkertaisia ja "tavanomaisia"

varusteita,

mutta se ei aina toimi parhaiten.

Ettei alkaisi aika käydä pitkäksi...

 

Lyyli on kotiutunut hyvin.

Suloinen, uskomattoman pehmeä, itsepäinen ja

suursyömäri.

Se survoutuu paikkoihin, joihin ei voisi ikinä uskoa

sen edes mahtuvan.

Mahtuminen onkin totta vain toisinpäin;

se ei meinaa mahtua koloistansa pois!



Ilmiselvästi Wappumarssille lähdössä olevia

yksityisissikoiden edustajia.

Yksi tarhan edustajista on

väliheinillä,

mutta muut ovat valmiina puolustamaan

saavutettuja etuja

ja muutamia uusiakin.

Bassi-ukkeli popliinissaan ja

Mikki Hiiren korvissaan.

 

***

 

Alla henk.koht. laumani uusin jäsen.

(Sovitaanko, että myös pitkään aikaan viimeisin hankinta. Kiitos.)

Oikeastaan Allu on vanha tuttu.

Se on asustanut samalla tallilla varmaan kaksi vuotta

ja ollut aiemmin Madonnan laumakaveri,

sekä nyt ponipoikien justiina.

Omistajalla ei riittänyt vaateliaalle neidille aikaa

ja kun se tuli myyntiin, ostin sen.

Olin jotenkin jo niin tykästynyt

topakkaan, mutta myös kauniiseen neitiin.

Mikä noissa shetlanninponeissa on?

Ne vievät sydämen.

Vai näenkö niissä itseäni?

Lyhytjalkainen mutta laajamittainen.

 

Tyttärelle Allu on vielä jonkin aikaa sopiva.

Sitten alkaa varpaat viistämään maata.

Allu on kuuliainen ja herkkä ratsastettava.

Se hyppää mielellään ja maastossakin

se mennä touhotti reippaana

ja todella varmajalkaisena.

 







 

Kaikenlaiset selfiet ovat nykyään muotia

ja ajattelin kokeilla itsekin,

etten olisi ihan pihalla ja kalkkis.

Hyvä seurue minulla oli koolla,

mutta ei se ihan tainnut onnistua

suuren maailman malliin kuitenkaan.



 

Taidan ottaa jatkossakin vain tämmöisiä kasvotutkielmia

suosikkikohteistani.

Kuten tästä väliapetta nautiskelevasta

vaaleaksi kesäpojuksi muuttuvasta Nallesta.

(Madonna hirnuu kuvassa taustalla; Nalle syö apettaan Madden astiasta

ja se ei jäänyt tarkalta tammalta huomaamatta.)





 

Näyttäisi, että on ponilla piiitkä kaula,

mutta isin jalat ne vaan takaa nkyvät.

Juhlaa ja humua

Suloinen oripoikani Nalle

täytti lauantaina pyöreät yksi vuotta.

Se on siis melkein iso.

Suunnittelin ensin valkovuokkoseppelettä,

mutta tajusin aika varhain,

että saan olla tyytyväinen, jos töppösormeni saavat sidottua

edes kasassa pysyvän kimpun.

Nallesta oli outoa, että sen harjassa roikkui

muutakin, kuin ne normaalit timoteit ja heinänkorret.

Onneksi se innostui haistelemaan

omaa irtokarvatukkoaan ja pysyi siis

edes hetken paikallaan,

eikä astellut minua ja kameraa kohti.

On se lutuinen.

Sunnuntaina oli paikalliskerho Jálkurin

perinteiset wappukisat.

Meidän tallilta osallistuivat

alla olevat huimat ratsukot.

Bassin selässä upea viisivuotias

tulevaisuudenlupaus,

joka mennä töpsötti simatölttiä

BASSILLA!

Talutettuna, tietenkin.

Bassi, tuo upeista upein Ukkeili

tajusi tilanteen ja pienen selässäistujan 

erityislaadun

ja käyttäytyi unelmaisesti.

Sima maistui kilpailusuorituksen jälkeen.

Ihan kohtalaisen lämmin huhtikuinen päivä.

Näillä kahdella synkkaa

paremmin kuin hyvin.

Bassilla tuo tuttu sydämellinen

lapsi-ilme.

Bassi osallistui kahteen luokkaan T:n kanssa.

Minusta Ukkeli oli täydellinen,

etenkin laukka oli aivan silmiähivelevää.

Tuomarit - nuo mokomat - eivät olleet

aivan samaa mieltä.

Neljäs ja viides sija kuitenkin!

Alusta tuttuun tapaan hieman liian pehmeä.

Meidät arvottiin varustetarkastukseen. 

Kaikki oli kunnossa,

paitsi takakenkien koko meinasi olla milleistä kiinni.

Ei sitten lopulta onneksi ollutkaan.

Bassi tuttuun tapaansa vähän hämmästeli

tuntematonta naista,

joka veti hanskat käteen ja alkoi sorkkia hänen suutaan.

Bassin suuresti arvostamia ruusukkeita saatiin, tosin sininen ruusuke lähti

pikkuratsastajan aarteeksi.

Ukkeli ei selvästikään anna painoa

maallisille palkinnoille

ja kuvaaminen alkoi jo nyppimään.

Se halusi kotiin juomaan OIKEANLAISTA VETTÄ

ja kertomaan kavereille kuulumisia

heinäkatoksen äärellä.

Mitähän Ukkeli sunnuntaipäivästä arveli?

Maksaisin paljon, jos vain saisin tietää sen aatokset.

Jotain kriittistä se epäilemättä olisi.

Huhtikuuta

Huhtikuu on kuukausista julmin, sen huomaa joka vuosi.

Aikainen kevät on tietysti vähän helpottanut,

mutta tähänkin kuukauteen

on mahtunut monenlaista säätä ja sähläämistä.

Pikkuinen Nalle ja isänsä Karhu päiväunilla.

Kameran asetuksista on näemmä löytynyt

jotain väritystä helakoittavaa.

Mutta kultaisia poneja ovat kyllä molemmat.

Pikku Ukko on vasta näinä päivinä huomannut,

että talvikarvan voi myös pudottaa.

Puhvelinturkissa

ei tarvitse kesää kohti huhkia.

Mutta ei sillä kiirettä tunnu asian kanssa olevan.

Nalle on vähän laiheliini,

vaikka on saanut hyvää heinää

ja proteiinipitoista rehua koko talven.

Nyt se saa vielä omat extratuhdit heinät

sisällä karsinassa.

Pienet kaviot vaan kipsuttaa,

kun se rientää sisälle herkkuaterialleen.

Hampaitakin hoidettiin kuun alussa

ja hyvinhän pikkuinen taas käyttäytyi.

Ei tarvinnut nytkään rauhoituspiikkiä edes näyttää.

Maastoilua ja kenttäilyä sateessa ja tuulessa. 

Välillä maasto on ollut sellaista,

että heppoja on pitänyt taluttaa

tai käydä jalkaisin etsimässä

selkeämpiä reittejä.

Ihan kaikki hepat eivät meidän poluillamme

suostuisi ottamaan askeltakaan.

Välillä on pitänyt tehdä äkkikäännös 

hirvien ilmestyttyä kuvioihin.

Etenkin kun porukassa on

yksi hirviä pelkäävä

ja yksi hirviä rakastava hevonen.

Heidän mielipiteidensä sovittaminen myös ihmisiä miellyttävään

lopputulokseen

saattaisi olla aika vaikeaa.