Ikävä jäi

Suloinen, utelias, topakka, lempeä ja lutuinen

O M P P U

on poissa.

Pehmeillä pilvipatjoilla,

autuaammilla porkkana-apajilla,

toivomme.

Hei hei,  Omppu!

Olit ihana.

Ja muistoissamme - yhä olet.

Hajatelmia elikoista

by http://www.lenafurberg.com/

 Raikasta pohjoistuulta (tuulta nyt ainakin, suunnalla niin väliä) 

ja lunta kaikissa muodoissa

olemmekin saaneet nauttia yllinkyllin.

Maaliskuun alussa voisi periaatteessa

jo vetää ihottumaloimen heposen niskaan,

mutta sen verran ihanasti on ollut yöpakkasia,

että antaahan olla.

Ja se tuuli karkoittaa uskaliaimmatkin yökköset.

 

Välillä hieman nolona miettii,

jotta näinköhän sitä on ihminen

ihan piittaamaton ja pimeä,

kun raahauttaa heporievun kaukaiselta ihottumattomalta saarelta

tänne surviaisten sekaan kutisemaan.

 

 

Silloin, häpeänpunan poskilla leiskutessa,

palautan mieleeni Topias Tuppuraisen,

jonka 'pelastimme' eläinkaupan vitriinistä

pitkämieliseen kotiin asustamaan.

 

Topi on pieni ja kevyt, samettinen ja hellyyttävä olento,

mutta vaikka olen koettanut käsitellä sitä kuin

käärinliinan kappaletta,

se on yhä usein pakokauhun partaalla ollessaan ihmisen kanssa.

Harvinaisina hetkinä se saattaa ihan itse tulla viereen

ja torkkua jalan kupeessa.

Silloin ei uskalla liikahtakaan.

Joskus käärin sen keveästi huiviin

ja se köllii rinnallani kuin

kenguruhoidossa oleva vauva.

Ja hengittää melkein rauhaisasti.

Silmät raollaan.

Nenänpää väpättäen.



Kynnenleikkuu sujuu, hampaiden lyhennys nykyään myös,

mutta turhanpäiväistä huomiota ja hellittelyä

Topi ei kestä ilman riuhtomista ja/tai säälittävää vikinää.

 

Ja muukin huomio saa sen kaikkoamaan,

vaikka lankakerät olisivatkin olleet mukavia nujuutettavia.

 

 





 

Omppu-neitokaisella on meneillään

viides vauvakuume/valeraskaus.

Tämä on tähänastisista pahin.

Se rakentaa estrogeenisella vimmalla pesää.

Ei hirveästi syökään,

vaan silppuaa heinät pesätarpeiksi

yhdessä karvatuppojensa kanssa.

Tuhina ja kurina,

kaaputus ja raaputus

ja kumeat murahtelut vain kaikuvat ilmassa.

Häkki on sisustettu uudestaan useaan kertaan.

En tajua, miten se pystyy siirtelemään

painavia ruokakippoja vessalaatikkoon ja takaisin.

 

Se silppusi pienen pahvilaatikon

ja koettaa nyt taitella pahvinpaloista

jotain arkkitehtoonista struktuuria pesäänsä.

Ja vaikka häkin ovi on auki tuntikausia, se ei tule ulos.

Kun houkuttelen,

se tuhahtaa ja yrittää näykkäistä ja iskeä käpälällä.

"Tänne ei tulla! Häivy, kammotus, pesäni luota!"

 

Stressaavaa on kaniäitiys,

vaikkei poikasista näy töpöäkään.

Normaalistihan Omppu on ihan löllykkä

ja umpilempeä.

 

Huvittavaa (no jaa, ei ehkä kaikista) oli,

kun kanien kolmikerroshäkki romahti.

Topi-parka asuu ylinnä

ja se oli kauhuissaan,

kun häkin lattia oli ykskaks ihan vinossa ja

sen henk.koht. tavarat vinksinvonksin yhdellä sivulla.

