Mitä riivattua, miettii Bassi. Ensin ne vihdoin ja viimein riisuvat sen mauttoman (mutta kieltämättä elämää helpottavan) ihottumaloimen ja sanovat, että ensi keväällä seuraavan kerran. Helpotuksen hörähdys! Syysaurinko hyväilee hiljalleen tuuheentuvaa talvikarvaani ja oloni on kuin muinoin hevoslasna Islannin laaksoissa.
Ei liehuvia helmoja tai muuta epäruunamaista lerpaketta patsasteluani häiritsemässä.
Tuskin olen päässyt täysin palkein nauttimaan nakuilusta, kun ne tulevat taas ja iskevät tämän valtavan puolijoukkueteltan niskaani.
Olin kuulema vähän hiessä - itsehän ne minut ensin hikiseksi ratsastavat - enkä saa hytistä kylmässä syysaamussa. Hah, olen kokenut villihevosvuosinani pahempaakin!
Tosin voiko mikään olla pahempaa kuin mekko poikahevosella!?
Onneksi omistajani kehui, että näytän ihan urhealta turnajaisratsulta.
Se saattaa hyvinkin pitää paikkaansa.
Ja oli hän sentään valinnut riimunkin sävy sävyyn mekon kanssa.
Jotain tolkkua siinäkin naisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti