Lyyli Lyllerö

Kuvat ovat todella huonoja,

mutta kuvien kohde ei todellakaan ole

millään tavoin heikkolaatuinen!

Ihana Lyyli-rouva!

(Riemuloikan Löylynlyömä Laudeliina)

Lyyli löytyi vanhan tutun eli Marikan kautta.

Se on hänen kasvattinsa kuten edellinen tyttöpupumme

Omppu.

Jotain samaa omppumaista pomppufiilistä

ja sosiaalista sielukkuutta

on Lyylissäkin.

Ensimmäisenä iltana oli jännitystä ja ujostelua

 isoina annoksina.

Pienen tutinan jälkeen sentään

heinä maistui, vesi löytyi, vessalaatikko keikautettiin nurin

ja alettiin köllimään kyljellään.

Aamulla menoa ja meininkiä

oli sitten senkin edestä.

Se oli selvästi yön aikana miettinyt asiaa

ja todennut,

että otetaan ilo irti elämästä

näilläkin huudeilla.

Utelias ja unelmanpehmeä lylleröinen

pomppelehti pitkin asuntoa,

haisteli kaiken mahdollisen,

hieroi leukaansa kaikkialle mihin yletti,

kävi välillä nuolemassa kättä,

lötkötteli monissa erilaisissa paikoissa

ja jatkoi sitten terhakkana matkaansa.

Ihana Lyyli!

Topi riehaantui illalla huomatessaan,

että alakerran pitkään tyhjillään olleeseen kämppään

muutti joku DAAMI.

Aika harvinaista herkkua,

se Topin riehaantuminen.

Kanit haistelivat vähän toisiaan, mutta

lähempi tutustuminen saa vielä odottaa.

Essi-kissa luultavimmin ajattelee,

että taas tämmöinen tylsä häntärajoitteinen otus.

Lyyli - ilon tuoja!

Hajatelmia elikoista

by http://www.lenafurberg.com/

 Raikasta pohjoistuulta (tuulta nyt ainakin, suunnalla niin väliä) 

ja lunta kaikissa muodoissa

olemmekin saaneet nauttia yllinkyllin.

Maaliskuun alussa voisi periaatteessa

jo vetää ihottumaloimen heposen niskaan,

mutta sen verran ihanasti on ollut yöpakkasia,

että antaahan olla.

Ja se tuuli karkoittaa uskaliaimmatkin yökköset.

 

Välillä hieman nolona miettii,

jotta näinköhän sitä on ihminen

ihan piittaamaton ja pimeä,

kun raahauttaa heporievun kaukaiselta ihottumattomalta saarelta

tänne surviaisten sekaan kutisemaan.

 

 

Silloin, häpeänpunan poskilla leiskutessa,

palautan mieleeni Topias Tuppuraisen,

jonka 'pelastimme' eläinkaupan vitriinistä

pitkämieliseen kotiin asustamaan.

 

Topi on pieni ja kevyt, samettinen ja hellyyttävä olento,

mutta vaikka olen koettanut käsitellä sitä kuin

käärinliinan kappaletta,

se on yhä usein pakokauhun partaalla ollessaan ihmisen kanssa.

Harvinaisina hetkinä se saattaa ihan itse tulla viereen

ja torkkua jalan kupeessa.

Silloin ei uskalla liikahtakaan.

Joskus käärin sen keveästi huiviin

ja se köllii rinnallani kuin

kenguruhoidossa oleva vauva.

Ja hengittää melkein rauhaisasti.

Silmät raollaan.

Nenänpää väpättäen.



Kynnenleikkuu sujuu, hampaiden lyhennys nykyään myös,

mutta turhanpäiväistä huomiota ja hellittelyä

Topi ei kestä ilman riuhtomista ja/tai säälittävää vikinää.

 

Ja muukin huomio saa sen kaikkoamaan,

vaikka lankakerät olisivatkin olleet mukavia nujuutettavia.