Keskikerros eli heinä- ja puruvarasto

(kuulostaa kivasti tallilta!)

koki pahimman tuhon.

Ja alinna oli mistään muusta kuin pesästään tietämätön

Omppu,

joka jatkoi touhukkaana hormoniensa viitoittamaa kaaputusta.

 

Ei kanivahinkoja,

ja nykyään häkkyräkin on vain

kaksikerroksinen.

 

 

 



Talviloma-aktiviteetit

Omppu-kani vietti talvilomaa Mummolassa.

Se ei ollut lepolomaa kellekään

Ompun elämänpiiriin kuuluvalle.

Omppu on aktiivinen, leikkisä, järkyttävän utelias,

hellyydenkipeä ja hellyyttä jakava,

erittäin vauhdikas,

 topakka ja tulinen neito.

Ja se on ollut ruoka-aikaan kuppinsa luona.

"Mitään - toistan - mitään en ole tehnyt."

Essi-parka kyttäili lomapäivänsä tiaisia, tulkkuja, naakkoja, harakoita ja yksinäistä tikkaa

aamusta iltaan.

Kyttäysasento oli välillä epäergonomisen näköinen...

toisinaan hyvinkin klassinen ja tyylikäs.

Lomalla hyvä, mutta arki paras.

Neidit

Koska Madonnan sulhaskandidaatit

pyörivät mielessäni

järjen sinnikkäistä väliintuloista huolimatta,

päätin aloittaa pehmeän laskun

ja tutustua EVOihin

(Erittäin VarteenOtettava)

jo hyvissä ajoin.

"Siis mutsi mitä sä meinaat? Siis joku valkoinen satuori, hei LOL!

Millasii satuja sä oot lukenut sillo vuonna käpy ja kampakeramiikka?"

Eihän tota erota tosta tarhan pohjasta."

"Okei nyt se alko silmäilee mua. Jos nyt vaan liuettas mestoilta. 

Siis öyyh, OMG. Etsä pese sitä koskaan?"

"WTF, mutsiiih? Siis mikä elähtäny hippi tää nyt on?"

"Se on sinun setäsi, isäsi veli. Suomen Ykkönen lajissaan. 

Nyt ollaan sukulaisissa kylässä, 

eli koeta käyttäytyä, tyttö."

"Se porkkana oli ainakin näääääin iso!!!"

Tämä neitikani olisi valmis hankkimaan jälkikasvua

ihan vaikka ensimmäisen vastaan pomppivan

kanipojan kanssa.

Taas valtava valeraskaus huolellisine pesänvalmistamisineen

ja puolustamisineen.

Siinä karvat vaan pölisee.

Häkin ulkopuolella Omppu on lutuinen sylikani,

mutta häkissä hikeentynyt raivotar.

Essi ja Topi ovat oppineet väistämään;

Ompulla kun on mielessään vain yksi asia.

VAUVA.

Bassi-poika elelee

sairastarhassaan, eikä ainakaan vielä ole näyttänyt

suurta turhautumista.

Jalka ei ole turvoksissa, ei kuumota

ja näyttää muutoinkin ihan kohtuulliselta.

Elämme toivossa.

Olennaiset

Olennaiset ensin, eli

eläimistö voi mainiosti, kiitos vain.

Tietokone sen sijaan siirtyi varhaiseläkkeelle

ja se vaikeutti pari viikkoa kuulumisten lavertelua.

 

Luntakin on saatu, köh köh kiitoksia vaan.

Ihan jo alkaisi riittämään.

Joulupukin rekiretki lahjoja tuomaan onnistuu ihan hyvin

näillä nietoksilla,

mutta tämän tätikuskin tiellä pysyminen

on jo nyt vähän niin ja näin.

 

Topi jurnuttaa entiseen malliinsa.

Mikä liikuttava yhdistelmä

alkuhärkää ja vavisevaa haavanlehteä.

