Kahden kerroksen karvapäitä

Nämä kaksi söpöläistä

ovat sopeutuneet toisiinsa hyvin.

Toinen ei ole lainkaan kiinnostunut

ja toinenkin vain näön vuoksi.

Velvollisuudentunteesta,

kissaeläinten perinteikkään metsästysvietin

ja uteliaisuuden innoittamana.

Kuvat ovat melkein yhtä harmaan surkeita

kuin vapun ja viikonlopun sää.

Vappupäivän ratsastuslenkillä

satoi niskaan kaikenlaista,

mutta lähinnä räntä tuntui

hieman epäreilulta.

Se vaan ei sovi toukokuuhun.

Lyyli Lyllerö

Kuvat ovat todella huonoja,

mutta kuvien kohde ei todellakaan ole

millään tavoin heikkolaatuinen!

Ihana Lyyli-rouva!

(Riemuloikan Löylynlyömä Laudeliina)

Lyyli löytyi vanhan tutun eli Marikan kautta.

Se on hänen kasvattinsa kuten edellinen tyttöpupumme

Omppu.

Jotain samaa omppumaista pomppufiilistä

ja sosiaalista sielukkuutta

on Lyylissäkin.

Ensimmäisenä iltana oli jännitystä ja ujostelua

 isoina annoksina.

Pienen tutinan jälkeen sentään

heinä maistui, vesi löytyi, vessalaatikko keikautettiin nurin

ja alettiin köllimään kyljellään.

Aamulla menoa ja meininkiä

oli sitten senkin edestä.

Se oli selvästi yön aikana miettinyt asiaa

ja todennut,

että otetaan ilo irti elämästä

näilläkin huudeilla.

Utelias ja unelmanpehmeä lylleröinen

pomppelehti pitkin asuntoa,

haisteli kaiken mahdollisen,

hieroi leukaansa kaikkialle mihin yletti,

kävi välillä nuolemassa kättä,

lötkötteli monissa erilaisissa paikoissa

ja jatkoi sitten terhakkana matkaansa.

Ihana Lyyli!

Topi riehaantui illalla huomatessaan,

että alakerran pitkään tyhjillään olleeseen kämppään

muutti joku DAAMI.

Aika harvinaista herkkua,

se Topin riehaantuminen.

Kanit haistelivat vähän toisiaan, mutta

lähempi tutustuminen saa vielä odottaa.

Essi-kissa luultavimmin ajattelee,

että taas tämmöinen tylsä häntärajoitteinen otus.

Lyyli - ilon tuoja!

Henkiparantaja

Esteri näyttää harmistuneelta.

Se tajuaa, että emännälle tuli Erittäin Kiinnostavaa Luettavaa,

ja kissan rapsuttelu jää nyt niistämisen jälkeen kolmossijalle.

Orikuvasto!

Islanninhevosorikuvasto!

Oi tätä onnea!

Pääsen pähkäilemään BLUPpeja, sukuja ja rakennearvioita.

Ja tietenkin ihailemaan kauniita hevosia.

Ainoa vaan, että helvetinmoisen sitkeä 

kuumeinen flunssa

on pitänyt hevostädin hyvin pitkälti pois tallilta

ja joka paikasta.

Kolme viikkoa tautia imee tehokkaasti voimat,

etenkin kun lääkityskään ei toimi.

Virus tai joku ulkoavaruuden bakteeri.

Tallilla piipahdettuani olen ollut niin kipeä,

että en voi kuin kiitoksella ajatella sitä,

että asiat hoituvat ja hevosilla on hyvä olla, vaikkei minua näkyisikään.

Ehkä jopa paremmin.

Maailman paras talli.

Onneksi on tätä karvakaverustoa kotonakin.

Essi on hoitanut mamia huolella;

lämmittänyt sylissä, kainalossa, vatsan päällä.

Kurnuttanut ja kehrännyt

Topin jakama hoito saattaa mennä

henkiparantamisen piiriin.

Se lähinnä tuijottaa.

Mutta se tuijottaakin huolella. 

Pihalla hyörii myös tämännäköistä jengiä.

Ne antavat virikettä Essille ja ovat

ihan suloisia ikkunan läpi nähtynä.

Kunhan niitä ei ole liikaa

ja kunhan ne kaikkoavat kevään oikeasti tullessa lähimetsään.

