Ikävä jäi

Suloinen, utelias, topakka, lempeä ja lutuinen

O M P P U

on poissa.

Pehmeillä pilvipatjoilla,

autuaammilla porkkana-apajilla,

toivomme.

Hei hei,  Omppu!

Olit ihana.

Ja muistoissamme - yhä olet.

Hajatelmia elikoista

by http://www.lenafurberg.com/

 Raikasta pohjoistuulta (tuulta nyt ainakin, suunnalla niin väliä) 

ja lunta kaikissa muodoissa

olemmekin saaneet nauttia yllinkyllin.

Maaliskuun alussa voisi periaatteessa

jo vetää ihottumaloimen heposen niskaan,

mutta sen verran ihanasti on ollut yöpakkasia,

että antaahan olla.

Ja se tuuli karkoittaa uskaliaimmatkin yökköset.

 

Välillä hieman nolona miettii,

jotta näinköhän sitä on ihminen

ihan piittaamaton ja pimeä,

kun raahauttaa heporievun kaukaiselta ihottumattomalta saarelta

tänne surviaisten sekaan kutisemaan.

 

 

Silloin, häpeänpunan poskilla leiskutessa,

palautan mieleeni Topias Tuppuraisen,

jonka 'pelastimme' eläinkaupan vitriinistä

pitkämieliseen kotiin asustamaan.

 

Topi on pieni ja kevyt, samettinen ja hellyyttävä olento,

mutta vaikka olen koettanut käsitellä sitä kuin

käärinliinan kappaletta,

se on yhä usein pakokauhun partaalla ollessaan ihmisen kanssa.

Harvinaisina hetkinä se saattaa ihan itse tulla viereen

ja torkkua jalan kupeessa.

Silloin ei uskalla liikahtakaan.

Joskus käärin sen keveästi huiviin

ja se köllii rinnallani kuin

kenguruhoidossa oleva vauva.

Ja hengittää melkein rauhaisasti.

Silmät raollaan.

Nenänpää väpättäen.



Kynnenleikkuu sujuu, hampaiden lyhennys nykyään myös,

mutta turhanpäiväistä huomiota ja hellittelyä

Topi ei kestä ilman riuhtomista ja/tai säälittävää vikinää.

 

Ja muukin huomio saa sen kaikkoamaan,

vaikka lankakerät olisivatkin olleet mukavia nujuutettavia.

 

 





 

Omppu-neitokaisella on meneillään

viides vauvakuume/valeraskaus.

Tämä on tähänastisista pahin.

Se rakentaa estrogeenisella vimmalla pesää.

Ei hirveästi syökään,

vaan silppuaa heinät pesätarpeiksi

yhdessä karvatuppojensa kanssa.

Tuhina ja kurina,

kaaputus ja raaputus

ja kumeat murahtelut vain kaikuvat ilmassa.

Häkki on sisustettu uudestaan useaan kertaan.

En tajua, miten se pystyy siirtelemään

painavia ruokakippoja vessalaatikkoon ja takaisin.

 

Se silppusi pienen pahvilaatikon

ja koettaa nyt taitella pahvinpaloista

jotain arkkitehtoonista struktuuria pesäänsä.

Ja vaikka häkin ovi on auki tuntikausia, se ei tule ulos.

Kun houkuttelen,

se tuhahtaa ja yrittää näykkäistä ja iskeä käpälällä.

"Tänne ei tulla! Häivy, kammotus, pesäni luota!"

 

Stressaavaa on kaniäitiys,

vaikkei poikasista näy töpöäkään.

Normaalistihan Omppu on ihan löllykkä

ja umpilempeä.

 

Huvittavaa (no jaa, ei ehkä kaikista) oli,

kun kanien kolmikerroshäkki romahti.

Topi-parka asuu ylinnä

ja se oli kauhuissaan,

kun häkin lattia oli ykskaks ihan vinossa ja

sen henk.koht. tavarat vinksinvonksin yhdellä sivulla.

Keskikerros eli heinä- ja puruvarasto

(kuulostaa kivasti tallilta!)

koki pahimman tuhon.

Ja alinna oli mistään muusta kuin pesästään tietämätön

Omppu,

joka jatkoi touhukkaana hormoniensa viitoittamaa kaaputusta.

 

Ei kanivahinkoja,

ja nykyään häkkyräkin on vain

kaksikerroksinen.

 

 

 



Bassin hoidot

"Taas minuun tökättiin se raukaiseva piikki.

Sitten ronkittiin höylällä hampaitani.

Onneksi sain lepuuttaa isoa ja raskasta päätäni

omistajan leveillä hartioilla.

Ja ikäänkuin hampaiston hinkkauksessa ei olisi kylliksi,

kaksi ihmisnaista kävi vesin, saippuoin ja kovin ottein

yksityisasioiden kimppuun.

Taas!

Mitä he sieltä etsivät?
Ja jos löysivät jotain,
mitä he sillä tekevät?!"

"Luulin jo rauhan palanneen, 

mutta vielä piti hansikaskäden käydä

kaulastani löytyneen karvattoman läntin kimppuun!

Ruokotonta!

Jonkun näytteenkin raaputti irti ja tipautti purkkiin.

Minussako muka s i e n i ?