 

Ompulla oli taas hurja pesänrakennusvimma.

Kaivelin taas häkin perukoilta sydän kivistäen

pehmoiset pupunvillat.

Lisäksi se ahdistelee lemmekkäissä puuhissaan

sekä huushollin kissaa että kania

ja kiertää kurnuttaen rinkiä ympärilläni.

Häkkiä Omppu puolustaa hampaat irvessä.

Olen alkanut harkita Ompun streilointia:

se stressaa niin mahdottomasti hormonihöyryissään.

 

Essin läheisyydenkaipuu ja seurantarve

ovat valtaisat.

Se tunkee syliin ja olkapäälle

aina ja kaikkialla.

Vähän aikaa painia villalangan kanssa

ja sitten pitää jo möyriä kylkeen kiinni.

Pihalla aterioiva rusakko ja lukuisat pikkulinnut

eivät kiinnosta yhtä paljon,

kuin lämmin syli ja rapsutukset.

 

Madonna kisasi pikkupikku-pikkujoulukisoissa

ja oli helpon nelikäynnin toinen.

Kaunis tamma ja kauniit liikkeet.

Ja energiaa kuin avaruusraketissa.

Sen lapa ei ole kiusannut lainkaan.

 

Bassi on touhunnut kaikenlaista

hurjista laukkapätkistä

alkeisratsun virkaan.

Energiaa ei ole siltäkään puuttunut.

Hankijumppaa Ukkeli hieman karsasti,

mutta nöyrästi (no vähän sadatellen) se sielläkin pöllyytti menemään.

 

 

 

 



Papanat talteen

 

Omppu on uudella avoin, ennakkoluuloton, kokeileva

ja laajakatseinen kani.

Mikään auringon alla ei hetkauta sen rauhaa.

Koska sillä on lievä, lievähkö, lievin

pidätysongelma,

saimme mielestämme mahtavan ratkaisun asiaan;

vaipat Ompulle!

Menneiltä vuosilta kaappeihin oli unohtunut

ongelmajätteeksi pääsyä odottavia housuvaippoja

ja ne näyttivät kuin valetuilta pullukalle kanille.

 

Eikä Omppu ollut millänsäkään.

Se touhotti ympäriinsä ja seurusteli kanssamme luontevasti.

Ehkä se vähän hämmästeli,

miksi ihmiset pitelivät mahaansa nauruun tikahtumaisillaan,

mutta ei antanut sen häiritä.

 

Kunnes padam - se pomppasi yhdellä isolla omppupompulla

vaipoistaan ulos.

Siihen jäivät.

Ja sinne jäivät myös yksi pissa

ja kolmisenkymmentä papanaa.

Kuka sitä nyt täydellä vaipalla viitsisi näyttäytyä?

 

 

"Juu tämä oli kyllä kuolleena syntynyt idea,
mutta saittepahan hetken iloa tuohon aika tylsännäköiseen elämäänne."



 

Olen odotellut kaunista ja kuulasta ja valokuvaukselle otollista syyspäivää,

mutta aina, kun olen päässyt Madonnaa moikkaamaan,

on satanut.

Satanut ja satanut.

Niin tänäänkin.

 

Kohde on keliä tärkeämpi ja näppäilin

muutaman tuoreen otoksen tammasta.

Se elelee kavereiden kanssa,

eikä tiedä mitään isosta, tulevaisuudessa odottavasta lääkärireissusta.

Enpä minäkään sitä haluaisi ajatella.

Rasvapahkura ei millään lailla aiheuta kipua,

ellei alueelle kohdistu painetta,

eli sillä on aivan hyvä olla tällä hetkellä.

 

 



"Siis voi ei miten ällö sää. Mun tukka menee ihän lättänäksi."



Puoli vuotta Omppuna

Syksy on ollut surumielinen,

mutta löytyy elämästä onneksi jotain ilonaihetta

- ja aika kookastakin:

 

Kuvat ovat epätarkkoja kuin sumuinen syysmaisema,

mutta tärkein on helposti hahmotettavissa.