 

 





 

Omppu-neitokaisella on meneillään

viides vauvakuume/valeraskaus.

Tämä on tähänastisista pahin.

Se rakentaa estrogeenisella vimmalla pesää.

Ei hirveästi syökään,

vaan silppuaa heinät pesätarpeiksi

yhdessä karvatuppojensa kanssa.

Tuhina ja kurina,

kaaputus ja raaputus

ja kumeat murahtelut vain kaikuvat ilmassa.

Häkki on sisustettu uudestaan useaan kertaan.

En tajua, miten se pystyy siirtelemään

painavia ruokakippoja vessalaatikkoon ja takaisin.

 

Se silppusi pienen pahvilaatikon

ja koettaa nyt taitella pahvinpaloista

jotain arkkitehtoonista struktuuria pesäänsä.

Ja vaikka häkin ovi on auki tuntikausia, se ei tule ulos.

Kun houkuttelen,

se tuhahtaa ja yrittää näykkäistä ja iskeä käpälällä.

"Tänne ei tulla! Häivy, kammotus, pesäni luota!"

 

Stressaavaa on kaniäitiys,

vaikkei poikasista näy töpöäkään.

Normaalistihan Omppu on ihan löllykkä

ja umpilempeä.

 

Huvittavaa (no jaa, ei ehkä kaikista) oli,

kun kanien kolmikerroshäkki romahti.

Topi-parka asuu ylinnä

ja se oli kauhuissaan,

kun häkin lattia oli ykskaks ihan vinossa ja

sen henk.koht. tavarat vinksinvonksin yhdellä sivulla.

Keskikerros eli heinä- ja puruvarasto

(kuulostaa kivasti tallilta!)

koki pahimman tuhon.

Ja alinna oli mistään muusta kuin pesästään tietämätön

Omppu,

joka jatkoi touhukkaana hormoniensa viitoittamaa kaaputusta.

 

Ei kanivahinkoja,

ja nykyään häkkyräkin on vain

kaksikerroksinen.

 

 

 



Puoli vuotta Omppuna

Syksy on ollut surumielinen,

mutta löytyy elämästä onneksi jotain ilonaihetta

- ja aika kookastakin:

 

Kuvat ovat epätarkkoja kuin sumuinen syysmaisema,

mutta tärkein on helposti hahmotettavissa.

Omppu eli Riemuloikan Harmaakarhu

täytti eilen pyöreät 6 kuukautta

ja se täyttää pyöreät kuukautensa

myös ulkonaisilla muodoillaan.

 

Ruoka maistuu tälle tytölle.

Porkkana katoaa parempiin suihin

kuin taikaiskusta.

Raksut mums mums sinne meni.

Kaikki vehreä ulkoa tuleva häipyy,

ennen kuin ne ehdin kädestäni laskea.

Ompulla on aina masussaan tilaa

pikku purtavalle.

 

 



 

"Nams mums - ai nämä onkin jotenkin

kiinni emännän housuissa

nämä perhoset.

Syönkös minä oikeastaan perhosia...?"

 

 

"No löytyihän siellä syötävääkin.

Ai siis ainoastaan yksi pala?

Niin vähästä tulee vaan mahanpurua!"



Sun loimes ihanuutta

Tämä epämääräisesti jotain karvaista eläintä muistuttava

pääasiassa valkoinen olento

on Essi.

Essi jaksaa rakastaa likaisia hevosloimia

ja piehtaroida niiden päällä äänekkäästi kurnuttaen.

Kehräämiseksi sitä örisevää urvahtelua ei voi sanoa.

 

 





Omppu alkaa toivottavasti jo olla aikuisen kokoinen.

Se ei enää mahdu

kaksikerroksisen häkkinsä kulkuaukosta.

Alaspäin vielä sujuu, jollain lailla,

ilmeisesti ihan painovoiman ansiosta.

Ylöspäin kulkiessaan se jää jumiin,

eikä se ole lainkaan tyylikästä.