Aika liikkis hiirulainen.

Ikävä jäi

Suloinen, utelias, topakka, lempeä ja lutuinen

O M P P U

on poissa.

Pehmeillä pilvipatjoilla,

autuaammilla porkkana-apajilla,

toivomme.

Hei hei,  Omppu!

Olit ihana.

Ja muistoissamme - yhä olet.

Hajatelmia elikoista

by http://www.lenafurberg.com/

 Raikasta pohjoistuulta (tuulta nyt ainakin, suunnalla niin väliä) 

ja lunta kaikissa muodoissa

olemmekin saaneet nauttia yllinkyllin.

Maaliskuun alussa voisi periaatteessa

jo vetää ihottumaloimen heposen niskaan,

mutta sen verran ihanasti on ollut yöpakkasia,

että antaahan olla.

Ja se tuuli karkoittaa uskaliaimmatkin yökköset.

 

Välillä hieman nolona miettii,

jotta näinköhän sitä on ihminen

ihan piittaamaton ja pimeä,

kun raahauttaa heporievun kaukaiselta ihottumattomalta saarelta

tänne surviaisten sekaan kutisemaan.

 

 

Silloin, häpeänpunan poskilla leiskutessa,

palautan mieleeni Topias Tuppuraisen,

jonka 'pelastimme' eläinkaupan vitriinistä

pitkämieliseen kotiin asustamaan.

 

Topi on pieni ja kevyt, samettinen ja hellyyttävä olento,

mutta vaikka olen koettanut käsitellä sitä kuin

käärinliinan kappaletta,

se on yhä usein pakokauhun partaalla ollessaan ihmisen kanssa.

Harvinaisina hetkinä se saattaa ihan itse tulla viereen

ja torkkua jalan kupeessa.

Silloin ei uskalla liikahtakaan.

Joskus käärin sen keveästi huiviin

ja se köllii rinnallani kuin

kenguruhoidossa oleva vauva.

Ja hengittää melkein rauhaisasti.

Silmät raollaan.

Nenänpää väpättäen.



Kynnenleikkuu sujuu, hampaiden lyhennys nykyään myös,

mutta turhanpäiväistä huomiota ja hellittelyä

Topi ei kestä ilman riuhtomista ja/tai säälittävää vikinää.

 

Ja muukin huomio saa sen kaikkoamaan,

vaikka lankakerät olisivatkin olleet mukavia nujuutettavia.

 

 





 

Omppu-neitokaisella on meneillään

viides vauvakuume/valeraskaus.

Tämä on tähänastisista pahin.

Se rakentaa estrogeenisella vimmalla pesää.

Ei hirveästi syökään,

vaan silppuaa heinät pesätarpeiksi

yhdessä karvatuppojensa kanssa.

Tuhina ja kurina,

kaaputus ja raaputus

ja kumeat murahtelut vain kaikuvat ilmassa.

Häkki on sisustettu uudestaan useaan kertaan.

En tajua, miten se pystyy siirtelemään

painavia ruokakippoja vessalaatikkoon ja takaisin.

 

Se silppusi pienen pahvilaatikon

ja koettaa nyt taitella pahvinpaloista

jotain arkkitehtoonista struktuuria pesäänsä.

Ja vaikka häkin ovi on auki tuntikausia, se ei tule ulos.

Kun houkuttelen,

se tuhahtaa ja yrittää näykkäistä ja iskeä käpälällä.

"Tänne ei tulla! Häivy, kammotus, pesäni luota!"

 

Stressaavaa on kaniäitiys,

vaikkei poikasista näy töpöäkään.

Normaalistihan Omppu on ihan löllykkä

ja umpilempeä.

 

Huvittavaa (no jaa, ei ehkä kaikista) oli,

kun kanien kolmikerroshäkki romahti.

Topi-parka asuu ylinnä

ja se oli kauhuissaan,

kun häkin lattia oli ykskaks ihan vinossa ja

sen henk.koht. tavarat vinksinvonksin yhdellä sivulla.

Keskikerros eli heinä- ja puruvarasto

(kuulostaa kivasti tallilta!)

koki pahimman tuhon.

Ja alinna oli mistään muusta kuin pesästään tietämätön

Omppu,

joka jatkoi touhukkaana hormoniensa viitoittamaa kaaputusta.