Omppu eli Riemuloikan Harmaakarhu

täytti eilen pyöreät 6 kuukautta

ja se täyttää pyöreät kuukautensa

myös ulkonaisilla muodoillaan.

 

Ruoka maistuu tälle tytölle.

Porkkana katoaa parempiin suihin

kuin taikaiskusta.

Raksut mums mums sinne meni.

Kaikki vehreä ulkoa tuleva häipyy,

ennen kuin ne ehdin kädestäni laskea.

Ompulla on aina masussaan tilaa

pikku purtavalle.

 

 



 

"Nams mums - ai nämä onkin jotenkin

kiinni emännän housuissa

nämä perhoset.

Syönkös minä oikeastaan perhosia...?"

 

 

"No löytyihän siellä syötävääkin.

Ai siis ainoastaan yksi pala?

Niin vähästä tulee vaan mahanpurua!"



Sun loimes ihanuutta

Tämä epämääräisesti jotain karvaista eläintä muistuttava

pääasiassa valkoinen olento

on Essi.

Essi jaksaa rakastaa likaisia hevosloimia

ja piehtaroida niiden päällä äänekkäästi kurnuttaen.

Kehräämiseksi sitä örisevää urvahtelua ei voi sanoa.

 

 





Omppu alkaa toivottavasti jo olla aikuisen kokoinen.

Se ei enää mahdu

kaksikerroksisen häkkinsä kulkuaukosta.

Alaspäin vielä sujuu, jollain lailla,

ilmeisesti ihan painovoiman ansiosta.

Ylöspäin kulkiessaan se jää jumiin,

eikä se ole lainkaan tyylikästä.

Ompulla on ollut ison kanitytön elkeitä muutenkin;

jonkin aikaa se puolusti häkkiään hurjasti

hyökkäilemällä (minua nauratti)

ja sisustipa Omppuli häkin nurkkaan

jonkinlaista pesääkin.

Nyt on rauha maassa siltä osin.

Lutuinen löpsykkä on hän.

 





 

Laidun on jo varsin tyhjäksi kaluttu

ja syksyn ensimmäinen

heinäpaali

aiheutti yleisöryntäyksen heinähäkille.

Bassin kanssa piti käydä elokuussa pikkukisoissa,

mutta ei sitten mentykään.

Ihan Bassista riippumattomista syistä.

Ehkä parempi niin tällä kertaa.

Lauma on saanut kaksi uutta ruunajäsentä
ja Bassi on ollut kovilla.
Sen sisäinen ori
on joutunut venymään äärimmilleen.
Aikamoisia hampaanjälkiä on löytynyt
useammasta heposesta,
Bassista itsestään myös.
Hirnunta on ollut niin vietävän kovaa,
että korvani soivat useamman tunnin,
kun osuin Bassin päästämien ääniaaltojen tielle.
Naapurin jyhkeänvakaat friisiläisetkin
katselivat äimistyneinä,
kun Bassi mennä tepasteli pikkuaskelilla
ja hirnui falsetissa.

 

 



 

Traktorinmunasta kuoriutui tälläinen untuvikko.

Kavioeläimiä ei häiritty kuoriutumisen aikana.



Dieetti, kolo ja karkumatka

Bassi on nykyään siitä ihmeellinen hepoinen,

että sen selkään saa kaataa sankolla vettä.

Se näyttää korkeintaan lievästi kiusaantuneelta.

Kokovartalopesu ei aiheuttanut minkäänlaista

tempoilua, poukkoilua tai peljästystä.

Kun lähtötilanne oli se,

että pieni huljuttelu vaati kaksi rauhoituspiikkiä,

(ruunalle siis, pesijälle ei moista kokeiltu),

on Mr. B päässyt pitkälle.

Se on myös laihtunut alle 400 kiloiseksi

ja on sutjakka poika.