Ompulla on ollut ison kanitytön elkeitä muutenkin;

jonkin aikaa se puolusti häkkiään hurjasti

hyökkäilemällä (minua nauratti)

ja sisustipa Omppuli häkin nurkkaan

jonkinlaista pesääkin.

Nyt on rauha maassa siltä osin.

Lutuinen löpsykkä on hän.

 





 

Laidun on jo varsin tyhjäksi kaluttu

ja syksyn ensimmäinen

heinäpaali

aiheutti yleisöryntäyksen heinähäkille.

Bassin kanssa piti käydä elokuussa pikkukisoissa,

mutta ei sitten mentykään.

Ihan Bassista riippumattomista syistä.

Ehkä parempi niin tällä kertaa.

Lauma on saanut kaksi uutta ruunajäsentä
ja Bassi on ollut kovilla.
Sen sisäinen ori
on joutunut venymään äärimmilleen.
Aikamoisia hampaanjälkiä on löytynyt
useammasta heposesta,
Bassista itsestään myös.
Hirnunta on ollut niin vietävän kovaa,
että korvani soivat useamman tunnin,
kun osuin Bassin päästämien ääniaaltojen tielle.
Naapurin jyhkeänvakaat friisiläisetkin
katselivat äimistyneinä,
kun Bassi mennä tepasteli pikkuaskelilla
ja hirnui falsetissa.

 

 



 

Traktorinmunasta kuoriutui tälläinen untuvikko.

Kavioeläimiä ei häiritty kuoriutumisen aikana.



Ihana röllykkä

Melkoinen Puntti-Pylly ja Tuhtivarvas

tämä meidän Omppumme!

Se vaan kasvaa ja kasvaa.

Olimme reissussa ja tajusin, että Topille

oikein sopivankokoinen varahäkki

on tälle leidille jo nyt pieni!

Tietysti on,

kun kokoa on noin kolme kertaa Topin verran.

Jo pelkästään tassut ovat isommat

kuin pikku hermeliiniherra!

Painosta emme puhu,

sitä on edelleen riittävästi.





Liekö vinossa taulu, kamera, kuvattava vai koko huusholli?

Valkoiset kohdat Ompun karvassa ovat ikäänkuin terävöityneet

ja kirkastuneet selkeämmiksi.

Silmien ympäristö on kuin valkoisella kajalilla

somistettu.

Niin nätti ja pehmoinen lellikkihellikki.

Olen ihan lääpälläni.

Valokuvaaminen tosin on yhtä tuskaa,

sillä OmppuPomppu on paikoillaan ehkä sekunnin ja

syöksyy jo kiireellä muihin meininkeihin.



Topin etuhampaiden omatoiminen poikkaisu

onnistui yllättävän hyvin.

(Siis ei Topi niitä sentään i t s e leikannut...)

Hirvitti, että nipsaisen palan huulta tai kieltä, mutta

onneksi en.

Topi ei sanottavammin arvostanut minua

toimenpiteen aikana

tai sen jälkeen,

mutta pakolliset hommat ne vaan hoidetaan

pikkukanin protestoinnista huolimatta.



Kesäpäivä á la Omppu-Pulla

"Nyt on  K I I R E!
Pois alta risut, männynkävyt
ja kameran kanssa sohiva emäntä!"

Välillä on edettävä
matalana,
koska aina ei voi loikkia korvat ropeleina.

Toisinaan on hyvä pysähtyä hetkeksi
ja miettiä, minne olikaan menossa ja miksi.
(Eikä ole pahitteeksi näyttää nätiltä
siinä tuumiessaan!)

Kun syy on selvinnyt, matka jatkuu!
Suunnan ja vauhdin määrää
Omppu Energiapomppu!

Palaveri kamun kanssa on aina paikallaan.
Samalla voi lounastaa.

Kunnes taas täytyy mennä, sillä
tärkeät asiat kutsuvat
eikä pelota yhtään!