 

Ei kanivahinkoja,

ja nykyään häkkyräkin on vain

kaksikerroksinen.

 

 

 



Talviloma-aktiviteetit

Omppu-kani vietti talvilomaa Mummolassa.

Se ei ollut lepolomaa kellekään

Ompun elämänpiiriin kuuluvalle.

Omppu on aktiivinen, leikkisä, järkyttävän utelias,

hellyydenkipeä ja hellyyttä jakava,

erittäin vauhdikas,

 topakka ja tulinen neito.

Ja se on ollut ruoka-aikaan kuppinsa luona.

"Mitään - toistan - mitään en ole tehnyt."

Essi-parka kyttäili lomapäivänsä tiaisia, tulkkuja, naakkoja, harakoita ja yksinäistä tikkaa

aamusta iltaan.

Kyttäysasento oli välillä epäergonomisen näköinen...

toisinaan hyvinkin klassinen ja tyylikäs.

Lomalla hyvä, mutta arki paras.

Neidit

Koska Madonnan sulhaskandidaatit

pyörivät mielessäni

järjen sinnikkäistä väliintuloista huolimatta,

päätin aloittaa pehmeän laskun

ja tutustua EVOihin

(Erittäin VarteenOtettava)

jo hyvissä ajoin.

"Siis mutsi mitä sä meinaat? Siis joku valkoinen satuori, hei LOL!

Millasii satuja sä oot lukenut sillo vuonna käpy ja kampakeramiikka?"

Eihän tota erota tosta tarhan pohjasta."

"Okei nyt se alko silmäilee mua. Jos nyt vaan liuettas mestoilta. 

Siis öyyh, OMG. Etsä pese sitä koskaan?"

"WTF, mutsiiih? Siis mikä elähtäny hippi tää nyt on?"

"Se on sinun setäsi, isäsi veli. Suomen Ykkönen lajissaan. 

Nyt ollaan sukulaisissa kylässä, 

eli koeta käyttäytyä, tyttö."

"Se porkkana oli ainakin näääääin iso!!!"

Tämä neitikani olisi valmis hankkimaan jälkikasvua

ihan vaikka ensimmäisen vastaan pomppivan

kanipojan kanssa.

Taas valtava valeraskaus huolellisine pesänvalmistamisineen

ja puolustamisineen.

Siinä karvat vaan pölisee.

Häkin ulkopuolella Omppu on lutuinen sylikani,

mutta häkissä hikeentynyt raivotar.

Essi ja Topi ovat oppineet väistämään;

Ompulla kun on mielessään vain yksi asia.

VAUVA.

Bassi-poika elelee

sairastarhassaan, eikä ainakaan vielä ole näyttänyt

suurta turhautumista.

Jalka ei ole turvoksissa, ei kuumota

ja näyttää muutoinkin ihan kohtuulliselta.

Elämme toivossa.

Olennaiset

Olennaiset ensin, eli

eläimistö voi mainiosti, kiitos vain.

Tietokone sen sijaan siirtyi varhaiseläkkeelle

ja se vaikeutti pari viikkoa kuulumisten lavertelua.

 

Luntakin on saatu, köh köh kiitoksia vaan.

Ihan jo alkaisi riittämään.

Joulupukin rekiretki lahjoja tuomaan onnistuu ihan hyvin

näillä nietoksilla,

mutta tämän tätikuskin tiellä pysyminen

on jo nyt vähän niin ja näin.

 

Topi jurnuttaa entiseen malliinsa.

Mikä liikuttava yhdistelmä

alkuhärkää ja vavisevaa haavanlehteä.

 

Ompulla oli taas hurja pesänrakennusvimma.

Kaivelin taas häkin perukoilta sydän kivistäen

pehmoiset pupunvillat.

Lisäksi se ahdistelee lemmekkäissä puuhissaan

sekä huushollin kissaa että kania

ja kiertää kurnuttaen rinkiä ympärilläni.

Häkkiä Omppu puolustaa hampaat irvessä.

Olen alkanut harkita Ompun streilointia:

se stressaa niin mahdottomasti hormonihöyryissään.

 

Essin läheisyydenkaipuu ja seurantarve

ovat valtaisat.