Kääpä, tatti, kuukunen?!

Ja jos onkin,

syytän kaikesta syksyisiä

suppilovahveroreissuja.

Mitäs veitte?"

"Onko tämä enää oma suuni?

Kenen legot tänne on sujautettu?"

"Ja niin kuin ei olisi jo muutoinkin vaikeaa ja noloa,

jouduin kaitsemaan

näitä minikokoisia olioita.

Toipilaana vielä!

Entäs jos ne alkavat parkumaan?"

Talviloma-aktiviteetit

Omppu-kani vietti talvilomaa Mummolassa.

Se ei ollut lepolomaa kellekään

Ompun elämänpiiriin kuuluvalle.

Omppu on aktiivinen, leikkisä, järkyttävän utelias,

hellyydenkipeä ja hellyyttä jakava,

erittäin vauhdikas,

 topakka ja tulinen neito.

Ja se on ollut ruoka-aikaan kuppinsa luona.

"Mitään - toistan - mitään en ole tehnyt."

Essi-parka kyttäili lomapäivänsä tiaisia, tulkkuja, naakkoja, harakoita ja yksinäistä tikkaa

aamusta iltaan.

Kyttäysasento oli välillä epäergonomisen näköinen...

toisinaan hyvinkin klassinen ja tyylikäs.

Lomalla hyvä, mutta arki paras.

Söpöyttä

Bassi-poika kävelylenkillä.

Se oli hieman sytkyillyt pystyyn pari päivää sitten samalla lenkillä,

energia etsii purkautumistietä.

Tänään se pysähteli ja pörisi

tietä pitkin tuijotellen,

mutta kulki lopulta ihan nätisti minne käskin.

Tiellä näkyi hieman erikoiset jäljet,

ei tavallisen koiran eikä ison kissan ilveksenkään - 

pedon kuitenkin kynsien jäljistä päätellen.

Mietin, olisiko se haistanut jotain ja aristellut siksi.

Jalka tuntuu olevan OK, ei Ukkeli 

ainakaan arista painelua

tai käpöttelyä.

Mutta on sillä varmasti välillä uskomattoman tylsää

ja kavioita polttelee menohimot.

Karvanlähtö on alkanut eli hevosihmisellä 

on virallisesti kevät.

Valkoiset alueet irtoavat ahkerimmin.

Ja sitten söpöyttä.

Olenko minä nätti vai olenko minä nätti?
Kyllä Bassin kelpaa, kun on tämmöinen lähinaapuri.

Elovena.

Hippiotsis.

Ehtaa platinaa.

Harkitusti sekaisin.

Katse.

Töyhtöhyyppä.

"Sietämätöntä lässytystä, yääh."

"Plääh! Terävöitä asennettasi, mamma!"

Kuvaton kommentti

Blogger on taas jälleen sitä mieltä, ettei kämäisiä valokuviani kannata ladata julkisille palstoille.
Well, ei sitten. En jaksa taistella koneeseen piiloutuneen hihhulin kanssa.

Bassin kuulumiset ovat sellaiset, että tohtori totesi luutumisen alkaneen, vaikka pala vielä irti onkin. Lepo jatkuu, mutta herra hevosen mielenterveyden kannalta pieni talutuslenkki silloin ja tällöin tekee hyvää. Kärsivällisyyttä ja uskoa ihmisille ja hevoselle. Kohta on maaliskuu eli KEVÄT!

Neidit

Koska Madonnan sulhaskandidaatit

pyörivät mielessäni

järjen sinnikkäistä väliintuloista huolimatta,

päätin aloittaa pehmeän laskun

ja tutustua EVOihin

(Erittäin VarteenOtettava)

jo hyvissä ajoin.

"Siis mutsi mitä sä meinaat? Siis joku valkoinen satuori, hei LOL!

Millasii satuja sä oot lukenut sillo vuonna käpy ja kampakeramiikka?"

Eihän tota erota tosta tarhan pohjasta."

"Okei nyt se alko silmäilee mua. Jos nyt vaan liuettas mestoilta. 

Siis öyyh, OMG. Etsä pese sitä koskaan?"

"WTF, mutsiiih? Siis mikä elähtäny hippi tää nyt on?"

"Se on sinun setäsi, isäsi veli. Suomen Ykkönen lajissaan. 

Nyt ollaan sukulaisissa kylässä, 

eli koeta käyttäytyä, tyttö."

"Se porkkana oli ainakin näääääin iso!!!"

Tämä neitikani olisi valmis hankkimaan jälkikasvua

ihan vaikka ensimmäisen vastaan pomppivan

kanipojan kanssa.

Taas valtava valeraskaus huolellisine pesänvalmistamisineen

ja puolustamisineen.

Siinä karvat vaan pölisee.

Häkin ulkopuolella Omppu on lutuinen sylikani,

mutta häkissä hikeentynyt raivotar.

Essi ja Topi ovat oppineet väistämään;

Ompulla kun on mielessään vain yksi asia.

VAUVA.

Bassi-poika elelee

sairastarhassaan, eikä ainakaan vielä ole näyttänyt

suurta turhautumista.

Jalka ei ole turvoksissa, ei kuumota

ja näyttää muutoinkin ihan kohtuulliselta.

Elämme toivossa.