Pitää vaan katsoa,

ettei pääse laihtumaan liikaa!

Iho on edelleen hyvässä kunnossa,

mistä kiitos kaikkiin ilmansuuntiin!



Omppu tykästyi oikein tosissaan

Essin kiipeilytelineeseen,

etenkin pieneen pesäkoloon.

Siellä se nakottaa tyytyväisenä

ja tarkkailee tapahtumia.

Eikä haluaisi millään tulla ulos

keskelle kavalaa maailmaa.

Yhtään ainutta papanaakaan ei koloon ole ilmestynyt

ja sitä voi pitää pienenä ihmetyksen aiheena.



Essiä ei pitkäkorvan tekemä pesänvaltaus voisi vähempää kiinnostaa.

Se on ulkokissa ja tahtoo pihalle!

Mieluummin heti tai minuutti sitten.

Eilen sen onnistui luikertaa eroon valjaistaan ja

hysteerissävyisen etsinnän jälkeen

kissa löytyi miukumasta lähimetsästä.

Onneksi.

Mieleen ehti tulla jo monta epätoivoista

ajatusta.

Etenkin kun irtipääsyn syy oli

huonosti kiinni napsaistu solki,

eli oma vika.



Ruususuu

Aurinko paistoi, vettä satoi, paarmat purivat

ja sitten taas satoi, kunnes aurinko alkoi paistamaan

ja paarmat purivat.

Kesäpäivä oli oikukas,

mutta Bassi tupsutti eteenpäin tasaisen topakasti

pikkuratsastaja selässään.

"Hrmmh, näyttää kiintoisalta.

Tuoksuu... erilaiselta.

Jos se on syötävää, anna tänne"!

"Epätavallisen väristä tarjottavaa,

mutta maku on mainio, aistikas ja viipyilevä."

"Sinne meni, eikä riittänytkään.

Miksi näitä ei kasva laitumella?

Vai syökö Hekla ne salaa minulta?!"

"Minä olen Omppu.

Nämä kaikki ovat MINUN hevosiani

ja tämä tässä on MINUN

kiipeilypuuni.

Se pitkähäntähiippari on kuulema

mummin luona lomalla.

Mistä sekin ottaa lomaa?

Pohdin ehkä kiipeilypuuasiaa uudelleen, kun se palaa

taas takaisin samaan kotiluolaan.

Mutta hevoset pidän."

Ihana röllykkä

Melkoinen Puntti-Pylly ja Tuhtivarvas

tämä meidän Omppumme!

Se vaan kasvaa ja kasvaa.

Olimme reissussa ja tajusin, että Topille

oikein sopivankokoinen varahäkki

on tälle leidille jo nyt pieni!

Tietysti on,

kun kokoa on noin kolme kertaa Topin verran.

Jo pelkästään tassut ovat isommat

kuin pikku hermeliiniherra!

Painosta emme puhu,

sitä on edelleen riittävästi.





Liekö vinossa taulu, kamera, kuvattava vai koko huusholli?

Valkoiset kohdat Ompun karvassa ovat ikäänkuin terävöityneet

ja kirkastuneet selkeämmiksi.

Silmien ympäristö on kuin valkoisella kajalilla

somistettu.

Niin nätti ja pehmoinen lellikkihellikki.

Olen ihan lääpälläni.

Valokuvaaminen tosin on yhtä tuskaa,

sillä OmppuPomppu on paikoillaan ehkä sekunnin ja

syöksyy jo kiireellä muihin meininkeihin.



Topin etuhampaiden omatoiminen poikkaisu

onnistui yllättävän hyvin.

(Siis ei Topi niitä sentään i t s e leikannut...)

Hirvitti, että nipsaisen palan huulta tai kieltä, mutta

onneksi en.

Topi ei sanottavammin arvostanut minua

toimenpiteen aikana

tai sen jälkeen,

mutta pakolliset hommat ne vaan hoidetaan

pikkukanin protestoinnista huolimatta.