"Otapa emäntä sivuloikka tai kaksi, ettet jää
superkanin takajalkoihin!"

Jos ei välillä syö,
ei tassutkaan nurmeen tahtia lyö...

... myös lepo on tärkeää tassuille näille,
ettei uupumus iske kantapäille!

Vauhdikkaan päivän kääntyessä iltaan voi syödä vähän lisää

herkullista vesiheinää,

nenutella lajitoverin kanssa

ja ottaa pikatorkut raparperin lehdellä.

Omppu kasvaa silmissä.

Sen posketkin ovat levinneet,

koko olemus laajentunut kaikkiin suuntiin

ja olen alkanut miettiä,

missä vaiheessa tipautan sanan 'kääpiö'

pois sen esittelystä.

"Tässä on Omppu, meidän -piip-luppakorvakanimme."

Topi ja Omppu vierailivat mummolareissulla

muutamaan kertaan toistensa häkeissä - 

varsinaisen asukkaan ollessa muualla kuntoilemassa.

Topi vilahti ensin Ompun kotiin.

Se söi heinää, joi vettä ja piipahti vessassa.

Siisti ja asiallinen vierailu.

Kohta huomasimme Ompun rämähtävän häkin seinät heiluen

Topin kotiluolaan,

omaan siroon ja neitimäiseen tapaansa.

Omppukin tietysti söi ja joi kaverin appeita

- ja papanoi lopulta pitkin Topin häkkiä.

Epäsiisti ja häiriköivä vierailu.

Jossain vaiheessa kamut sitten löytyivät

Ompun isosta häkistä.

Omppu köllötteli ja Topi maisteli tarjoomuksia.

Ei murinoita, ei ahdistelua.

Sekin ihme nähtiin, että iltaraksut

syötiin yhteisestä kupista!

Liikuttava kaksikko.

Olen oikein ylpeä Topista, sillä

se on voittanut epäluuloisen suhtautumisensa

ja taitaa olla jurottavan kuorensa alla

iloinen kaverin olemassaolosta.





"Iloinen?
Miten voisin iloita alaikäisestä, mutta ylisuuresta olennosta,
joka käyttää häkkiäni yleisenä vessana?
Jurottamiseeni on totisesti aihetta.
Opetelkoon tavat,
tulkoot vasta sitten kylään!"

Uusi ystävä

Saanen esitellä:

Riemuloikan Harmaakarhu!

Uunituore kaniystävämme, jonka

kutsumanimeksi muodostui pitkien neuvottelujen jälkeen

Omppu.

(Myös neiti Hartikainen, Ofelia tai Omppuliini.)

Ikää pari kuukautta,

kokoa kohtalaisesti

ja todella rauhallinen ja ystävällinen luonne.

Marika on kasvattanut hienon ja luottavaisen kanineidin.

Tämän huushollin komentokeskus

on olohuoneen sohva.

Kaikki merkittävä tapahtuu sillä tai sen

välittömässä läheisyydessä.

Niinpä Omppukin pääsi haistelemaan

uuden kodin elämää

nimenomaan sohvalle.



Essi miettii, mistä näitä pitkäkorvia oikein tulee.

Topi aktivoitui oitis

Ompun tavatessaan,

voisi sanoa että suorastaan sähköistyi.

Omppu vaikuttaa enempi alistuvalta luonteelta,

se lähinnä ihmetteli Topin uhoilua,

eikä mitenkään uhitellut takaisin.

Toivottavasti TopGunin äimistys ajan myötä tasoittuu.

Ja toivottavasti se muistaa taas olevansa

kastroitu uroskani... yhym.



Essi etsii Omppua pikkuisen väärästä suunnasta.

Uni yllättää vauvelin usein, tai sitten

TV-ohjelmat ovat sen mielestä kertakaikkisen luokatonta matskua.



Aivan ihana, pehmoinen ja lutuinen Omppu.