Se tunkee syliin ja olkapäälle

aina ja kaikkialla.

Vähän aikaa painia villalangan kanssa

ja sitten pitää jo möyriä kylkeen kiinni.

Pihalla aterioiva rusakko ja lukuisat pikkulinnut

eivät kiinnosta yhtä paljon,

kuin lämmin syli ja rapsutukset.

 

Madonna kisasi pikkupikku-pikkujoulukisoissa

ja oli helpon nelikäynnin toinen.

Kaunis tamma ja kauniit liikkeet.

Ja energiaa kuin avaruusraketissa.

Sen lapa ei ole kiusannut lainkaan.

 

Bassi on touhunnut kaikenlaista

hurjista laukkapätkistä

alkeisratsun virkaan.

Energiaa ei ole siltäkään puuttunut.

Hankijumppaa Ukkeli hieman karsasti,

mutta nöyrästi (no vähän sadatellen) se sielläkin pöllyytti menemään.

 

 

 

 



Papanat talteen

 

Omppu on uudella avoin, ennakkoluuloton, kokeileva

ja laajakatseinen kani.

Mikään auringon alla ei hetkauta sen rauhaa.

Koska sillä on lievä, lievähkö, lievin

pidätysongelma,

saimme mielestämme mahtavan ratkaisun asiaan;

vaipat Ompulle!

Menneiltä vuosilta kaappeihin oli unohtunut

ongelmajätteeksi pääsyä odottavia housuvaippoja

ja ne näyttivät kuin valetuilta pullukalle kanille.

 

Eikä Omppu ollut millänsäkään.

Se touhotti ympäriinsä ja seurusteli kanssamme luontevasti.

Ehkä se vähän hämmästeli,

miksi ihmiset pitelivät mahaansa nauruun tikahtumaisillaan,

mutta ei antanut sen häiritä.

 

Kunnes padam - se pomppasi yhdellä isolla omppupompulla

vaipoistaan ulos.

Siihen jäivät.

Ja sinne jäivät myös yksi pissa

ja kolmisenkymmentä papanaa.

Kuka sitä nyt täydellä vaipalla viitsisi näyttäytyä?

 

 

"Juu tämä oli kyllä kuolleena syntynyt idea,
mutta saittepahan hetken iloa tuohon aika tylsännäköiseen elämäänne."



 

Olen odotellut kaunista ja kuulasta ja valokuvaukselle otollista syyspäivää,

mutta aina, kun olen päässyt Madonnaa moikkaamaan,

on satanut.

Satanut ja satanut.

Niin tänäänkin.

 

Kohde on keliä tärkeämpi ja näppäilin

muutaman tuoreen otoksen tammasta.

Se elelee kavereiden kanssa,

eikä tiedä mitään isosta, tulevaisuudessa odottavasta lääkärireissusta.

Enpä minäkään sitä haluaisi ajatella.

Rasvapahkura ei millään lailla aiheuta kipua,

ellei alueelle kohdistu painetta,

eli sillä on aivan hyvä olla tällä hetkellä.

 

 



"Siis voi ei miten ällö sää. Mun tukka menee ihän lättänäksi."



Puoli vuotta Omppuna

Syksy on ollut surumielinen,

mutta löytyy elämästä onneksi jotain ilonaihetta

- ja aika kookastakin:

 

Kuvat ovat epätarkkoja kuin sumuinen syysmaisema,

mutta tärkein on helposti hahmotettavissa.

Omppu eli Riemuloikan Harmaakarhu

täytti eilen pyöreät 6 kuukautta

ja se täyttää pyöreät kuukautensa

myös ulkonaisilla muodoillaan.

 

Ruoka maistuu tälle tytölle.

Porkkana katoaa parempiin suihin

kuin taikaiskusta.

Raksut mums mums sinne meni.

Kaikki vehreä ulkoa tuleva häipyy,

ennen kuin ne ehdin kädestäni laskea.

Ompulla on aina masussaan tilaa

pikku purtavalle.

 

 



 

"Nams mums - ai nämä onkin jotenkin

kiinni emännän housuissa

nämä perhoset.

Syönkös minä oikeastaan perhosia...?"

 

 

"No löytyihän siellä syötävääkin.

Ai siis ainoastaan yksi pala?

Niin vähästä tulee vaan mahanpurua!"